Turun yliopiston etnologian, folkloristiikan ja uskontotieteen henkilökunta ja tutkijat kirjoittavat opetuksesta, tutkimuksesta ja yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta
Joulun vietto on rajojen vetämisen aikaa. Valintoja on tehtävä ja kantaa otettava lahjojen ostamisen, jouluruokien, sukulaisvierailujen ja kaiken muun juhlinnan suhteen. Monen kalenteri alkaa täyttyä pikkujouluista jo lokakuussa. On ihanaa, että vuoden pimeimpään aikaan saamme syyn juhlia, mutta joulu voi muuttua myös suorittamiseksi.
Juhla ja arki yhdistyvät joulun odotuksessa. Kaupunki koristellaan valoin, joulukoristeet muistuttavat lähestyvästä juhlasta ja kahvitarjoilut muuttuvat glögiksi. Arjen ja juhlan rajat alkavat hämärtyä viimeistään joulukuussa, kun joulumusiikilta on mahdotonta välttyä ruokakaupassa käydessä.
Jatkuvaa suorittamista
Ennen lähestyvää juhlaa on kuitenkin suoritettava vuoden loppuun mennessä kaikki valmiiksi. Työ ja koulu eivät hidasta ennen joulua, vaan vauhti kiihtyy huippuunsa ennen juhlakautta. Juhlinta vaatii aikaa, muta niin vaatii työkin. Joulukuussa ihmiseltä vaaditaan iloista joulumieltä ja osallistumista juhlintaan, vaikka samaan aikaan työ ja koulu edellyttävä loppukiriä. Monet ihmettelevät, mihin syksy on mennyt. Pian pitäisi juhlia joulua ja myös uuden vuoden juhlinta häämöttää jo edessä. Joulurauhaa ennen vauhti kiihtyy. Pysähtyminen tuntuu äkkijarrutukselta.
Edes kasvit eivät ole turvassa. Kaiken pitää olla suurempaa ja parempaa. XXL-joulutähdet ovat saapuneet kauppoihin. Yksikukkaiset ja perinteiset joulutähdet laitetaan sivuun häpeämään. Ostin juuri 50 sentillä amarylliksen hävikkikukista. Kasvissa vikana oli liian lyhyt varsi. Jouluna kaiken pitää olla täydellistä.
Lahjavuoret voivat aiheuttaa ahdistusta opiskelijabudjetilla, mutta myös ilmastoahdistuksen vuoksi. Lahjojen tilaaminen on aloitettu jo syksyn pimeydessä black fridayn alkaessa. Kulutusjuhlat jatkuvat ihmisten tilatessa netin halpakaupoista tuotteita kuusen alle. Maailmassa, joka pursuaa tavaraa, on hankala ymmärtää, miten ihmiset vieläkin tarvitsevat materiaa osoittaakseen kiintymystä. Joululahjojen eettisyydestä onkin hyvä käydä keskustelua läheisten kanssa. Toisaalta lahjat ovat kaunis tapa osoittaa välittämistä. Joskus on vaikea navigoida jouluodotusten ristiaallokossa, jossa kaikkia valintoja kohtaa kritiikki.
On myös huomioitava, että monille joulun vietto on raskasta aikaa. Yksinäisyys korostuu juhlan aikana, jolloin muiden somet täyttyvät yhdessäolosta. Turusta julistettava joulurauha ei valitettavasti ulotu kaikkiin koteihin. Jouluun perinteisesti kuuluva yhdessäolo voi olla taakka. On joskus vedettävä rajoja, jotta oman rauhan saa pidettyä. Elämään saa myös paljon sisältöä ja rauhaa somepaaston avulla. Jouluherkkujen rajoittamisen sijaan aionkin vähentää ruutuaikaa.
Rajat tuovat rauhan
Syyllisyyttä joulusta nauttimisesta ei tarvitse tuntea. Olen itse jouluihminen. Nautin erityisesti glögistä. Aloitan glögin kuluttamisen marraskuun alussa ostamalla markettiglögejä. Joulumarkkinoiden avautuessa metsästän uusia makuja pienyrittäjien kojuista. Rajatonta riemua tuottaa joulumarkkinoilla kävely ystävien kanssa. Suosittelen vierailemaan pienissä ja tunnelmallisissa joulukaupoissa. Partiolaiset myyvät herkullista riisipuuroa Turussa. Päälle saa perinteistä kanelisokeria. Eikä sitä tarvitse jonottaa.
Unelmajouluuni kuuluisi paljon lepoa ja yhdessäoloa ilman suorituspaineita. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ollakseen merkityksellistä. Monet joululaulut kertovat joulun rauhasta ja ilosanomasta. Samat joululaulut varoittavat myös joulun suorittamisesta. Mukavat jouluperinteet saattavat ylläpitää jatkuvaa suorittamista, joka vie ilon juhlinnasta. Ihmisen on hyvä pysähtyä jo ennen joulua ja miettiä, miten haluaa juhlansa viettää. Joskus on oikein uudistaa perinteitä tai jättää jotain pois, jotta joulurauha säilyy.
Kirjoittaja on fuksi, joka aikoo viettää joulun ilman suorituspaineita.
Kirjoitus on tehty prosessikirjoittamisen harjoituksena Kulttuurialan työelämävalmiudet -kurssilla.
Olen viisikymppinen folkloristiikan maisteriopiskeija Turun yliopistossa ja Kotkan kaupungin ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori. Äänen antaminen erilaisille marginaaliryhmille yhteiskunnassamme on itselleni läheinen teema. Pohjakoulutukseltani olen raittiussihteeri, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, kulttuurituottaja AMK ja YAMK. Miten kulttuurien tutkimus liittyy ehkäisevään päihdetyöhön? Oma työelämäpolkuni on kulkenut monien vaiheiden kautta.
Vankilan varjoista
Peruskouluikäni vietin Konnunsuon suljetussa vankilamiljöössä yksinhuoltajaisän tyttärenä 1980-luvulla. Perheemme oli tuohon aikaan kulttuurinen kummajainen, koska yksinhuoltajaisät olivat harvassa. Odotukset isäni epäonnistumiseen vaativassa kasvatustehtävässä näkyivät yhteisön asenteissa.
Erityinen painoarvo tuntui olevan sukupuolirooleilla. 1980-luvulla sukupuolella oli enemmän sosiaalisia ja kulttuurisia odotuksia kuin 2020-luvulla tai ainakin ne olivat korostuneempia. Kristiina Berg toteaa Väestöliiton julkaisussa, että kulttuurinen puhe äitiydestä kertoo siitä, mitä äitinä oleminen merkitsee ja millaiset käyttäytymisen tavat tai asenteet ovat äideille sallittuja. Äitiyttä määritellään, arvotetaan, kuvaillaan ja selitetään erilaisissa käytännöissä, jotka diskursiivisesti myös tuottavat äitiyttä. Jouduimme jatkuvasti puolustamaan äitini valintoja yhteisön paheksuntaa vastaan. Koin vanhempieni kohtaamat yhteisön asettamat paineet ja kyseenalaistamiset hyvin epäoikeudenmukaisena. Lapsena en kuitenkaan kyennyt puolustamaan heitä.
Kasvuympäristöni vankilamiljöössä oli poikkeuksellinen. Asuinalueellamme oli pääsääntöisesti vain kahdenlaisia aikuisia: toisilla oli avaimet taskussa ja toisilla ei. Luottovangit kuuluivat pihapiiriin. Valtaosa heistä oli miehiä. Myöhemmin itse vankilassa työskennellessäni opin, että kaikista Suomen vangeista noin 90 prosenttia on miehiä. Opin myös, että 70 prosenttia vangeista oli taustallaan joku oppimisvaikeus ja 90 prosenttia kärsi päihde- ja mielenterveysongelmista. Minua alkoi kiinnostaa yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteet ja miessukupuolen sisäiset tasa-arvoerot. Miksi parhaiten menestyneet ja heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset ovat miehiä?
Konnunsuolla ei asunut yhtään niin sanottua siviiliä. Kaikki asukkaat olivat tavalla tai toisella kytköksissä vankilaan. Myöhemmin tajusin, että vankien lisäksi me kaikki vankila-alueella kasvaneet ja asuneet olimme myös oma marginaaliryhmämme. Mekin elimme omassa suljetussa yhteisössämme, jossa vallitsi tarkkaan varjellut säännöt ja tiukat normit.
Osallisuus on kokemus
Kasvuympäristöni takia osallisuuden ja osattomuuden teemat sekä sukupuolikysymykset ovat kulkeneet mukanani. Jo nuorisotyön opintojeni aikaan Keski-Suomen opistolla vuonna 1999 ihastuin Paulo Freiren ”sorrettujen pedagogiikkaan”. Freiren filosofia tempaisi minut mukaansa. Koin hahmottavani ihmisyyttä ja elämää samalla tavalla.
Juha Väänänen toteaa Maailman Kuvalehdessä 20.3. 2005, että Freire arvosteli ”tallettavaa kasvatusta”, jossa opettaja opettaa ja oppilaat tallettavat sen muistiinsa. Sen tilalle hän vaatii ”problematisoivaa kasvatusta”, jossa opettaja on oppilaiden yhteistyökumppani. Freiren mukaan tallettava kasvatus on yksi sorron välineistä, kun taas problematisoiva kasvatus tarjoaa mahdollisuuden vapautukseen. Vapauttava kasvatus ei voi perustua tiedon siirtoon vaan ymmärrykseen. Näin kasvatus on tie maailman muuttamiseen paremmaksi.
Aihe on yhä validi. Olen työtehtävissäni törmännyt siihen, että osallisuus tai osallistaminen ovat jotain, mitä tarjoillaan ikään kuin ylhäältä alas tai tietyillä ehdoilla. Osallisuuden kokemus on jotain laajempaa. Olla osallisena jossakin vaatii kokemuksen yhteenkuuluvuudesta. Kokeminen on tunne, joka syntyy, kun saadaan kosketus itseen, omaan elämään ja ympäröivään kulttuuriin. Kun asia tai aihe koskettaa henkilökohtaisesti. Vaikka osallisuus liitetäänkin yhteisöllisyyteen, se on silti kokemuksena henkilökohtainen.
Sosiokulttuurinen innostaminen yhteiskunnan muutosvoimana
Vuonna 2003 Konnunsuon vankilan ohjaajana pureuduin osallisuusteemoihin syvällisemmin. Tein työni ohessa Innostavan ohjaajan työkalupakin Konnunsuon vankilalle Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajan AMK:n opinnäytetyönä. Työtehtäviini kuului kehittää kuntouttavaa työtoimintaa suljetun osaston vangeille. Suljetulla osastolla olivat vangit, jotka tarvitsivat suojelua eivätkä voineet liikkua vankilan tiloissa samaan aikaan kun muut vangit. Osa heistä oli velkaa tosille vangeille. Osa pelkäsi tekemänsä rikoksen laadun vuoksi. Osa tarvitsi suojelua etnisen taustansa takia. Toteutin heidän kanssaan kotitalouskurssin, josta mallinsin innostavan ohjaajan työkalupakin vankilan käyttöön.
Tutustuin Leena Kurjen katsausartikkeliin Sosiokulttuurinen innostaminen 2000-luvulla. Kurjen mukaan innostaminen on kasvatuksellinen toimintamuoto yhteiskunnan parantamiseksi. Se on asenne, joka sisältää sekä ammatillisen kutsumuksen että sitoutumisen. Innostaminen on arkipäivän sosiaalisen toiminnan, sen tiedostamisen ja muutoksen väline. Sen tavoitteena on ihmisten oman osallistumisen avulla luoda kasvattava, solidaarisuuden arvot tiedostava yhteiskunta. Se on väline taistelussa taloudellista ja kulttuurista syrjäytyneisyyttä vastaan kohti vapauttavaa ja aitoa kulttuuria. Sitä voidaan soveltaa kaikilla elämän aloilla ja se liittää yhteen kaikki yksilön kehittymiseen liittyvät tekijät. Sen keskeisiä käsitteitä ovat yhteisöllisyys, osallistuminen, herkistyminen, dialogi, luovuus ja toimintaan sitoutuminen. Opinnäytteessäni toin esille, kuinka tärkeää on vankilaolosuhteissakin luoda vangeille innostavia osallisuuden kokemuksia, jos halutaan vaikuttaa esimerkiksi uusintarikollisuuteen. Halusin osoittaa, että pelkkä mahdollistaminen ei riitä. Tarvitaan innostavaa työotetta, jotta ihmisestä itsestään lähtevä muutos olisi mahdollinen.
Osallisuus ja sosiokulttuurien innostaminen kulkevat käsi kädessä. Mikäli annetut raamit rajoittavat osallisuutta omaan elämään, ihmiset passivoituvat, kokevat vähemmän mielihyvää ja enemmän ulkopuolisuutta. He eivät kehity täyteen mittaansa. Innostava ilmapiiri puolestaan auttaa ihmistä löytämään omat vahvuutensa ja ottamaan ne käyttöönsä. Se mahdollistaa muutokset ja palkitsee paitsi ihmistä itseään, myös koko yhteiskuntaa.
Osallisuus ja sukupuolisensitiivisyys ehkäisevässä päihdetyössä
Ehkäisevä päihdetyö ja päihdehaittojen ehkäisy on kunnille ja hyvinvointialueille lakisääteinen tehtävä. Valtioneuvoston päihde- ja riippuvuusstrategiassa Yhteiset suuntaviivat vuoteen 2030 käsitellään myös perus- ja ihmisoikeuksien toteutumasta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa omina kappaleinaan. Strategiassa todetaan, että päihde- ja riippuvuusstrategia on osa vuonna 2020 julkaistua tasa-arvo-ohjelmaa. Sukupuolinäkökulma otetaan huomioon päihde- ja riippuvuusstrategiassa sekä siihen liittyvissä päihteitä ja riippuvuuksia käsittelevissä ohjelmissa ja muussa kehittämistyössä. Perustuslaki, tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki kieltävät muun muassa sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Tasa-arvotyössä huomioidaan sukupuolen lisäksi kaikki nämä tekijät, kuten ikä, toimintakyky, etninen tausta, koulutus, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuolen moninaisuus. Sukupuolten tasa-arvolla tarkoitetaan niin syrjimättömyyttä ja yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia sekä sitä, miten tasa-arvo käytännössä toteutuu päätöksissä.
Sukupuolten välillä on merkittäviä terveys- ja hyvinvointieroja, joiden taustalla päihteet ja riippuvuudet ovat yhtenä merkittävänä syynä. Päihde- ja riippuvuusstrategian taustaksi valmisteltuun THL:n tilannekatsaukseen on koottu tietoa myös päihde- ja riippuvuusilmiöön liittyvistä sukupuolten välisistä eroista. Tilannekatsauksen tietojen pohjalta havaittiin päihde- ja riippuvuusilmiöiden olevan edelleen hyvinkin sukupuolittuneita, haittojen kasautuessa erityisesti miehille. Tämä näkyy myös läheisten kokemissa haitoissa. Esimerkiksi väestökyselyissä naiset kertovat miehiä useammin läheisten alkoholinkäytön aiheuttamista haitoista.
Päihteidenkäyttö kulttuurisena ilmiönä
Nykyisessä työssäni tarkastelen päihteiden käyttöä kulttuurisena ilmiönä. Joidenkin mittareiden mukaan päihteiden käyttö on yksilötason päihdesairaus. Se on myös osa yhteiskunnallista kulttuuria ja ongelma. Päihdehaittojen korjaamiseen menee vuosittain toistakymmentä miljardia euroa yhteiskunnan eri sektoreilla.
Vaikka tasa-arvo on lisääntynyt myös päihdekulttuurin sisällä, niin päihdekulttuurissa näkyy yhä miehiin painottanut ja vahvasti sukupuolittunut ongelmakäyttö ja siitä koituvat seuraukset. Kulttuurien tutkimuksen sukupuolisuuteen ja osallisuuteen liittyvät teemat ovat molemmat läsnä ehkäisevässä päihdetyössä jo päihdehaittojen ehkäisyssä strategiselta tasolta lähtien.
Resilienssi vahvistuu positiivisten osallisuuskokemusten kautta. Silloin uskallamme innostua asioista ja elämästä, vaikka jokainen päivä ei olisikaan helppo.
Edellä mainitussa strategiassa todetaan myös, että naisten ja miesten päihteidenkäyttöön suhtaudutaan edelleen eri tavoin. Palvelut ja tuki eivät aina ole sukupuolisensitiivisiä, eikä niissä aina huomioida etnistä taustaa ja vähemmistöryhmiä. Yhteiskunnan normit ja kokemus siitä, ettei omaa identiteettiä hyväksytä voivat altistaa riskialttiille päihteiden käytölle tai riippuvuuksille. Vähemmistöstressi syntyy ympäröivän yhteiskunnan sukupuoli- ja hetero-oletuksista sekä normeista, erilaisuuden tunteista, toiseuden kokemuksesta ja sosiaalisesta leimautumisesta.
Hyvinvoinnin ja terveyden laitoksella on valmisteltu opas kuntien ja hyvinvointialueiden ehkäisevän päihdetyön ja päihdehaittojen ehkäisytyön toteuttamiseksi vuonna 2021. Oppaassa todetaan, että asukkailla on yhteisön jäseninä ja palveluiden käyttäjinä tärkeä rooli ehkäisevässä päihdetyössä: siihen vaikuttavassa päätöksenteossa, toiminnan tietopohjan vahvistamisessa ja sen suunnittelussa sekä toteuttamisessa. Yhteisön toteuttamaa konkreettista ehkäisevää päihdetyötä on esimerkiksi vanhempien jalkautuminen erilaisiin tapahtumiin tai festivaaleille. Vanhemmat voivat esimerkiksi sopia oman lähiyhteisönsä vanhempien kesken pelisäännöt alaikäisten alkoholin tai tupakka- ja nikotiinituotteiden käytölle. Olennaista on osallistumisen tukemisen tapoja pohtiessa huomioida haavoittuvimmat väestöryhmät.
Päihteiden käyttö kulttuurien tutkimuksen tutkimuskohteena
Kannan mukanani kasvuympäristöni antamia eväitä. Olen kiinnostunut sukupuolten välisestä ja sisäisestä tasa-arvosta. Taistelen oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Uskon siihen, vaikka uskoani aika ajoin koetellaan. Päihteet, syrjäytyminen ja osattomuuden kokemukset ovat rikolliseen käyttäytymiseen johtavia riskitekijöitä. Näihin riskitekijöihin tulisi kiinnittää huomiota ihmisen elämänkaaressa jo äitiysneuvolavaiheessa. Yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme on rajoittavia rakenteita, jotka passivoivat kansalaisia. Myös yhteiskuntaa tulisi muokata toimimaan kansalaisten mahdollistajana, suorastaan innostajana, mutta ainakaan ei rajoittajana. Jos haluamme onnistua ehkäisevässä työssä, on ensisijaisen tärkeää tunnistaa kulttuuriset ilmiöt ja niiden taustat ja syntymekanismit.
Työtämme ohjaavista strategioista huolimatta käytännön työn tekijät pitävät päihteitä harvoin kulttuurisena ilmiönä. Kansanomaista päihdekulttuuria käsitteleviä tutkimuksia on haastavaa löytää. Hakiessani maisteriopintoihin ajattelin, että jos näitä tutkimuksia ei ole riittävästi ole, pitää tehdä niitä.
Kotovirta, Elina, Jaana Markkula, Mari Pajula, Meri Paavola, Reetta Honkanen ja Ismo Tuominen. 2021. Päihde- ja riippuvuusstrategia – Yhteiset suuntaviivat vuoteen 2030. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja. Helsinki: Valtioneuvosto.
Kurki, Leena. 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen 2000-luvun Suomessa. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 1(1), 46–61. https://doi.org/10.30675/sa.113793
Markkula, Jaana, Nina karlsson, Hanna Ollila ja Teija Strand, toim. 2022. Ehkäisevä päihdetyö – opas kunnille ja hyvinvointialueille. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
KUTU: Kulttuurien tutkijat tuumailevat 