Kansatieteen tutkijaseminaari Seurasaaressa

Helsingin ja Jyväskylän yliopiston kansatieteilijöiden yhteinen kaksipäiväinen jatkokoulutusseminaari pidettiin tänä vuonna Seurasaaressa. Tunnelmia seminaarista jakaa tohtorikoulutettava Mari Säisä. Kuvat: Maija Mäki.

Aurinko helli meitä, kun matkasimme Seurasaareen tutkijaseminaariin yhdessä Helsingin ja Jyväskylän jatko-opiskelijoiden kanssa. En ollut ennen käynyt Seurasaaressa ja saaren koko ja luonto yllättivät minut täysin.

Päivä alkoi lounaalla, jonka jälkeen siirryimme saaren toisessa päässä sijaitsevaan isännäntaloon. Siellä Tukholman Nordiska museetissa työskentelevä etnologi Maryam Adjam kertoi meille luovasta kirjoittamisesta otsikolla Ethnopoetics. Osa esimerkeistä oli erikoisia, mutta saimme paljon uusia ajatuksia, joita voimme ehkä soveltaa tutkimustekstin työstämiseen.

aila

Seurasaarisäätiön toiminnanjohtaja Aila Nieminen toivotti tutkijajoukon tervetulleeksi Seurasaaren satumaista tunnelmaa huokuvaan isännäntaloon.

Iltapäiväkahvin jälkeen menimme ulos luontoon käsittelemään pienryhmissä ennakkoon lähettämiämme tehtäviä. Kaiken muun lisäksi koitimme fokusoitua siihen, miten oma tutkijuus näkyy tekstissä.

Antoisien keskustelujen jälkeen sekoitimme ryhmiä ja lähdimme kävelylle. Kävelyn lomassa pohdimme yhdessä, millaiset tekstit inspiroivat meitä, millaisia kirjoittajia haluaisimme olla ja millaisia luovan ja tieteellisen kirjoittamisen keinoja käytämme.

Päivä päättyi illanviettoon. Mikäpä sen ihanampaa kuin istua rantakalliolla ja kuunnella laineiden liplatusta.

Toinen seminaaripäivä alkoi harjoituksella, jossa kuvittelimme eteemme kuvan, josta kirjoittaisimme postikorttitekstin. Ilma oli edelleen loistava, joten kirjoitimme ulkona. Itselläni harjoitus alkoi postikorttitekstistä, mutta liukui vähitellen runojen riimittelyksi. Tehtävän tarkoituksena oli kuitenkin avata hanat kirjoittamiselle ja siinä onnistuttiin ainakin omalta osaltani.

Lounaan jälkeen istuskelimme kalliolla tekemässä kirjoitusharjoituksia. Ensimmäisessä harjoituksessa tutkija oli mahdollisimman paljon läsnä, toisessa ei yhtään ja kolmannessa siltä väliltä. Koin erityisesti ensimmäisen harjoituksen helpoksi, kun taas kolmanteen ei syntynyt tekstiä muutamaa lausetta enempää. Toisaalta helteen lisäksi tekstin tuottoon saattoi vaikuttaa seminaariuupumus.

Kaiken kaikkiaan seminaari oli oikein antoisa. Opin paljon itsestäni kirjoittajana ja sain eväitä kirjoittamiseen.

Kirjoitus- ja suunnitteluretriitti Tartossa

Tiina Mahlamäki, Jaana Kouri, Minna Opas

Humanistisen tiedekunnan dekaani tarjosi oppiaineille mahdollisuuden hakea ns. siemenrahaa, pientä rahaa, jonka avulla mahdollistuisi suurempi lopputulos, kuten julkaisu tai tutkimusrahoitus.

Siemenhankkeemme onnistui saamaan rahoituksen ja niin kolme uskontotieteilijää suuntasi Turun yliopistosäätiön Villa Tammekanniin, Tarttoon. Tarkoituksenamme oli yhtäältä rakentaa alku tutkimusyhteistyölle Tarton yliopiston Viron ja vertailevan folkloristiikan professori Ülo Valkin kanssa sekä toisaalta edistää suunnitteilla olevaa teemanumeroa kansainväliseen uskontotieteen julkaisuun. Näin teimmekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäisen päivän iltana pidimme brainstorming-palaverin pohtimalla ensin, mikä tai mitkä Horizon2020-tutkimuskutsun alatoiminnoista voisivat soveltua uskontotieteelliseen tutkimukseen. Lähtökohtanamme oli kuvittelun ja kuvittelemisen käsitteet, joista tiesimme myös Ülo Valkin olevan kiinnostunut.

Oliko se sitten Villa Tammekannin henki vai mikä, mutta saimmekin aikaan alustavan ehdotuksen hankkeen suuntaviivoista. Kirjasimme ne tiedostoon ja lähdimme seuraavana aamuna tapaamaan professori Valkia. Hän oli kutsunut palaveriin myös laitoksen jatko-opiskelijoita, sekä vanhempia tutkijoita, jotka olivat meille pääosin jo tuttuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamun palaverissa esittäydyimme, kerroimme tutkimusaiheistamme ja pohdimme erilaisia tapoja, joilla olemme lähestyneet kuvittelun ja kuvittelemisen käsitteitä. Pohja ja  tahto yhteistyön jatkumiseen syntyi helposti.

Palasimme Villa Tammekanniin viimeistelemään ehdotustamme, jonka lähetimme kommentoitavaksi folkloristeille. Illalla ehdimme vielä katsoa Tarton yliopiston vuosijuhlaan liittyvän soihtukulkueen sekä pitää illallistapaamisen professori Valkin kanssa. Siinä keskustelimme paitsi tulevan hankkeen etenemisen suuntaviivoista myös yleisemmistä kysymyksistä, kuten Erasmus- ja tutkijavaihdoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olimme tehokkaita aamusta iltaan asti, sillä huomasimme seuraavan kesän uskontotieteilijöiden EASR-konferenssin paneelikutsun umpeutuvan muutaman tunnin päästä. Muotoilimmekin – edelleen kuvittelun käsitteeseen tukeutuen – ehdotuksen paneeliksi kesäkuun konferenssiin Sveitsin Bernissä.

Tuntui siltä, että olimme olleet todella ahkeria ja aikaansaavia – ja meillä oli vielä kaksi päivää aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jälkimmäiset matkapäivät sujuivat pääosin julkaisemiseen liittyvien tekstien hiomisessa. Järjestimme syyskuussa Belgiassa pidetyssä konferenssissa paneelin Imagination, Knowledge and Religious Traditions. Jo ennen konferenssia päätimme rakentaa siinä pidettyjen paperien pohjalta teemanumeron. Nyt oli aika ottaa yhteys ja lähettää ehdotus teemanumerosta julkaisuun.

Ehdotuksemme sisälsi kuvauksen imagination-käsitteen tutkimushistoriasta sekä erilaisista tulkintatavoista uskontotieteessä, antropologiassa ja etnografiassa. Lisäksi toimme esiin puutteita tutkimuskentällä, joihin pyrkisimme ehdottamallamme teemanumerolla vastaamaan. Tekstin piti olla hyvin huolellisesti ja sisäisesti ristiriidattomasti rakennettua.

Ehdotus koottiin myös sillä tavoin, että sen pohjalta tulisi olla hyvä kirjoittaa tulevan teemanumeron johdantoartikkeli. Matkamme neljännen päivän iltapäivällä meillä olikin valmiina hyvä ehdotus, jonka lähetimme Journal of Contemporary Religion -julkaisuun. Nyt toivomme, että ehdotuksemme hyväksytään. Loppupäivän käytimme kukin omien keskeneräisten kirja- ja lehtiartikkeleidemme hiomiseen ja viimeistelyyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken kaikkiaan, neljän päivän retriitti osoittautui tehokkaaksi ja inspiroivaksi tavaksi tehdä työtä. Ehdimme myös nauttia talvisesta Tartosta, käydä syömässä ravintoloissa, istumassa kahviloissa ja kierrellä joulumarkkinoilla. Tuntuu siltä, että käytimme saamamme siemenrahan hyvällä ja töitämme edistävällä tavalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA