Kansatieteilijä koulukäynnillä

Kirjoittaja Johanna Pohtinen on kansatieteen tohtorikoulutettava.

Arjen teknologiat – 100 vuotta mennyttä ja tulevaa -hanke on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Hankkeen puitteissa on luotu nettisivu, jossa nähdään läpileikkaus siitä, mitä kansatiede, tai etnologia, tänä päivänä on. Sivuilla kansatieteen jatko- ja perustutkinto-opiskelijat, henkilökunta sekä projektityöntekijät kertovat tutkimusaiheistaan. Hankkeen tarkoituksena on tehdä kansatiedettä tutuksi ja erityisesti tavoittaa ne, jotka kenties pohtivat yliopisto-opintoja, mutta kenelle kansatiede useinkaan ei ole tuttu, koska se ei ole oppiaine koulussa. Hankkeen tiimoilta viedään kansatiedettä myös oppilaitoksiin.

Itse sain tilaisuuden mennä vierailijaksi Nousiaisten lukioon.

Matkani starttasi kotikaupungistani, Helsingistä jo aamulla. Jäin Nousiaisissa bussista reittioppaan neuvomalla pysäkillä, joka ehkä oli kuitenkin se reitti, jota paikalliset eivät käyttäisi. Tie kulki omakotitalojen välissä ja kansatieteilijänä olikin hauska bongata talon piharakennuksen punamullalla maalattuun ulkoseinään kiinnitetty pienimuotoinen kansatieteellinen näyttely: seinällä roikkui vanhoja länkiä ja työvälineitä. Varsinainen kansatieteellinen museo siis! Näin blogitekstiä kirjoittaessani harmittelen, että en pysähtynyt kuvaamaan rakennusta, vaikka aurinkokin paistoi marraskuun aamupäivänä kauniisti. Selväksi minulle kuitenkin tuli, että olen nyt ihan todellakin maalla. Lukion takana aukesivat pellot ja lannan haju oli tunnistettava.

En tiennyt etukäteen minkälaiselle yleisölle olisin puhumassa, mutta paikalle saapui kymmenkunta lukion 2. ja 3. -luokkalaista. Kansatiedettä ei opeteta kouluissa, ja opinto-ohjaajan kanssa keskustelimmekin, että mihin lukion oppiaineeseen kansatieteen voisi yhdistää: historia, äidinkieli, yhteiskuntaoppi, elämänkatsomustieto tai jopa uskonto…? Esitelmässänikin kuitenkin totesin itse ihastuneeni kansatieteeseen sen monitieteisen luonteen vuoksi: kansatieteen teemat sopisivat varmasi useampaan lukion oppiaineeseen, koska tieteenala tutkii historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Omia kouluaikojani muistellessa uskoisin, että esimerkiksi historian opiskelu olisi koulussa ollut mielekkäämpää kulttuurintutkimuksellisen näkökulman kautta, vuosilukujen, sotien ja suurmiesten pänttäämisen sijaan.

Tie kansatieteilijäksi
Opintopoluilta urapoluille -opintojaksolla kansatieteen opiskelijat pohtivat opiskeluvalintojaan. Kansatietelijäksi voi tulla monenlaisten valintojen kautta ja kansatieteilijä voi työllistyä hyvinkin erilaisille aloille. Kuva: Maija Mäki.

Lukiolaisille puhuin Turun yliopiston kansatieteen oppiaineesta ja opiskelusta, sekä omasta tutkimusaiheestani. Oli hauska huomata, kuinka siirtyessäni kertomaan omasta tutkimusaiheestani, eli kinkystä seksuaalisuudesta, oppilaiden kiinnostus heräsi ja katseet siirtyivät älypuhelimen näytöistä ainakin hetkeksi puhujaan. Monimuotoinen seksuaalisuus lienee aihe, josta ei myöskään liikaa peruskouluissa tai lukioissa puhuta pakollisten seksuaalikasvatuksen ja biologian tuntien lisäksi. Varsinaista seksuaalisuuden oppituntia en toki minäkään lukiolaisille pitänyt, vaan lähinnä kerroin siitä, kuinka kansatieteilijä tekee tutkimusta jonka aiheena on marginaalinen seksuaalisuus.

Vaikka esitykseni jälkeen en saanutkaan kysymysten innokasta tulvaa, oli kuulijoiden joukossa mahdollisesti kuitenkin jokunen henkilö, joka todella harkitsee opintoja kansatieteen, tai kulttuurintutkimuksen parissa. Toivottavasti myös muut saivat esitelmästäni irti ainakin sen, että tutkimus voi olla muutakin kuin tilastoja ja numeroita ja itse asiassa hyvinkin ihmis- ja maanläheistä puuhaa, ja että yliopisto-opinnot voivat olla muutakin kuin luentosalissa istumista.

Ps. Vierailevan kansatieteilijän voi edelleen tilata koulukäynnille, vaikka ensi kevääksi. Katso tarkemmat ohjeet Arjen teknologiat -sivustolta.

Miltä tulevaisuuden museo voisi näyttää? Toiminnallisuutta museologian opetukseen!

Kirjoittajat:
Maija Mäki on Turun yliopiston kansatieteen ma. yliopisto-opettaja, joka opettaa myös museologiaa.
Sirkku Pihlman on Turun yliopiston museologian oppiaineen hoitaja.

Monen fokaus-opiskelijan (vaikka ei suinkaan kaikkien) haaveammatti löytyy museokentältä. Suosittu sivuaine on museologia, johon Turun yliopiston opiskelijat ohjautuvat pääsykokeen kautta. Museologian opintoihin liittyy paljon käytännönläheistä työskentelyä museo- ja kulttuuriperintöteemojen parissa.

Turun yliopiston museologian opiskelijat aloittavat opintonsa Johdatus museologiaan -opintojaksolla. Opintojaksolla tulevat tutuiksi museologian jotkin keskeiset käsitteet ja ajattelutavat, ja museoiden historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta hahmotellaan. Parasta opiskelijoiden mielestä ovat opintojakson ekskursiot, jotka herättelevät huomaamaan, miten monin tavoin menneisyys on läsnä ympäristössämme ja tutustutaan siihen, miten paikallismuseo toimii yhteisössään ja ympäristössään. Erityismaininnan saavat museon tarjoama kahvi ja pulla, joilla on museoidenkin yhteisöllisyydessä merkitystä. Opintojaksolta toivotaan myös keskustelevuutta, jota tulevaisuuden museota pohtiva työpaja kurssilla edisti.

Museologian perusopinnot tarjoavat vuosittain toistuvan peruspaketin museo-organisaation ja sen tehtävien monimuotoisuudesta, museoiden kokoelmista ja niiden vaalimisesta, museokommunikaatiosta, museon yhteiskuntavastuista ja lopuksi ympäristödokumentaation kenttäharjoituksen ja harjoittelun.  Aineopintojen sisällöt vaihtelevat enemmän vuosittain. Painotus on kommunikaatiossa ja käytännön sovelluksiin pyrkivässä yhteisvastuullisessa työskentelyssä, usein yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tämä herättää välillä poikkeavuudessaan hämmennystä, osa opiskelijoista taas pääsee elementtiinsä. Toiminnallisia, ei pelkästään verbaalisia yhdessä työskentelyn muotoja on hyvä saada lisää jo perusopintojen kursseille. Mutta millaiset työmuodot saavat aikaan oivalluksia ja rohkeutta tarttua uusiin kysymyksiin?

Tänä syksynä opiskelijoita aktivoitiin Johdatus museologiaan -opintojaksolla pohtimaan tulevaisuuden museota. Työpajamuotoista työskentelyä edelsi ”Museot ja uudet teknologiat” -teemalla pidetty alustus. Luennolla pohdittiin museoiden tulevaisuuden kehitystä erityisesti teknologioiden kautta; esille nostettiin esimerkiksi digitalisaation vaikutuksia museokommunikaation kannalta. Työpajatyöskentelyssä abstrakteilta ja ehkä myös futuristisilta tuntuvat pohdinnat konkretisoituivat yhdessä tekemisen ja ihmettelyn myötä.

Ennen työpajatyöskentelyä opiskelijat olivat itsekseen listanneet ”Museo 2050” -teemaan sitoutuen mielestään merkittäviä muutosvoimia, jotka muokkaavat museolaitosta. He olivat myös pohtineet sellaisia museoihin liitettäviä tekijöitä, jotka ovat tulevaisuudessa muuttuneet ja toisaalta sellaisia asioita, joiden he ennakoivat pysyneen suhteellisen muuttumattomina.  Työpajassa opiskelijat alkoivat pienryhmissä jakaa esiymmärrystään ja ajatuksiaan, minkä jälkeen ryhmät alkoivat rakentaa – mistäpä muusta kuin Lego-palikoista tulevaisuuden museota. Tehtävänä oli ideoita sitä, miltä Museo 2050 voisi näyttää, mitä siellä voitaisiin tehdä ja kenelle tulevaisuuden museo olisi suunnattu tai keitä se edustaisi.

Opiskelijat rakensivat pienryhmissä neljä museota.

Poliisimuseo
Tulevaisuuden poliisimuseon teknologisia ratkaisuja.
Luontoa, kulttuuria ja raunioita,
Tulevaisuuden museo: luontoa, kulttuuria ja ennallistettuja raunioita.

Poliisimuseo toimii maanalaisissa tiloissa ja hyödyntää uusinta teknologiaa paitsi energiankeruussa aurinkosähkön avulla, myös virtuaalitodellisuuksia luovan ”pyörteen” kautta. Toinen museo yhdisti luonnon- ja kulttuuriperintöä luoden moniaistisen yhteisöllisen ajanviettotilan. Kolmannessa museossa toteutettiin museokierros sekä fyysisten objektien että virtuaalisten elämysten avulla kahvittelua ja perinteistä kirjeen lähettämistä unohtamatta. Neljännessä museossa luotettiin vaikuttavaan tilalliseen kokemukseen sekä arkkitehtonisiin elementteihin, jossa museorakennus itsessään on jo merkittävä nähtävyys.

Monitoimitila
Tulevaisuuden museo monitoimitilana.
Museoarkkitehtuuri
Tulevaisuuden museo kokemuksellisen tilan luojana.

Lopuksi opiskelijat äänestivät museoista todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuudenmuseon elementtejä. Uuden teknologian elementit saivat ääniä, mutta myös luonnon ja todellisten ihmisten läsnäolo (ei ainoastaan virtuaalinen tai robotisoitu) koettiin tulevaisuuden museossakin tärkeäksi. Tarinallisuus ja oivalluksien jakaminen harjoittivat opiskelijoitamme verkostoituneeseen, yhdessä ideoivaan ja uusiutuvaan museomaailmaan.

Opiskelijamme ovat paitsi tulevaisuuden kokijoita, myös tulevaisuuden tekijöitä. Heille on opintojen kuluessa muodostunut yleensä vahva historian ymmärrys ja näiden pienimuotoisten harjoitusten avulla herättelemme myös tietoisuutta tulevaisuudesta. Historian ymmärryksen ja tulevaisuustietoisuuden kautta saamme tulevaisuudessa kentälle vastuullisia ja tiedostavia museoalan ammattilaisia. Joilla on lisäksi kykyä ja tahtoa kokeilulle.

 

Muu maa mansikka?

Kirjoittaja on kansatieteen lehtori Timo J. Virtanen, oppiaineen kv-yhdyshenkilö ja ECTS-vastaava.

Tapahtuipa tiedekunnan ja laitoksen sisäpoliittisissa Rake-uudistuksissa mitä tahansa, säilyttää kansainvälinen toiminta ymmärtääkseni merkityksensä niin opetuksessa, tutkimuksessa kuin YVV:n kannaltakin.  Kansatiede on viime vuosina järjestänyt puolipäiväseminaareja, joiden tarkoituksena on ollut tutustuttaa Fokaus-opiskelijoita sekä virallisiin vaihtojärjestelmiin että myös muista yhteyksistä saatuihin erilaisiin kansainvälisyyskokemuksiin. Kansainvälistyminen on nopeasti muuttunut profilointiajatuksesta normaaliksi arkiseksi ja välttämättömäksi toiminnaksi. Omien opiskeluaikojen ”time-space compression” keskustelut ovat saaneet uusia ulottuvuuksia niin kehittyneiden järjestelmien kuin liikkuvuuden ja tiedonkulun helppoudenkin ansiosta. Lisäksi kv-opinnot ovat nykyisin pakollinen osa tutkintoja.

Vaikka pääotsikkoni voisi viitata niin turismintutkimukseen kuin  yliopistomaailmassa paljon puhuttuun ”aivovuotoonkin”, otettiin torstaina 9.11.2017  järjestetyssä kansatieteen aamupäiväseminaarissa lähtökohdaksi  kansainväliset opinnot ja kokemukset.  Incoming/outgoing vaihto-ohjelmien lisäksi sivuttiin lyhyesti niin kotikansainvälisyyttä, kongressien, seminaarien ja symposiumien maailmaa kuin esimerkiksi tutkimusprojektien yhteydessä tapahtuvien kansainvälisten kontaktien ja kenttätöiden merkitystä sekä erillisiä asiantuntijuusmatkoja.

Kansainvälinen Fokaus

Kansallisten tieteiden nimitys on aikaisemmin johtanut ylitulkintoihin kansallisvaltiosidonnaisuudesta.  Kansainvälinen näkökulma on aina ollut keskeinen osa kansatiedettä ja entistä enemmän eurooppalaista etnologiaa sekä yhtälailla koko Fokaus-oppiaineryhmän toimintakenttää. Intia, Inkeri, Peru, Marimaa, Balkan ja monet muut suunnat kertovat sekä tutkimuksen että siitä johdetun opetuksen luonteesta. Samalla niin hankkeet kuin henkilökohtaisetkin siteet vahvistavat ylirajaisten verkostojen syntymistä. Kansatiede vääntyy usein kansantieteeksi, mutta tässä yhteydessä paremminkin kansainväliseksi eurooppalaiseksi etnologiaksi.

Saksan Würzburgista välitetty seminaarin avauspuheenvuoro (Prof. Helena Ruotsala) liittyi mm. Suomen Akatemian rahoittaman Animal Agency-yhteisprojektin toimintaan. Allekirjoittaneen katsaus liittyi puolestaan kv-toimintamme erilaisiin taustoihin ja sektoreihin asiantuntijamatkoista (Intia), tutkimusprojekteihin (Inkeri) ja kansainvälisiin kenttäkursseihin (Unkari) sekä uudempiin kenttiin (Serbia). Osa näistäkin liittyi oppiaineryhmän yhteiseen tekemiseen. Kaikki hankkeet eivät myöskään katoa rahoituksen loppuessa, sillä useimmiten arkistointi, tutkimus ja opetus jatkavat ja joissakin tapauksissa revisited-teema tuottaa uusia aloitteita ja suunnitelmia.

Vaihtojärjestelmien sisällöt ja kohteet

Erityisesti uusia opiskelijoita varten rakennettu osuus koostui Turun yliopiston kv-keskuksen (Tarja Virta ja Elina Mannonen) erinomaisesta katsauksesta. Esitys kattoi eri ohjelmien (Erasmus, First+, Coimbra, Northt2North, ISEP,  Nordplus  ym.)  profiileja, kelpoisuusehtoja, hakuaikoja, stipendimahdollisuuksia ja paljon muuta. Erikseen otettiin esille oppiaineen omat vaihtopaikat sekä niiden luonne tieteenalaan liittyen. Opiskelijat löytävät tätä infoa varsin helposti verkostakin. Työtä helpottaa kuitenkin kääntyminen oppiaineiden kv-vastaavien puoleen.  Haku vaihto-ohjelmiin on sähköinen, mutta learning agreementin laatiminen, asumisjärjestelyt, kieliongelmat jne. helpottuvat keskustelujen avulla. Tarkemmin olivat esillä Itävallan Graz (Jussi Lehtonen), Unkarin Szeged (Hanneleena Hieta) ja Espanjan/Katalonian Barcelona (Karoliina Haapalehto) sekä opiskelija- että tutkijanäkökulmista.

Kiinalainen juttu

Euroopan rajat katosivat hetkellisesti, kun kansatieteessä  postdoc-tutkijana toimiva Dr. Chuanming Sun esitteli sekä Wuhanin kaupungissa sijaitsevan Central China Normal  University (CCNU, perustettu v. 1903) kotiyliopistonsa mahdollisuuksia että kulttuuriperinnön digitaaliseen suojeluun ja tutkimukseen keskittyvää erillistä tutkimuslaitosta (NRCCI).  Viimemainitussa työskentelee reilut 20 opetus- ja tutkimushenkilöä. Jotakin koko yliopistosta kertoo sen 70 undergraduate-pääainetta,  melkein 100 PhD-ohjelmaa ja 190 maisteriohjelmaa. Vaikka Turun yliopisto on panostanut Kiina-suhteessaan erityisesti Shanghaihin, oppiaine on muutaman viime vuoden aikana ollut tekemisissä perustutkinto-opiskelijavaihdossa Guangzhoun yliopiston ja jatko-opiskelijavaihdossa mainitun Wuhanin yliopiston kanssa. Wuhan-delegaation vieraillessa oppiaineessa omat vaihto-opiskelijamme ilahduttivat vieraita keskustelemalla kiinaksi!

Uutta ja tulevaisuutta

Moni muukin paikka ja sopimus olisi ansainnut kommentteja niin kansatieteestä kuin oppiaineryhmästäkin.  Yhteistyö Puolan (Varsova, Krakowa) kanssa on piristynyt parissa vuodessa ja Irlannin University College Cork jatkaa suosituimpien joukossa. Ukraina nostaa vaikeassakin tilanteessa päätään. Uusimmista virallisista vaihdoista löytyy yliopistoprofiilimme meri-teemaan mukavasti istuva Brest, jonne onkin jo lähdössä tutkijakoulutettavamme Kirsi Sonck-Rautio.  Jatkossa voisimme ehkä yhdistää paremmin koko oppiaineryhmän ajatuksia ja pohtia vaihdon merkitystä niin tulevien kuin lähtevienkin kannalta. Opettaja- ja henkilökuntavaihtoon lähtevien on myös hyvä huomata, että kiinnostavia sisältöjä löytyy muualtakin kuin täysin omaa opinalaa vastaavista yksiköistä.  Tästä näkökulmasta lisää ensi vuoden puolella Serbian Novi Sadista, Teknillisen tiedekunnan Urban Planning and Architecture yksiköstä. Yksikön johtaja, Arkkitehti Dr. Darko Reba on vastaavasti 2017 aikana tulossa Turkuun.

 

Design-antropologiaa

Olin kesken työpäivää kaupungilla. Ihan työajalla. Kulttuurialan työelämätaidon -kurssin ohjelmaan kuuluu ekskursiot kulttuurialan ammattilaisten työpaikoille.

Tänään suuntasin KOP-kolmioon. Sen kuudennessa kerroksessa on ohjelmistotoimisto Taisten toimitilat. Ahtauduimme opiskelijoiden kanssa hissiin ja soitimme ovikelloa. Anna Haverinen tuli avaaman oven. Hän toimii nykyisin yrityksessä digiantropologina. Kengät jäivät eteiseen. Kokolattiamatolla oli mukava tallustella valoisaan avaraan tilaan.

Perillä

Annan tehtävä Taistessa on löytäminen. Hän tekee palvelumuotoilua ja siihen liittyvää palvelusuunnittelua ja tutkimustyötä. Emotieteensä antropologian mukaisesti myös design-antropologia tuottaa syvällistä dataa ihmisistä. ”Design-antropologi selvittää, mitä ihmiset palveluissa tekevät, miksi tekevät – ja miksi he usein tekevät jotain aivan muuta kuin väittävät tekevänsä,” Anna tiivistää Taisten verkkosivuilla omasta työnkuvastaan.

Istuimme karkki- ja viinirypälelautasten kanssa mukavalla sohvalla ja kuuntelimme Annan selostusta omasta työnkuvastaan. Ennen siirtymistään yritysmaailmaan Anna toimi tutkijana: sekä gradun että väitöskirjan aiheena oli kuoleman käsittely verkossa erilaisten muistomerkkisivustojen muodossa. Vuodesta 2012 eteenpäin hän oli ollut mukana erilaisissa palvelumuotoilun, liiketoiminnan kehittämisen ja mobiilipuolen jutuissa. Anna tuntui ihmiseltä, joka oli luonut itse oman työnkuvansa. Niin internet-etnografia kuin design-antropologia olivat kumpikin uusia, jopa tuntemattomia alueita Suomessa hänen niihin tutustuessaan. Annalla on myös blogi, Bits in the space, jos kiinnostut enemmänkin hänen työurastaan.

Työelämäsuuntautunut opetus

Kun kuuntelin Annan esitystä, mietin nykyisten yritysten toimintatapoja. Toimisto oli kuin suuri olohuone, jossa oli mukava tehdä töitä. Työhuoneita ei ollut, ainoastaan neuvotteluhuoneet oli irroitettu avarasta yhteisestä tilasta.  Annan esityksessä värikkäät sanat kertoivat työtehtävistä ja niiden eri vaiheista: löytäminen, design, oppiminen ja teknologia.

Kurssimme yksi tavoite on saada opiskelijat tunnistamaan omia työelämätaitojaan. Mitä luonteenpiirteitä, ominaisuuksia tai taitoja heillä on, ja mitä taitoja he oppivat opiskelun aikana? Mitä on esimerkiksi tutkiminen? Mitä ovat opiskelutaidot?

Gradun tekijöille olen ehdottanut ajattelemaan opinnäytettä hankkeena tai yrityksenä, jossa heidän tulee olla sekä työnjohtajana ja työntekijänä. Sitä tehdessä oppii muun muassa tuottamaan sisältöjä, etsimään tietoa ja järjestämään työympäristöään, suunnittelemaan kuukausi- ja päiväohjelmaansa sekä käsittelemään, analysoimaan ja tulkitsemaan aineistoa. Ja järjestämään raha-asioitaan. Muun muassa.

Etsiminen

Opiskelijoiden yksi tehtävä on etsiä jatkuvasti omaa opiskelupolkuaan. Se jatkuu työurana. Se, että pääsee sisälle johonkin oppiaineeseen, ei takaa suoraa tietä ammattiin. Tärkeintä mielestäni on se, että opiskelija tunnistaa vähitellen sen, mistä on itse kiinnostunut. Sekään ei ole kaikille selvä. Monet saattavat olla kiinnostuneita hyvin monesta asiasta. Opiskelujen edetessä on jatkuvasti tarkennettava oman kiinnostuksensa kohteita.

Toisaalta työelämää ajatellen on pidettävä silmät auki erilaisille vaihtoehtoisille tulevaisuuden poluille. Kun kuuntelee työelämässä olevia kulttuurialan ammattilaisia, heidän työuransa kuulostaa tarinalta, jota he kertovat. Opiskelija kehittelee mahdollisia työelämätarinoita jatkuvasti. Niistä jokin saattaa näyttää myöhemmin jopa suunnitellulta. Myös Anna kuvasi olleensa aina kiinnostunut näistä asioista, joita nyt tekee työkseen. Mutta niille ei silloin ollut nimeä.

 

Pizza mit dem Prof

Kirjoittaja: kansatieteen professori Helena Ruotsala

Kuunneltuani tiistaiaamuna – varhain – striimatun kommenttikeskustelun HKT-laitoksen uusista tuulista lähdin yliopistolle kertomaan omasta tutkimuksestani. Olen Suomen Akatemian suosiollisella rahoituksella marraskuun „liikkuvana tutkijana“ Würzburgin yliopiston eurooppalaisen etnologian oppiaineessa.

Vierailu kuuluu kahteen projektiin, Suomen Akatemian rahoittamaan Animal Agency in Human Society: Finnish perspectives 1890–2040 sekä Saksan Tutkimusrahaston (DFG) rahoittamaan Die Rückkehr der Wölfe. Kulturanthropologische Studien zum Prozess des Wolfsmanagement in der Bundesrepublik Deutschland. Tarkoituksenani on tutustua täällä tehtävään eläintutkimukseen tuon edelläolevan projektin parissa sekä valmistaa oma artikkeli saman tutkimushankkeen julkaisuun. Teoksen on tarkoitus ilmestyä englanniksi ja sen toinen toimittaja on tämän oppiaineen professori Michaela Fenske.

Miksi olen tutkijana juuri Baijerissa sijaitsevassa Würzburgin yliopistossa, sillä olisihan Saksassa ja saksaa puhuvissa maissa ollut lukemattomia etnologian oppituoleja toinen toistaan mielenkiintoisemmissa ympäristöissä kuten vaikkapa Berliinissä, Hampurissa tai Freiburgissa? Würzburg valikoitui siksi, että aiemmin Berliinissä työskennellyt ja DFG:n susien paluuta käsittelevän projektin toinen johtaja Michaela Fenske aloitti syyskauden alussa professorina täällä.

Olen jo aiemmin tehnyt yhteistyötä hänen kanssaan – Michaela oli mm. Animal Agency -projektin workshopissa Turussa keväällä 2016 – ja yhteistyö jatkuu juuri näiden kahden yllä mainitun projektin puitteissa ja hänen oppilaidensa kanssa. Michaelan mukana Würzburgiin tuli eläintutkijoita muista yliopistoista.

Osa teistä varmaan muistaa vuosi sitten meillä Turussa tutkijavierailulla olleen Elisabeth Luggauerin Grazista;  hän on nyt täällä  assistenttina.  Elisabethin mukana tänne muutti Potkoricasta löytynyt katukoira Peppo, joka on osa Elisabethin tutkimusaihetta tai oikeastaan tutkimusapulainen, sillä Elisabeth tutkii, minkälaisia yhteyksiä on Podgorican kaupungin asukkaiden ja irtokoirien välillä.

Täällä suden paluuta Pohjois-Saksaan tutkiva Irina Arnold opiskeli aiemmin Göttingenin yliopistossa. Hänellä on tarkoitus tulla muutamaksi viikoksi Turkuun ensi kevättalvella. Sitä ennen Irina tekee kenttätöitä Pohjois-Saksassa haastatellen lampureita heidän susikokemuksistaan. Sudet tekevät kovasti paluuta Saksaan; joko imaginäärisesti tai muuten.

Tiistaina 14.11. aloitettiin oppiaineessa uusi tapahtumasarja, “Pizza mit dem Prof“, jonka ensimmäinen vieras olin. Tarkoituksena oli kertoa omasta tutkimuksesta, keskustella ja vaihtaa ajatuksia laajemminkin Human-Animal -opinnoista sekä syödä pitsaa ja juoda kahvia vähän epävirallisemmissa merkeissä kuin perinteisenä vierailuluentona. Mukana olivat erityisesti oppiaineen jatko-opiskelijat, osa maisterivaihteen opiskelijoista ja lisäksi muutama lähiaineen tutkija. Lisäksi keskusteltiin lopuksi Erasmus-vaihdon solmimisen mahdollisuuksista.

Täällä on myös englanninkielistä opetusta ja englannilla pärjää myös yliopiston ulkopuolella. Oppiaine on pieni, professorin lisäksi täällä on kahdeksan tutkijaa, joilla on omat väitöskirjaprojektinsa ja rahoituksensa. Se, mikä eroaa erittäin positiivisesti Turusta, on oppiaineen oma toimistosihteeri sekä ns.  “Wissenschaftliche Hilfskraft“ eli tieteelliset apulaiset.  Nämä viisi osa-aikaista opiskelijaa avustavat erilaisissa tietellisissä tehtävissä ja toimivat tutoreina. He kopioivat, valmistelevat apuna opetusta, etsivät kirjallisuutta ja vaikkapa skannaavat kirjoja ja dokumentteja, kuten eräs heistä skannasi minulle kirjallisuutta.

Würzburg on mukavan oloinen pikkukaupunki, joka kärsi massiivisista pommituksista toisen maailmansodan loppupuolella. Kaupungissa on asukkaita hieman vajaa 130 000. Asutus levittäytyykin keskustaan ja monille kaupungin kukkuloille. Yliopisto on perustettu 1582 ja se on yhä tänäänkin kuuluisa erityisesti  lääketieteellisestä tiedekunnasta, joka on yksi sen 10 tiedekunnasta.

Yliopiston alku voidaan jäljittää jo 1400-luvulle, jolloin tämä Julius-Maximilians-Universität oli yksi kuudesta korkeampaa koulutusta antamaan perustetuista laitoksista saksankielisessä Euroopassa.  Yliopisto voi myös ylpeillä 14 Nobel-palkitulla tiedemiehellä, joista voi mainita Wilhelm Conrad Röntgenin, joka 1895 löysi röntgen-säteet juuri täällä Würzburgissa. Kaiken kaikkiaan yliopiston muutamalla kampuksella on noin 28 800 opiskelijaa ja henkilökuntaa 4 116, joista akateemisiksi työntekijöiksi lasketaan 2 371, joista puolestaan 425 on professoria. Ylopisto on muuten yksi kaupungin suurimpia työnantajia.

IMG_4366

Kuva: Hublandin kampus.

Yksi syy kaupungin ahtaudelle – liikennekaaoksen lisäksi täällä on kova asuntopula ja monet kollegoista asuvat kaupungin ulkopuolella eri kylissä – voisi luulla olevan kaupungissa joka puolella näkyvissä viinitarhoissa. Sanotaankin, että Würzburg on ainoa kaupunki Euroopassa, jossa viinitarhoja sijaitsee kaupungin keskustassa. Mutta alueen viinit ovat hyviä ja niihin minut on tutustettu jo heti ensimmäisenä päivänä.

Vaikka kansainvälistä vaihtoa ei mitatakaan euroilla tai muilla helposti laskettavilla tulosmääreillä, suosittelen vaihtoa mitä lämpimimmin. Tutkijan liikkuvuus esimerkiksi Akatemian rahoittamissa hankkeissa on hieno tapa, mutta myös esimerkiksi Erasmuksen tarjoamat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää. Näin voi helposti verkottua tutkijoihin, tehdä tutkimusyhteistyötä, pitää seminaareja ja workshoppeja tai julkaista yhdessä tai yksin artikkeleja, joiden tuloksen (=julkaisu) voi  kääntää jufo-kielelle.

23627131_10212176508821350_1009498310_o

Kuva: Pizza mit dem Proff, seisomassa professori Michaela Fenske.

 

Kivinen tie

Historian kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos on joutunut koko muun yliopiston osana muutospaineiden luomien kysymysten eteen, joiden ratkaisuksi on nähty rakenteellinen kehittäminen.

Tänä tiistaiaamuna laitosjohtaja Marjo Kaartinen oli kutsunut laitoksen henkilökunnan ja tutkijat keskustelutilaisuuteen. Kokoontumisen tarkoituksena oli jatkaa keskeneräiseksi jäänyttä laivarantaseminaarin keskustelua muutoksen tarpeellisuudesta, luonteesta ja ratkaisuista.

Muutosta oli jo perusteltu taloudellisilla tekijöillä. Niiden mukaan ei voida jatkaa samalla tavalla. Joitain muitakin muutoksia on yhtaikaisesti tulossa, kuten opiskelijoiden sisäänoton muuttuminen.

Onkin syytä pohtia, millä perusteilla tai tavalla opiskelijat otetaan sisään vuonna 2020. Jos oppiaineiden perusopinnot muuttuvat sen mukaan, kenen kanssa ne yhdessä tuotetaan, on myös opiskelijoiden tiedettävä, mitä he pyrkivät hakemaan. Tavallaan oppiaineet ja niihin kuuluva opetushenkilökunta ja tutkijat ovatkin (ainakin) kahden muutosta uhkuvan tulen välissä.

Toista ei ole ilman toista  

Laivarantaseminaarissa ja keskustelutilaisuudessa on osattu kuitenkin johdatella muutoksen toteuttajia ajattelemaan ensin perustavanlaatuisia kysymyksiä: Millainen muutos on tarpeellinen ja miten se toteutetaan? Seminaarissa haettiin niin sanottua Turun mallia opetuksen rakenteeksi Jyväskylän ja Helsingin mallien rinnalle. Opetuksen Turun mallissa tulisi olla näkyvissä työelämäorientaatio ja tutkimuslähtöisyys. Toiminnan tulisi olla yhä enemmän monitieteistä, yli oppiainerajojen ulottuvaa.

Tänään Januksessa pidetyssä keskustelutilaisuudessa tuli hyvin ilmi se, että useat tutkijat toimivat jo nyt monitieteisesti. Vaikka tutkimus ja opetus ovat tieteen kaksi eri toimintatapaa, onkin hyvä tunnistaa kohdat, missä mitäkin muutosta tarvitaan. Ilmeisesti monitieteistä otetta tarvitsee nyt lisätä opetuksessa.

Miten me teimme sen?

Fokaus-ryhmän henkilökunta ja tutkijat listasivat viime viikolla sähköpostitse kulttuurien tutkimuksen oppiaineryhmän vahvuuksia ja tulevaisuuden näkymiä. Yksi näistä on jo pidempään toiminut yhteistyö, joka näkyy yhdessä tehdyssä ja käytetyssä valintakoekirjassa, yhteisessä valintakokeessa ja perusopintojen 13 opintopisteen yhteisessä osuudessa, kahdessa luentosarjassa ja työseminaarissa.

Niin Johdanto kulttuurien tutkimukseen kuin Kulttuurinen kohtaaminen ja muutos -opintokokonaisuudet rakentuvat eri oppiaineiden edustajien pitämistä luennoista. Työseminaari taas on yhdessä suunniteltu niin, että jokaisen oppiaineen työseminaariryhmän luennot ovat samansisältöiset, mutta opiskelijoiden tekemät pienoistutkielmat ovat oppiainekohtaisen aiheen mukaiset.

Näyttää siltä, että olemme löytäneet humanisteinakin sen pienimmän yhteisen jaettavan, josta lähteä liikkeelle samuuden kokemisessa. Perusopintojen luentosarjoilla se näyttää olevan kulttuurien tutkimus ja työseminaarissa etnografia eli yhteinen menetelmä. Itse Kulttuurialan työelämätaidot -kurssia pitäneenä sanoisin, että työelämän suunnasta katsottuna se on kulttuurialan ammattilaisuutta.

Seuraava askel

Meidän tulisi nyt tunnistaa se, mikä olisi mahdollisesti yhteistä koko laitoksen oppiaineiden kanssa ja/tai se, mitä voisimme tarjota yhteistyön omaksi osuudeksemme. Fokaukselle ratkaisu saattaa olla ilmiselvä. Olemme jo tehneet tästä näkökulmasta katsottuna valmistelevaa työtä. Ainakin etnografinen metodologia, asenne ja ote.

Toiseksi meidän tulisi jatkaa samuuksien tunnistamista ja sitten mahdollisten yhteisten, taloutta ja opetustaakkaa keventävien kurssien suunnittelua. Sitä teimme jo viime keväänä suunnitellessamme yhteisten perus- ja aineopintojen laajentamista. Ratkaisuja haettiin yhteisistä teemallisista opintokokonaisuuksista. Niissä myös oppiaineiden omat painotukset tulisivat esiin opiskelijoille tunnistettavasti.

Aivoriiheen puitavaksi

Oppiaineissa tunnistettu samuus ja/tai samankaltaisuus aiheuttaa myös päällekkäisyyttä. Sen tunnistaminen myös jo olemassa olevassa ja useita kertoja suunnitellussa kurssivalinnassamme on yhä tarpeen. Vaikka esimerkiksi etnografia on meille kaikille yhteistä, siihen liittyvät luennot, kurssit ja kokonaisuudet voitaisiin vielä kerran tarkistaa ja tuloksena tuottaa ehkä tunneissa vähemmän, mutta monipuolisesti eri näkökulmista valottavaa etnografian opetusta.

Esimerkiksi työseminaari voitaisiin suunnitella yhdessä uudestaan niin, että ensimmäiset luennot pitäisi yksi kulttuurien tutkija yhteisesti kaikille opiskelijoille ja vasta sen jälkeen jakauduttaisiin oppiainekohtaisiin ryhmiin.Yhteisiä opintoja voisi olla kaikissa opintojen vaiheissa vuorottain oppiaineiden/oppiaineryhmien omien opintojen kanssa.

Voisiko esimerkiksi kandi- ja graduseminaareilla olla kulttuurien tutkimuksen yhteinen ja oppiaineiden erityinen osuutensa? Jos esimerkiksi  ne vähentäisivät opetukseen kuluvaa aikaa ja vaivaa, sitä vapautuisi niin sanottuun opetuksen tutkimuksellistamiseen. Oppiainekohtaisilla kursseilla voitaisiin opiskelijoita ottaa – yhä enemmän – mukaan tutkimuksen tuottamiseen.

Muutos on ilmiselvästi tullut jäädäkseen. Voimme vaikuttaa itse siihen, miten se etenee, miten jatkamme tällä kivisellä tiellä kulkemista.

Pitch!

Turun yliopistossa oli viime keväänä käynnissä lukuvuoden 2016-2017 Intoa!-yrittäjyystekokilpailu, jonka pääpalkinto oli arvoltaan 30 000 euroa. Yrittäjyystekopalkinto myönnettiin kannustuksena ja tunnustuksena henkilölle tai tiimille, joka oli onnistuneesti ja oma-aloitteisesti edistänyt yrittäjämäistä asennetta ja toimintaa Turun yliopistossa. Ehdokkaaksi oli voinut ilmoittautua itse tai ehdottaa toista henkilöä tai tiimiä palkinnon saajaksi.

Rohkeutta!

Olimme hetken luovuusimpulssissa ilmoittaneet Kirsi Hännisen kanssa kilpailuun yhdessä vetämämme folkloristiikan ja uskontotieteen Kulttuurialan työelämätaidot (3op) -opintokokonaisuuden. Huhtikuun puolivälin perjantaina istuin päärakennuksen toisessa kerroksessa katsomassa, miten remonttimiehet taiteilivat tikapuitaan kapeassa käytävässä. Yritin olla hermostumatta, lähinnä siksi, että olin menossa elämäni ensimmäistä kertaa pitchaamaan raadin eteen.

Viikkoa ennen oli sähköpostiini tullut onnitteluviesti siitä, että olimme kilpailussa jatkoon päässeiden joukossa. Viestin raikkaus ja nopeus kieli toisenlaisesta kulttuurista, johon olin itse tottunut kurssimme esittelyissä. Sen mukaan jatkoon päässeillä oli mahdollisuus tulla pitchaamaan eli myymään idea intoa!-yrittäjyystekoraadille ennen voittajan päättämistä.  Viestiin oli sujautettu myös ehdotus: (Jos pitchaaminen ei ole sinulle tuttua, täältä löytyy lisätietoa: http://nystartup.fi/ohjelman-askeleet/pitch-ja-presentaatiot/).

Minähän ilmoittauduin. Kirsi ei ollut samassa kaupungissa, ja muille kurssin aikaisemmille pitäjille ei aika sopinut. Sain paluupostissa ilmoituksen, että ”tarkka kellonaika sinulle/tiimillesi on klo 16:20 – 16:30 (10 minuuttia). Pitch saa olla kestoltaan enintään neljä minuuttia. Muun ajan raati voi tehdä tarkentavia kysymyksiä. Aikarajat ovat ehdottomia. – – Jos käytät pitchauksessa apunasi power point -esitystä, voit toimittaa sen meille etukäteen sähköpostitse ti 18.4.2017 klo 15 mennessä. Näin esityksesi on raadilla valmiina, ja säästää arvokasta 10 minuutin aikaa, joka sinulla on käytössäsi vaikutuksen tekemiseen.”

M5
Opiskelupolku jatkuu työelämäurana

”Tsemppiä!”

Olin aiemmin tehnyt 20 minuutin power point -esityksiä. Niihin mahtui kielestä riippuen noin 16/20 diaa. Nyt tulisi kurssin myyvä idea olla nopean laskun mukaan kolmessa diassa. Ja tehdä vaikutus! Katsoin muutaman videon läpi hissipuheen pitämisestä. Oleellista olisi paikallistaa ongelma, johon tarjoamme ratkaisun.

Minun oli ensin siis löydettävä ongelma. Muotoilin sen näin: Minä ja kolleegani olemme tunnistaneet kulttuurialan opiskelijoiden työllistymisessä kaksi ongelmaa:
ONGELMA1: Työelämä muuttuu koko ajan, ne työelämätaidot, jotka me opettajat näemme nyt oleellisiksi eivät kaikki ole samoja kun opiskelijat valmistuvat – lyhyessä 3 op:n kurssissa ei välitetä sydämen sivistystä tai sisällöntuottamista – se tehdään muilla kursseilla
ONGELMA2: Työelämässä humanisteilla ei ole selkeää ammattia, johon valmistuvat.

 Sen jälkeen luin lainauksen opiskelijamme oppimispäiväkirjasta. Siitä, miten hän oli oivaltanut kurssillamme, miten tärkeätä on tehdä hyviä kysymyksiä. Koska halusin kertoa vuorovaikutuksestamme opiskelijoiden kanssa, esitin kysymyksiä itsellemme kurssin vetäjinä:
– Miten opiskelijamme löytäisivät paikkansa työelämässä?
– Mitä opetamme, jotta sen hyöty kantaa pitkälle? Millainen on kulttuurialan jatkuvasti muuttuvien työkuvien notkea ammattilainen, sisäinen yrittäjä?
Olin kilpailemassa yrittäjyyspalkinnosta
Hissipuheopetusvideoiden mukaan seuraava vaihe oli esittää ratkaisut ongelmiin. Meille ratkaisu oli se, miten opetamme:
– Miten ohjaamme opiskelijaa tulemaan omaksi oppaakseen työelämässä? eli
– Miten ohjaamme opiskelijat mallintamaan työelämässä vaadittua sisäistä yrittäjyyttä?
– Miten saatamme yhteen työelämän kokemustiedon (töissä oppii olemaan töissä) ja opiskelijat?
Nämä opetuksen menetelmälliset kysymykset olivat kurssin yli kymmenvuotisella vuosi-vuodelta-suunnittelulla rakentuneet seuraaviksi työtavoiksi:

  1. a) yhteistyö asiantuntijoiden kanssa – jo työelämässä olevat oppiaineiden opiskelijat, alumnit ja muut kokemuksen välittäjät kertovat siitä, miten he löysivät opiskelupolulta työelämään; missä he onnistuivat, miten verkostoituivat, miten työura näyttää ”suunnitelluilta sattumilta” eli miten luomme sattumille hyvät olosuhteet? Miten tartumme tilaisuuteen?
  2. b) yhteistyö Rekryn eli Turun yliopiston työelämäpalveluiden kanssa:
    – ensimmäiset kerrat jossa Rekrystä kysytään, miksi opiskelija on tullut opiskelemaan juuri näitä oppiaineita, ohjausta kysymään itseltä omia arvoja, omia mielenkiinnon kohteita, tavoitteita, ja mitä niiden eteen voi tehdä, tai voisiko esimerkiksi yhdistää harrastuksen ja opiskelun?
    – opastusta tekemään työhakemus ja cv-klinikka: cv:n muokkaus kädestä pitäen tiettyä työpaikkaa varten: niin että siitä selviää vilkaisulla tärkeimmät asiat
  3. c)  työelämään on lähdettävä, otettava askel kerrallaan, samoin ulos kampukselta kulttuurialan ammattilaisten luokse, jotka kertovat työstään ja urapolustaan

 

”Mitä tämä maailma tarvitsee, jota itse pystyn antamaan?”

Lopuksi luin otteita opiskelijapalautteista siitä, miten opiskelijat tunnistavat omat työelämävalmiutensa:

– ”minulla on kyky nähdä työtä siellä missä sitä ei vielä ole!”
– ”olen paljon muuta kuin vain se mitä opiskelen: olen verkostoni, harrastukseni, kokemukseni”
– ”pystyn hallitsemaan useaa asiaa samanaikaisesti”
– ”olen vahva sopeutumaan”
– ”osaan ottaa huomioon kaikkien osapuolten näkökannat ja muodostaa niistä yhteisen linjan”
– ”opin harrastuksessani aikatauluttamista ja koordinaatiota”
– ”tarvitsen hiljaisia hetkiä keräämään energiaa”
– ”haluan tehdä myönteisen muutoksen ympäristössäni”
Näytin esimerkkinä viime syksyn ohjelman. Pohdin myös, mitä voisimme parantaa kurssillamme. Olemme hyviä sisällöntuottajia, mutta PR:ää, PP:tä, esittämistä, esiintymistä ja kotisivujamme voisimme parantaa ammattiavun avulla, esimerkiksi seuraavilla yhteistyötavoilla:
– käyttää monipuolisemmin asiantuntijoita, jos olisi varaa
– työpajatyöskentelyä, kotisivujen tekemisessä – esiintymistaitojen koulutuksessa
– kehittää työelämäpäivien sisältöä niin, että niissä olisi esimerkiksi tulevaisuustyöpajoja ideariiheineen omista yrityksistä, yrityshautomojen suuntaan.

Mitä jos?

Oli myös esitettävä, mihin käyttäisimme palkintorahat. Palkinto mahdollistaisi käyttää yritysalan asiantuntijoita kurssilla, kouluttaa opettajia ja mahdollisesti opiskelijatuutoreita, joiden saamasta koulutuksesta olisi hyötyä useammalle kuin yhdelle vuodelle. Kirsin kanssa olimme suunnitelleet paljon muutakin, jolla en neljäminuttisessa testannut raadin huumorintajua.

Kurssin (jo monesti) läpikäyneenä sanoisin, että vaikka emme voittaneet, opin tätä tehdessäni ainakin pitämään hissipuheen ja uskomaan omaan yrittäjyyteeni.

– Jaana Kouri –