Unkari on purkissa!

FT Hanneleena Hiedan johtama Nomadeja ja talonpoikia – unkarilaisen kansallisen historiallisen kuvaston käyttövoima ja houkuttelevuus –hanke on tullut päätökseensä. Koneen Säätiön tukemassa hankkeessa työskentelivät Hanneleena Hieta Turun yliopistosta ja apulaisprofessori László Mód sekä opiskelijat Dóra Tauppert ja István Viktor Gyuris Szegedin yliopistosta. Hankkeessa tutkittiin unkarilaista kulttuuriperintöä, erityisesti sen esittämisen ja kiinnostavuuden näkökulmista.

Aloitin hankkeessa 1.8.2017. Työpisteeni oli Turun yliopistolla Historian, kulttuurien ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Lisäksi oli sovittu, että Unkarissa Szegedin yliopiston Kansatieteen ja kulttuuriantropologian laitoksella minulla on aina tarvittaessa työpistemahdollisuus. Ensimmäisen matkani Unkariin tein jo 29.8.–6.9.2017. Silloin dokumentoitiin Szobori búcsú -niminen yleisötapahtuma Ópusztaszerin muistomerkkipuistossa, minkä lisäksi teimme László Módin kanssa useampana päivänä kirjasto- ja arkistotyöskentelyä alkuperäisen 1800–1900 -lukujen taitteen Szobori búcsún kirjallisten lähteiden parissa. Nämä ovat tallennettuina Somogyi-kirjastossa Szegedissä. Toisen matkan tein joulukuussa 2017. Silloin dokumentoitiin Magyarok karácsonya -niminen yleisötapahtuma ja lisäksi teimme useita asiantuntijahaastatteluita. Haastattelut on tallennettu Turun yliopiston Historian, kulttuurien ja taiteiden tutkimuksen arkistoon.

Keväällä 2018 työstimme aineistoja ja kirjoitimme esitelmää Communicative Space – Political Space 11th Central and Eastern European Communication and Media -konferenssiin, joka pidettiin Szegedissä 30.5.–1.6.2018. Siitä kerroinkin aiemmassa postauksessa Fokaus-blogissa. Tämän jälkeen ryhdyimme työstämään esitelmän pohjalta artikkelia ’Szobori Búcsú: A tradition reinvented multiple times’ konferenssijulkaisuun. Artikkeli odottaa julkaisua Proceedings-julkaisussa alkuvuodesta 2020 Pólay Elmér -säätiön kustantamana. Olemme kokeneet tärkeäksi, että tutkimustuloksemme pysyvät Keski-Euroopassa, niiden julkaisu Suomessa tuskin saavuttaisi niitä, joille tieto on erityisesti tarpeen.

Syksyllä 2018 tein matkan Unkariin lokakuussa. Sen pääkohde oli hankkeen toinen tutkimuskohde Fertödin linna lähellä Itävallan rajaa. Linna on ainoa merkittävä Unkarin puolelle jäänyt Esterházy-suvun monumentti. Se on Unkarin valtion omistuksessa toisin kuin itävaltalaiset kohteet, joita hallinnoi suvun perustama säätiö. Kuitenkin Unkarin valtio on antanut asuintilat linnasta suvun nykyiselle päämiehelle. Linna ja sen kokoelmat sekä toiset, Budapestissa sijainneet Esterházy-suvun kokoelmat herättivät juuri noihin aikoihin ja keväällä 2019 suuria intohimoja, niin kulttuurisia kuin poliittisiakin, joten hankkeemme oli ajankohtaisempi kuin kuvittelimmekaan sitä suunnitellessa. Teimme linnassa lingvisti Gabriella Botkan kanssa perusteellisen kiertokäynnin ja dokumentoimme aluetta ja siihen liittyviä opastuksia muistiinpanoin ja valokuvin. Aineistojen lisäämiseksi kävin linnassa vielä uudelleen toukokuussa 2019. László Mód käytti hankkeen matka-apurahansa kiertämällä Esterházy-kohteita Itävallan puolella kesällä 2019.

Keväällä 2019 oli aika jo alkaa kertoa hankkeen tutkimustuloksista suurelle yleisölle.  Kerroin hankkeesta kansatieteen jatkokoulutusseminaarissa tammikuussa, jolloin pystyimme integroimaan hankkeen tuloksia Turun yliopiston opetukseen, lisäksi hanke on ollut esillä kahdesti perusopetuksessa kurssilla Johdatus kansatieteen nykyteemoihin. Huhtikuussa puolestaan esitelmöin aiheesta Monikasvoinen Unkari – kulttuuriperinnön kirjo Turun yliopistossa. Tilaisuuden järjestivät yhdessä Turun yliopiston kansatiede ja Turun seudun Kalevalaiset ry.

Viimeisen matkan (tähän mennessä) Unkariin tein toukokuussa 2019. Matkan päätarkoitus oli pitää hankkeen lopetusseminaari Szegedin yliopistolla ja käydä vielä kerran Fertödin linnassa. Päätösseminaariin osallistui 20 henkilöä, joista kolme oli suomalaista ja loput unkarilaisia. Seminaarissa kuultiin kuusi esitelmää. Oman hankkeemme esitelmiä olivat Hanneleena Hieta: A reconstruction of a golden era – some thoughts on the Fertöd Esterhazy visitor experience; István Viktor Gyuris – Dóra Tauppert: Rethinking Cultural Heritage? Szer Monastery in a New Perspective  sekä László Mód: Ópusztaszer Heritage Park as a Site of Statues and Monuments? Lisäksi hankeseminaarissa puhuivat kommunikaatio- ja mediatutkimuksen professori Bertalan Pusztai ja hänen jatko-opiskelijansa Édua Csörsz, sekä Turun yliopiston kansatieteen jatko-opiskelija Anja Mikkola.

Seminaarin jälkeen päätimme, että esitelmistä muokataan esseekokoelma, joka julkaistaan Szegedin yliopiston Kansatieteen ja kulttuuriantropologian laitoksen julkaisusarjassa ja kirjan toimittaisin minä. Se on nyt taittovaiheessa. Lisäksi päätimme, että jatkamme samalla kokoonpanolla Hieta – Mód – Pusztai vielä yhteistyötä järjestämällä oman symposiumin 13. suomalais-ugrilaiseen konferenssiin Wienissä elokuussa 2020. Symposiumiin ’Cultural Heritage, Identity Symbols and Traditions (Old, New, Invented)’ tuli n. 50 esitelmäehdotusta, joista valitsimme kymmenen parhaiten symposiumin teemaa tukevaa edustajaa.

Ruhtinas Miklós Esterházy odottaa puistosta saapuvaa hovisäveltäjä Haydnia. Kuva Fertödin linnan pihalta. (Hanneleena Hieta 2019)

Hankkeen video julkaistiin YouTubessa 18.6.2019. Sen käsikirjoitti ja editoi Hanneleena Hieta. (Löytyy hakusanalla Nomadit ja talonpojat [Koneen säätiön rahoittama hanke 2017-2019].)

Tämän postauksen lopuksi on hyvä kiittää kaikkia fokauslaisia seurasta. Vaihdan työnantajaa. Arkistoala veti sittenkin puoleensa enemmän kuin akateeminen tutkimus. Siirryn nyt Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueelliseen keskusrekisteriin.

Hanneleena Hieta

Tuorlan aarteita esille

Tuorlan observatoriolla toteutettu muistitietohanke esittäytyi 24. lokakuuta Tiedekeskuksen järjestämässä Muisteluillassa. Muistitietohankkeen harjoittelija Jaana Saarikoski oli koonnut näytille kattauksen mielenkiintoisista ja ensimmäistä kertaa näytillä olevista esineistä, jotka kertoivat Tuorlan tähtitieteilijöiden arjesta. Paikalla olivat myös veteraanitähtitieteilijät Aimo Sillanpää, Tapio Korhonen ja Hannu Karttunen, jotka kertoivat Tuorlan historiasta monia tarinoita.

Jaamme nyt joitakin herkkupaloja esillä olleesta esineistöstä. Monet esineet liittyvät akateemikko Yrjö Väisälään ja hänen toimintaansa Tuorlassa. Muistitietotutkimuksessa tallennettiin kuitenkin myös uudempia muistoja ja nykytutkijoiden työtä; halusimme selvittää Väisälän perintöä ja merkitystä tässä ajassa. Jatkossa esineistöä tullaan hyödyntämään Tiedekeskuksen näyttelyissä. Lisäksi osa esineistöstä on pysyvästi esillä Tiedekeskuksessa luoden tunnelmaa esimerkiksi kokoustiloihin ja kertoen samalla tarinoita Tuorlan mielenkiintoisista vaiheista. Muistitietotutkimus myös jatkuu aiheen parissa tulevaisuudessa.

44835429_10156826831194468_6048675010724233216_n
Edessä valokuvauslevyjen katselulaite. Etualalla myös Tapio Korhonen, 1960-luvulta asti Tuorlassa työskennellyt tähtitieteilijä. Kuvassa on myös Muisteluiltaan osallistunutta yleisöä. Kuva: Maija Mäki.

Tässä etualalla on valokuvauslevyjen katselulaite, joka on todennäköisesti itsetehty ja Tuorlan observatoriota vanhempi. Yrjö Väisälä ja hänen seuraajansa Liisi Oterma kuvasivat tähtitaivasta öisin ja päivisin kuvauslevyjä kävivät lävitse ”planeettatytöt” etsien kuvista uusia planeettoja. Väisälä haki työvoimaa lehti-ilmoituksella, jossa sanottiin, että ”ei tarvi tietää mikä on tähti”; tärkeintä olivat tarkat silmät ja huolellisuus.

Picture1
Yrjö Väisälä, Liisi Oterma, Valma Laiho ja opiskelijoita tai ”planeettatyttöjä” fysiikan laitoksella, 1940-luvun lopulla. Kuvaaja: Pekka Kyytinen. Museovirasto, Historian kuvakokoelma .

Kerrotaan, että sodan aikana joku oli tullut sanomaan Väisälälle, että ”teidän tiedemiesten ei sotaan tarvitse lähteä”. Väisälä ei kuitenkaan voinut tuolloin paljastaa, että oli saanut salassa pidettävän tilauksen pommituslentokoneisiin tulevasta optiikasta. Tuorlassa säilyneistä tähtäimistä ei ole varmuutta, ovatko juuri ne Väisälän itse suunnittelemia ja tekemiä vai ovatko ne mallikappaleita, joiden avulla hän on tehnyt omat suunnitelmansa. Jokatapauksessa nämä säilyneet laitteet ovat tähtäimiä ja niiden osia, mutta niistä puuttuu optiikkaa. Todennäköistä on, että Väisälä on paitsi suunnitellut optiikan myös konkreettisesti tehnyt kaikki tähtäimiin tarvittavat linssit ja peilit.

20181024_193749
Vasemmalla Tuorlasta löytyneitä tähtäimiä sekä Väisälän suunnitelmat vuodelta 1942.

Picture3
Lentokoneen konekiväärin tähtäimen asennusta. Kuva: Johnsson, Lars. 17.7.1941. Sotamuseo.

Esillä Muisteluillassa oli myös pihtiputki, jolla on mitattu korjauslasien pinnanmuotoja 1950-luvulla. Tieto pihtiputken käytöstä perustuu täysin muistitietoon. Yrjö Väisälä ja Liisi Oterma tekivät muun muassa metrin halkaisijaltaan olevan Schmidt-teleskoopin korjauslasin Ruotsiin. Se valmistui vuonna 1957 ja oli siihen aikaan maailman toiseksi suurin Schmidt-teleskooppi. Tämä oli ensimmäisiä töitä, mitä Tuorlan tunnellissa tehtiin ja tällä löytyneellä pihtiputkella Väisälä ja Oterma mittasivat korjauslasin. Pihtiputkesta on riisuttu osa sen optiikasta, kun se on varastoitu. Siinä on kuitenkin edelleen paikoillaan kaksi prismaa putken toiseen päähän kiinnitettyinä loven molemmin puolin.

Korjauslasi oli reunoistaan kovera ja keskeltä kupera, joten se oli hankalan muotoinen ja vaikeasti valmistettava. Se oli myös sen verran isokokoinen, ettei sitä voinut jatkuvasti siirrellä mittauksia varten. Tämän takia Väisälä kehitti pihtiputken. Kun lasi oli tuettu paikoitellen irti hiomapöydästä, sen pystyi mittaamaan pihtiputken avulla ilman lasin siirtelyä. Kun korjauslasi valmistui, lähtivät Väisälä ja Oterma Ruotsiin hiomaan teleskoopin pääpeilin. Sitä oli yritetty hioa Ruotsissa, mutta se ei onnistunut, koska pinnan muotoa ei oltu saatu mitattua kyllin tarkasti. Peilin mittaukseen ei tarvittu pihtiputkea, vaan se tehtiin kahden reiän läpi kulkeneen valon interferenssiä käyttäen. Referenssiviivat kuitenkin liikkuivat liikaa, koska tornissa, missä peiliä mitattiin, oli voimakas ilmavirtaus. Neuvokas Väisälä kehitti kuitenkin myös tähän ongelmaan ratkaisun; kolmen reiän interferenssimenetelmän.

Picture4
Liisi Oterma ja Yrjö Väisälä hiomassa Kvistabergin (Uppsala) tähtitornin korjauslasia Tuorlan tunnelihiomossa vuonna 1955. Kuva: Turun yliopiston keskusarkisto.

Picture6
Pihtiputki Tuorlan tunnelihiomossa 1950-luvulla. Turun yliopiston keskusarkisto.

Tuorlan arkeen liittyvät dokumentit ovat mielenkiintoisia. Löytyi esimerkiksi Klaus Wahlstenin työaikamerkinnät. Wahlsten toimi mekaanikkona Tuorlassa ja säilyneitä työaikamerkintöjä on vuosilta 1956-1959. Esimerkiksi 24.10.1957 hän työskenteli koko päivän interferenssikoneen osien valmistuksen parissa, kuten hän teki lähes koko syys- ja lokakuun samana vuonna. Wahlsten valmisti kaikenlaisia kaukoputkien, aluminointi- ja hopeointilaitteiden, luotaimien ja muiden tutkimuslaitteiden osia, jalustoja, valonlähteitä, teki ja huolsi työkaluja, teki puutöitä ja kaikenlaista ”sekalaista”: maalasi, siivosi ja kävi asioilla kaupungilla. Nämä työaikamerkinnät antavat yksityiskohtaista tietoa siitä arjesta, mitä Tuorlassa 1950-luvun loppupuolella elettiin.

20181024_193809
Tuorlan mekaanikon Klaus Wahlstenin työaikamerkintöjä. Kuva: Maija Mäki.

Pieniin, vanhoihin vitriineihin on koottu löydettyä pienesineistöä. Tässä etualan vitriinissä on näytillä kahdet lasit. Pyöreäsankaiset, suurentavat, yksilinssiset työlasit ovat todennäköisesti olleet käytössä havaintojen tekemisessä zeniittikaukoputkella. Vapaalla silmällä on katsottu kaukoputken okulaariin ja suurentavalla linssillä okulaarin vieressä olevaa mitta-asteikkoa, jolla havainnoitavan tähden paikka määritetään. Mustat lasit taas ovat kotitekoiset muovista ja kuminauhasta. Yrjö Väisälä on käyttänyt niitä estääkseen lumisokeuden liikkuessaan Tuorlan tunnelin ja päärakennuksen välillä.

44814278_10156826831474468_1854419805847683072_n
Pienesineistöä vanhoissa vitriineissä. Kuva: Maija Mäki.

Vitriinissä on esillä myös Väisälän tärkeäksi merkitsemien havaintovihkojen joukosta löydettyjä purjeveneen lokikirjoja 1930-luvulta. Suurelta osin ne on kirjoitettu Väisälän kehittämällä pikakirjoituksella, mutta joitakin kohtia, ehkä jonkun muun merkitsemänä, on kirjoitettu suomeksi. Tuorlan mennyttä kielimaisemaa kuvastaa myös observatorion puolesta lähetetty esperanton kielinen surukortti Väisälän kuoleman johdosta vuonna 1971. Lisäksi esillä on puinen henkari, jonka Väisälä on tehnyt itse, luultavasti Iso-Heikkilän tähtitornin harjanvarresta.

Väisälän ja häntä seuranneiden muiden tutkijoiden osoittama ääretön neuvokkuus, käytännöllisyys ja kekseliäisyys ovatkin hämmästyttäneet meitä kansatieteilijöinä yhä uudelleen. Meille aarteina näyttäytyvät erityisesti juuri nämä itsetehdyt esineet – ne kantavat muistoja Yrjö Väisälästä, Liisi Otermasta ja monesta, monesta muusta Tuorlassa vaikuttaneesta ihmisestä. Muistitietohankkeessa olemme tallentaneet näitä muistoja, jotka muutoin olisivat vähitellen unohtuneet.

Jaana Saarikoski ja Maija Mäki

Jaana toimi Tuorlan muistitietohankeen harjoittelijana ja on kansatieteen maisterivaiheen opiskelija. Maija työskentelee kansatieteen yliopisto-opettajana ja ohjasi harjoittelutyötä.

Pizza mit dem Prof

Kirjoittaja: kansatieteen professori Helena Ruotsala

Kuunneltuani tiistaiaamuna – varhain – striimatun kommenttikeskustelun HKT-laitoksen uusista tuulista lähdin yliopistolle kertomaan omasta tutkimuksestani. Olen Suomen Akatemian suosiollisella rahoituksella marraskuun „liikkuvana tutkijana“ Würzburgin yliopiston eurooppalaisen etnologian oppiaineessa.

Vierailu kuuluu kahteen projektiin, Suomen Akatemian rahoittamaan Animal Agency in Human Society: Finnish perspectives 1890–2040 sekä Saksan Tutkimusrahaston (DFG) rahoittamaan Die Rückkehr der Wölfe. Kulturanthropologische Studien zum Prozess des Wolfsmanagement in der Bundesrepublik Deutschland. Tarkoituksenani on tutustua täällä tehtävään eläintutkimukseen tuon edelläolevan projektin parissa sekä valmistaa oma artikkeli saman tutkimushankkeen julkaisuun. Teoksen on tarkoitus ilmestyä englanniksi ja sen toinen toimittaja on tämän oppiaineen professori Michaela Fenske.

Miksi olen tutkijana juuri Baijerissa sijaitsevassa Würzburgin yliopistossa, sillä olisihan Saksassa ja saksaa puhuvissa maissa ollut lukemattomia etnologian oppituoleja toinen toistaan mielenkiintoisemmissa ympäristöissä kuten vaikkapa Berliinissä, Hampurissa tai Freiburgissa? Würzburg valikoitui siksi, että aiemmin Berliinissä työskennellyt ja DFG:n susien paluuta käsittelevän projektin toinen johtaja Michaela Fenske aloitti syyskauden alussa professorina täällä.

Olen jo aiemmin tehnyt yhteistyötä hänen kanssaan – Michaela oli mm. Animal Agency -projektin workshopissa Turussa keväällä 2016 – ja yhteistyö jatkuu juuri näiden kahden yllä mainitun projektin puitteissa ja hänen oppilaidensa kanssa. Michaelan mukana Würzburgiin tuli eläintutkijoita muista yliopistoista.

Osa teistä varmaan muistaa vuosi sitten meillä Turussa tutkijavierailulla olleen Elisabeth Luggauerin Grazista;  hän on nyt täällä  assistenttina.  Elisabethin mukana tänne muutti Potkoricasta löytynyt katukoira Peppo, joka on osa Elisabethin tutkimusaihetta tai oikeastaan tutkimusapulainen, sillä Elisabeth tutkii, minkälaisia yhteyksiä on Podgorican kaupungin asukkaiden ja irtokoirien välillä.

Täällä suden paluuta Pohjois-Saksaan tutkiva Irina Arnold opiskeli aiemmin Göttingenin yliopistossa. Hänellä on tarkoitus tulla muutamaksi viikoksi Turkuun ensi kevättalvella. Sitä ennen Irina tekee kenttätöitä Pohjois-Saksassa haastatellen lampureita heidän susikokemuksistaan. Sudet tekevät kovasti paluuta Saksaan; joko imaginäärisesti tai muuten.

Tiistaina 14.11. aloitettiin oppiaineessa uusi tapahtumasarja, “Pizza mit dem Prof“, jonka ensimmäinen vieras olin. Tarkoituksena oli kertoa omasta tutkimuksesta, keskustella ja vaihtaa ajatuksia laajemminkin Human-Animal -opinnoista sekä syödä pitsaa ja juoda kahvia vähän epävirallisemmissa merkeissä kuin perinteisenä vierailuluentona. Mukana olivat erityisesti oppiaineen jatko-opiskelijat, osa maisterivaihteen opiskelijoista ja lisäksi muutama lähiaineen tutkija. Lisäksi keskusteltiin lopuksi Erasmus-vaihdon solmimisen mahdollisuuksista.

Täällä on myös englanninkielistä opetusta ja englannilla pärjää myös yliopiston ulkopuolella. Oppiaine on pieni, professorin lisäksi täällä on kahdeksan tutkijaa, joilla on omat väitöskirjaprojektinsa ja rahoituksensa. Se, mikä eroaa erittäin positiivisesti Turusta, on oppiaineen oma toimistosihteeri sekä ns.  “Wissenschaftliche Hilfskraft“ eli tieteelliset apulaiset.  Nämä viisi osa-aikaista opiskelijaa avustavat erilaisissa tietellisissä tehtävissä ja toimivat tutoreina. He kopioivat, valmistelevat apuna opetusta, etsivät kirjallisuutta ja vaikkapa skannaavat kirjoja ja dokumentteja, kuten eräs heistä skannasi minulle kirjallisuutta.

Würzburg on mukavan oloinen pikkukaupunki, joka kärsi massiivisista pommituksista toisen maailmansodan loppupuolella. Kaupungissa on asukkaita hieman vajaa 130 000. Asutus levittäytyykin keskustaan ja monille kaupungin kukkuloille. Yliopisto on perustettu 1582 ja se on yhä tänäänkin kuuluisa erityisesti  lääketieteellisestä tiedekunnasta, joka on yksi sen 10 tiedekunnasta.

Yliopiston alku voidaan jäljittää jo 1400-luvulle, jolloin tämä Julius-Maximilians-Universität oli yksi kuudesta korkeampaa koulutusta antamaan perustetuista laitoksista saksankielisessä Euroopassa.  Yliopisto voi myös ylpeillä 14 Nobel-palkitulla tiedemiehellä, joista voi mainita Wilhelm Conrad Röntgenin, joka 1895 löysi röntgen-säteet juuri täällä Würzburgissa. Kaiken kaikkiaan yliopiston muutamalla kampuksella on noin 28 800 opiskelijaa ja henkilökuntaa 4 116, joista akateemisiksi työntekijöiksi lasketaan 2 371, joista puolestaan 425 on professoria. Ylopisto on muuten yksi kaupungin suurimpia työnantajia.

IMG_4366

Kuva: Hublandin kampus.

Yksi syy kaupungin ahtaudelle – liikennekaaoksen lisäksi täällä on kova asuntopula ja monet kollegoista asuvat kaupungin ulkopuolella eri kylissä – voisi luulla olevan kaupungissa joka puolella näkyvissä viinitarhoissa. Sanotaankin, että Würzburg on ainoa kaupunki Euroopassa, jossa viinitarhoja sijaitsee kaupungin keskustassa. Mutta alueen viinit ovat hyviä ja niihin minut on tutustettu jo heti ensimmäisenä päivänä.

Vaikka kansainvälistä vaihtoa ei mitatakaan euroilla tai muilla helposti laskettavilla tulosmääreillä, suosittelen vaihtoa mitä lämpimimmin. Tutkijan liikkuvuus esimerkiksi Akatemian rahoittamissa hankkeissa on hieno tapa, mutta myös esimerkiksi Erasmuksen tarjoamat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää. Näin voi helposti verkottua tutkijoihin, tehdä tutkimusyhteistyötä, pitää seminaareja ja workshoppeja tai julkaista yhdessä tai yksin artikkeleja, joiden tuloksen (=julkaisu) voi  kääntää jufo-kielelle.

23627131_10212176508821350_1009498310_o

Kuva: Pizza mit dem Proff, seisomassa professori Michaela Fenske.