Tapalaisia tapaamassa

Kansatieteen lehtori Timo J. Virtanen kertoo matkastaan Tapan kaupunkiin. Matka pohjustaa vuonna 2019 pidettävää Legacies of Professor Ilmar Talve -seminaaria.

Turkulaisten etnologien yhteistyö Suomen ja Viron välillä on jatkunut aktiivisena jo vuosikymmeniä. Vuonna 2019 vietetään kummassakin maassa Tapan kaupungista kotoisin olleen Turun yliopiston kansatieteen ensimmäisen professorin Ilmar Talven (1919-2007) syntymän satavuotisjuhlia.

Raiteilla ja asemalla

Rautatiepaikkakunta ja vieläpä risteysasema. Tallinnan ja Tarton väliä kulkeva Elronin pikajuna pysähtyy päivittäin Tapan pikkukaupungissa Länsi-Virumaalla. Rataverkko ulottui paikkakunnalle tosin jo 1870-luvulla. Radalla on ollut merkitystä siviililiikenteen ulkopuolellakin, sillä tammikuussa 1919 ”soomurongid” eli panssarijunat valtasivat Tapan kaupungin takaisin virolaisjoukoille ja jättivät näin sekä itsensä että paikkakunnan Viron historiaan. Rautateiden risteyspaikka säilytti myöhemminkin roolinsa ja konkreettisen asemansa sekä rakennettu ratavarikko merkittävän työllistämisvaikutuksen. Komean punatiilisen asemarakennuksen ikkunat on tosin nykyisin laudoitettu umpeen ja kiistely uudiskäytöstä jatkuu valtiosektorin kanssa. Raideparien välissä sijaitseva asemarakennus on ilmeisesti liian vaarallisella paikalla.

DSC_2243

Etnologisen tutkimuksen parissa (mm. Talve) asemanseutuyhdyskunnat, rautatieläisyys ja sen eri ammattiryhmät on nostettu esiin Suomessakin, mutta tällä kertaa kysymys on lähinnä taustatekijästä. Mainittujen 1919 tapahtumien ansiosta eräs Thalfeldtin perhe pääsi muuttamaan Inkerinmaalta takaisin Viroon. Perheenisä oli toiminut Mgan paikkakunnalla metsätöissä ja perhe asunut rautatieasemalla olleessa junavaunussa. Tammikuun 17. päivä 1919 perheeseen syntyi aseman sairaalassa poikalapsi, joka sai nimekseen Ilmar Alexander.

Turkulaisen kansatieteen edelläkävijän, Ilmar Talven, syntymästä tulee siis ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta. Tapalla vietetyn lapsuuden ja nuoruusaikojen, Tarton opiskelujen, Suomen armeijan, Saksan leirin, Tukholman jatko-opiskelujen ja monien yksittäisten dramaattistenkin vaiheiden jälkeen hänestä tuli yliopistoomme kansatieteen professori. Jätettyään kotikaupunkinsa toisen maailmansodan tyrskyissä hänellä ei ollut erityistä halua vierailla Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa ennen uuden itsenäisyyden alkua. Vasta 1990-luvun alussa toteutui paluu Tapalle ja Tarttoon yhdessä turkulaisen opiskelija- ja TV-ryhmän kanssa. Vaikka tieteellinen ja kaunokirjallinen työ oli monin tavoin aiemminkin yhdistänyt Viron ja Suomen kollegoita, nostivat Talven kolmiosainen autobiografia ja sen suomennettu nide keskustelun ja tietoisuuden merkkihenkilömme elämänpolusta uudelle tasolle. Viron kulttuurihistorian julkaiseminen (2004) lisäsi tätä edelleen. Syntymän satavuosijuhlat ensi vuonna vetävät jälleen huomion kyseisen tiedemiehen toimintaan niin Suomessa kuin Virossakin.

Muistelupenkki

Hieman varaslähtöjäkin on otettu, sillä Talven lapsuuden kotikaupungin kirjasto ”Tapa raamatulinnakogu” kunnioitti tapahtumalla 7.11.2018 oman kaupungin tiedemiestä. Pääkirjaston pihassa, sisäänkäynnin edessä, sijaitsevaan penkkiin kiinnitettiin Talven muistolaatta ja paljastuksen ympärille koottiin pienimuotoinen juhla. Olin jo aikaisemmin ollut teeman puitteissa yhteydessä kirjaston johtajattaren Kersti Burkin kanssa. Hän kutsuikin minut tilaisuuteen ja sain kunnian käyttää puheenvuoron yleisötilaisuudessa. Varsinaisen penkkilaatan paljastuksen suoritti Talven äidinpuoleinen nuori sukulaisnainen Kaire Otsalainen.

timo

Matka ja tapaamiset kirjastolla sekä paikallismuseossa merkitsivät myös juhlavuoden koordinoimista Viron ja Suomen puolella tapahtuvan suhteen. Olemme oppiaineessa olleet jo aikaisemmin yhteydessä Viron kansallismuseoon (ERM) ja näyttää, että Tapallakin järjestetään jälleen alkuvuodesta näyttely ja seminaari. Erittäin keskeinen ulottuvuus oli myös kaupungin kokeminen, Talven muistelmissa kirjoitetun Tapan muutoksen seuraaminen. Pystyin löytämään Talven 1920-luvun kotitalon, lapsuuden nimetyt leikki- ja urheiluympäristöt, tärkeän rautatieaseman seudun ja paljon muuta. Kiitos kirjaston ja kulttuuritoimen autojen ja kuljettajien pääsin tutustumaan myös kaupungin ympäristöön. Mainitun Thalfeldtin suvun asuinpaikkoihin, Lokutan kylään, moisioihin, myllyjen raunioihin ja Valge-joen muutokseen.  Mainitsemani sotatoimet vuonna 1919 saavat sata vuotta myöhemmin vastineensa Naton varuskunta-alueena kaupungin laitamilla. Noin kolmentuhannen britin ja tanskalaisen läsnäolo, kaupunki kaupungissa, vaikuttaa pikkukaupungin arkeen, mutta tarjoaa myös kiinnostavan tutkimuskohteen nykyajan kannalta.

The Legacies of Professor Ilmar Talve

Kaikki tämä verkostoituminen ja nopea kenttätyö luovat pohjaa ensi syksyn kansainväliselle seminaarille ”The Legacies of Professor Ilmar Talve”, jossa vastuullani on erityisesti kaupunkitemaattinen työryhmä. Seminaarin CFP on juuri julkaistu. Tällä hetkellä hieman Tapaa enemmän pimennossa oleva Talven todellinen syntymäkaupunki Mga avautuu saapuneiden ilmoittautumisten mukaan FT Natalia Taksamin avulla. Näyttäisi siltä, että Tapakin saa tavallaan edustajansa, sillä pääpuhujana toimiva Tarton yliopiston etnologian professori Art Leete on kotoisin Tapalta.

Kokemuksia harjoittelusta kansatieteen oppiaineessa

Millaisia tehtäviä harjoittelija pääsee tekemään kansatieteessä? Harjoittelijamme Elina kertoo tässä jutussa kevään työkentästään.

Olen aivan opintojeni loppuvaiheessa oleva kansatieteen pääaineopiskelija Turun yliopistosta. Olin touko- kesäkuussa syventäviin opintoihin kuuluvassa harjoittelussa kansatieteen oppiaineessa. Toiveenani oli mahdollisimman laajalti päästä näkemään ja kokemaan erilaisia työtehtäviä ja projekteja, ja näin myös tapahtui. Harjoittelun alussa minut tutustutettiin laitokseen, sen työtiloihin ja henkilökuntaan. Sain tavata todella mukavia ihmisiä! Sirkkalan kasarmi on paikkana ihanteellinen toimivine työtiloineen, ja ei siitäkään haittaa ollut, että rakennus on mahdottoman kaunis niin sisältä kuin ulkoakin.

Yksi keskeisimmistä työtehtävistäni liittyi kansatieteen oppiaineen syksyllä 2019 järjestettävään kongressiin, jolla juhlistetaan mm. sitä, että tuolloin tulee kuluneeksi sata vuotta professori Ilmar Talven syntymästä. Yhdessä toisen harjoittelijan kanssa aloimme ideoida tapahtumaan liittyviä nettisivuja, jotka meidän oli tarkoitus tehdä WordPress-järjestelmällä. Itselläni ei ollut mainittavaa kokemusta nettisivujen teosta, mutta otin haasteen innolla vastaan. Oli mahtavaa päästä tekemään sivuja alusta alkaen, ja päästä esimerkiksi suunnittelemaan sivuston ulkoasua!

Ilmar Talveen liittyi myös toinen keskeinen työtehtäväni. Kansatieteen oppiaineella on hallussaan varsin laaja aineisto Ilmar Talven vuosien varrella tekemiä henkilökohtaisia muistiinpanoja, käsikirjoituksia, sekä erilaista kirjallista materiaalia monilla eri kielillä. Tätä kokonaisuutta oli tarkoitus seuloa, järjestää ja luetteloida niin, että jäljelle jäisi tiivistetty ja organisoitu kokonaisuus, joka myöhemmin sijoitetaan uuteen paikkaan. Minulla ei ollut ennalta kokemusta vastaavasta työstä, ja täytyy tunnustaa, että homman alkumetreillä tuli epäilys siitä saisiko siihen laatikkomäärään ikinä minkäänlaista järjestystä.

Onneksi epäilykseni sai hälvetä pian, ja etenimme laatikko laatikolta ja loimme selvyyttä vallitsevaan kaaokseen, jos näin voi sanoa. Tässä työtehtävässä oppi pikkuhiljaa erottamaan oleellisen epäolennaisesta, ja hallitsemaan varsin suuria kokonaisuuksia. Oli myös mielenkiintoista päästä näkemään mitkä asiat olivat olleet professori Talven sydäntä lähellä, ja projektin myötä Talve henkilönä tuli paljon tutummaksi.

Aivan harjoittelun lopussa pääsin vielä mukaan järjestämään läksiäisjuhlia eläkkeelle siirtyneelle tutkijalle. Tässä työtehtävässä tuli harjoitettua sekä organisointitaitoja että käytännön toteutusta.

Harjoittelun aikana sain myös toimia tutkimusapulaisena, kun etsin professorille hänen tutkimustyöhönsä liittyvää aineistoa. Hyvin mielenkiintoinen ja opettava työtehtävä tämäkin. Pääsin myös osallistumaan kulttuuriaineiden pääsykokeisiin, ja oli mukava nähdä luentosali niin täynnä hakijoita! Tässäkin jutussa oli hienoa huomata, kuinka iso kokonaisuus pikkuhiljaa rakentuu pala palalta.

Kansatieteilijät mediatutkijoiden konferenssissa

Nomadeja ja talonpoikia -hankkeen (Koneen Säätiö 2017–2019) kansatieteilijät Hanneleena Hieta (TY, kansatiede) ja László Mód (Szegedin yliopisto, kansatiede ja kulttuuriantropologia) osallistuivat touko-kesäkuun vaihteessa Unkarin Szegedissä pidettyyn CEECOM 2018 (11th Central Eastern European Communication and Media) konferenssiin. Hanneleena Hieta kirjoittaa tässä blogitekstissä konferenssin annista.

Kolmipäiväisen konferenssin pääpuhujat olivat poliittisen historian professori András Bozóki (Central European University), journalistiikan professori Epp Lauk (Jyväskylän yliopisto), median ja kulttuurianalyysin professori Sabina Mihelj (Loughborough University) ja urbaanin ja alueellisen suunnittelun professori Jérôme Monnet (University of Paris-Est, Marne-la-Vallée). Esityksissä tuli esiin se, miten tutkimuksessa on aina mietittävä alueellisia ja yhteiskunnallisia eroja, eikä jossain (yleensä ”lännessä”) kehitettyjä teorioita ja niiden olettamia kehityssuuntia voi suoraan tuoda ympäristöön, jossa historiallinen ja yhteiskunnallinen viitekehys on erilainen.

Keynote-esitelmien lisäksi konferenssin jakautui useisiin paralleeleihin paneeleihin. Oma esitelmämme Szobori búcsú: a multiple times invented tradition (Patsaan muistojuhla: useaan otteeseen keksitty perinne) sijoittui professori Jérôme Monnet’n johtamaan paneeliin nimeltä Spaces of the nation: constructing spaces, memories and rituals (Kansakunnan tilat: tilojen, muistojen ja rituaalien konstruointi), minne se sopikin oikein hyvin. Esitelmämme perustui hankkeessa tekemäämme arkisto- ja kirjastotutkimukseen ja haastatteluihin. Työstämme sen pohjalta parhaillaan myös yhteisartikkelia. Samassa paneelissa esiintyi myös yhteistyökumppanimme mediatutkimuksen apulaisprofessori Bertalan Pusztai, alkuaan kansatieteilijä hänkin. Hänen aiheensa oli Exoticing minority traditions in culture economies: invented traditions in rural festivals (Vähemmistöperinteiden eksotisointi kulttuuritaloudessa: keksityt perinteet maalaisjuhlissa). Se perustui useisiin kenttätyöhankkeisiin, joissa on tutkittu erilaisia kyläjuhlia ja niissä (kaupallisesti) hyödynnettyä etnistä perintöä.

Konferenssissa sai paljon ajankohtaista tietoa itäisen Keski-Euroopan median ja yhteiskuntien tämänhetkisistä polttavista kysymyksistä. Kulttuurientutkijoiden on helppo sulautua mediatutkijoiden konferenssiin, koska tutkitut kysymykset kuitenkin peremmiltään ovat kulttuurisia. Etenkin puolalaisilla ja unkarilaisilla tutkijoilla oli paljon kriittistä ja analyyttista sanottavaa, mikä kaiken kaikkiaan on hyvä ja terve merkki tieteen elinvoimaisuudesta.

Oma hankkeemme jatkaa tutkimuksen merkeissä vielä vuoden. Vuonna 2019 kokoonnumme pieneen seminaariin Szegediin yhdessä kansatieteen ja mediatutkimuksen laitosten opiskelijoiden ja tutkijoiden kesken, mikä summaa hankkeen annin. Seminaarin aiheena ovat rituaalit, kulttuuriperintökohteet ja kansallinen historiallinen kuvasto. Seminaarille ei tosin vielä ole keksitty hyvää nimeä.

Kansatieteen tutkijaseminaari Seurasaaressa

Helsingin ja Jyväskylän yliopiston kansatieteilijöiden yhteinen kaksipäiväinen jatkokoulutusseminaari pidettiin tänä vuonna Seurasaaressa. Tunnelmia seminaarista jakaa tohtorikoulutettava Mari Säisä. Kuvat: Maija Mäki.

Aurinko helli meitä, kun matkasimme Seurasaareen tutkijaseminaariin yhdessä Helsingin ja Jyväskylän jatko-opiskelijoiden kanssa. En ollut ennen käynyt Seurasaaressa ja saaren koko ja luonto yllättivät minut täysin.

Päivä alkoi lounaalla, jonka jälkeen siirryimme saaren toisessa päässä sijaitsevaan isännäntaloon. Siellä Tukholman Nordiska museetissa työskentelevä etnologi Maryam Adjam kertoi meille luovasta kirjoittamisesta otsikolla Ethnopoetics. Osa esimerkeistä oli erikoisia, mutta saimme paljon uusia ajatuksia, joita voimme ehkä soveltaa tutkimustekstin työstämiseen.

aila

Seurasaarisäätiön toiminnanjohtaja Aila Nieminen toivotti tutkijajoukon tervetulleeksi Seurasaaren satumaista tunnelmaa huokuvaan isännäntaloon.

Iltapäiväkahvin jälkeen menimme ulos luontoon käsittelemään pienryhmissä ennakkoon lähettämiämme tehtäviä. Kaiken muun lisäksi koitimme fokusoitua siihen, miten oma tutkijuus näkyy tekstissä.

Antoisien keskustelujen jälkeen sekoitimme ryhmiä ja lähdimme kävelylle. Kävelyn lomassa pohdimme yhdessä, millaiset tekstit inspiroivat meitä, millaisia kirjoittajia haluaisimme olla ja millaisia luovan ja tieteellisen kirjoittamisen keinoja käytämme.

Päivä päättyi illanviettoon. Mikäpä sen ihanampaa kuin istua rantakalliolla ja kuunnella laineiden liplatusta.

Toinen seminaaripäivä alkoi harjoituksella, jossa kuvittelimme eteemme kuvan, josta kirjoittaisimme postikorttitekstin. Ilma oli edelleen loistava, joten kirjoitimme ulkona. Itselläni harjoitus alkoi postikorttitekstistä, mutta liukui vähitellen runojen riimittelyksi. Tehtävän tarkoituksena oli kuitenkin avata hanat kirjoittamiselle ja siinä onnistuttiin ainakin omalta osaltani.

Lounaan jälkeen istuskelimme kalliolla tekemässä kirjoitusharjoituksia. Ensimmäisessä harjoituksessa tutkija oli mahdollisimman paljon läsnä, toisessa ei yhtään ja kolmannessa siltä väliltä. Koin erityisesti ensimmäisen harjoituksen helpoksi, kun taas kolmanteen ei syntynyt tekstiä muutamaa lausetta enempää. Toisaalta helteen lisäksi tekstin tuottoon saattoi vaikuttaa seminaariuupumus.

Kaiken kaikkiaan seminaari oli oikein antoisa. Opin paljon itsestäni kirjoittajana ja sain eväitä kirjoittamiseen.