Keräilyn affektiivisuus ja keräilijän identiteetti

Sini Jokimies

Kuva: Sini Jokimies. Kirjoittajan vinyylikokoelmaa ja muuta esineistöä.

Pullonkorkeista shottilaseihin

Keräily on ihmiselle jossain syvällä selkäytimessä asustava vaisto ja taipumus. Täytämme kotimme paitsi hyödyllisillä ja välttämättömällä käyttötavaralla, myös kaikella kiehtovalla tai muutoin vaan kivalla. Näin olemme toimineet jo kauan ennen kuin joku keksi alkaa laskea aikaa. 

Olen elämäni aikana keräillyt kaikenlaista tavaraa melkein paheeksi asti. Kirjahyllyni notkuu vinyylilevyjä, kirjoja, keski-ikäisiä pehmoleluja, kaikenlaisia pikkufiguureja ja vanhentunutta teknologiaa levysoittimesta kannettaviin CD-soittimiin. Jääkaappini oven puhtaanvalkoinen pinta on melkein kokonaan matkamuistomagneettien, tarrojen ja postikorttien peitossa. Sivupöydän eri kulhot ovat kukkuroillaan pinssejä ja avaimenperiä. Pöydälläni lepää kirjekuori täynnä kahdentoista eri valuutan kolikoita, odottamassa postitusta kolikkoja ja puukkoja keräilevälle ystävälleni. 

Kokoelmia on yhtä valtava kirjo kuin ihmisiäkin. Keräilyn kohde voi olla melkeinpä mikä tahansa aineellinen ja aineetonkin: esimerkiksi napit, kävyt, Berliinin muurin palaset, kivet, kirjat, kasvit, pullonkorkit, kukkopillit, lelut, käyntikortit, saappaan malliset shottilasit, digitaaliset kuvat ja mielenkiintoiset nettisivut. 

Keräilenkö pölypalloja? 

Kokoelma on eri asia kuin vahingossa kertynyt kokonaisuus. Tosin joskus kokoelmat saatavat saada alkunsa tällaisesta. Kokoelma on tarkoituksella kasaan haalittu valikoima esineitä ja asioita, joita yhdistää jokin tekijä, kuten teema, esteettinen tunnelma, historiallinen tausta, ”viba” tai muu ominaisuus. Joskus keräilyn tavoitteena voi olla saavuttaa täydellinen sarja jotain asiaa, esimerkiksi kerätä uusimman Pokémon-korttisetin jokaista korttia vähintään yksi kappale.

Keräilyn määrittelyssä itse keräilijä on keskiössä. Pelkkä kokoelman omistaminen ei tee ihmisestä keräilijää. Kokoelmaan lisääminen ja sen muokkaaminen ovat tärkeitä toimintoja keräilijäksi tulemisessa ja keräilijänä olemisessa. Vahingossa kodin pimeisiin nurkkiin syntyneet pölypallot eivät siis ole vielä kokoelma eikä imuroinnin laiminlyönyt asukki vielä niiden keräilijä. 

Keräily voi olla harrastemaista ja taloudellisesta hyödystä kiinnostumatonta vapaa-ajan toimintaa tai ammattimaista ja esineiden jälleenmyyntiin keskittyvää tai molempia samanaikaisesti. 

Affektiiviset esineet

Keräilyinnostus saa usein alkunsa jonkinlaisesta affektiivisesta eli vahvoja tunteita herättävästä kokemuksesta kohteen kanssa. Tunnekokemus voi pohjautua omaan historiaan keräiltävän kanssa. Barbeja voi haluta keräillä esimerkiksi siksi, että se oli lapsuuden lempilelu. Tai jos halusi barbin lapsena mutta sellaista ei ikinä saanut. Molemmissa tapauksissa nuket ovat keräilijälle affektiivisesti latautuneita. 

Affektiivinen kokemus voi myös tapahtua itselle täysin uuden asian kanssa. Taidetta keräillään, koska sen kauneus tai muu miellyttäväksi koettu aspekti tekee vaikutuksen ja liikauttaa jotain keräilijän sisällä. Taiteen kokemus on tunteiden peliä. 

Kokoelma voi saada alkunsa myös puhtaasta kiinnostuksesta aihetta ja/tai sen historiallista arvoa kohtaan, kuten esimerkiksi sotaesineiden eli militarian, postimerkkien ja vanhojen filmikameroiden tapauksissa. Esineet kiehtovat aina jostain syystä. 

Myös näennäisen ”sieluttomat”, massatuotetut ja useimmiten halvat kitchit koriste-esineet voivat muistuttaa rakkaista lemmikeistä ja paikoista ja kiinnostaa siksi. Myös hyvää tuulta ja mielihyvää tuottava väri voi kiehtoa esineessä.

Vuorovaikutuksellinen keräily

Keräileminen ja erilainen kokoelmien järjestely, hypistely, esitteleminen sekä luettelointi ovat usein miellyttävää puuhaa, jota haluaa tehdä. Kokoelmaa kartutetaan tarkasti valikoimalla mikä halutaan ja ei haluta liittää sen osaksi. 

Kun keräilijä valikoi jonkin asian muiden joukosta ja liittää sen osaksi kokoelmaansa, syntyy siihen jonkinlainen suhde. Esineen identiteetti muuttuu. Kirjan alkulehdelle tarrataan exlibris-tarra ja se sijoitetaan paikalleen kirjahyllyyn. Leipäpussinsulkijasta tulee osa pussinsulkijoiden yhteisöä.

Keräily muuttaa myös ihmistä itseään. Jonkin asian keräilijäksi identifioituminen, siitä kertominen muille ja muiden keräilijöiden yhteisöön liittyminen vaikuttavat olennaisesti keräilijän käsitykseen itsestään. Keräilijällä on usein spesifiä tietotaitoa ja tuntemusta keräilynsä kohteesta. Hän näkee ja ymmärtää sen eri lailla kuin ihan kuka tahansa muu. Menneinä vuosina keräilijöihin on myös liitetty vähemmän imartelevia stereotyyppisiä oletuksia ja mielikuvia. Esimerkkinä vaikkapa Simpsoneiden Sarjakuvahemmo. Tämänlainen suhtautuminen on onneksi heikentynyt. 

Identiteetin ilmaiseminen ja vahvistaminen keräilyn kautta

Kokoelmat kertovat aina jotain omistajistaan: ne ovat jollain tavalla heidän näköisiään. Keräily ja kokoelmat voivatkin olla yksi tapa sanoittaa omaa identiteettiä ja rakentaa kertomusta itsestä. 

Keräily on usein osa jokaviikkoista tai -kuukautista arkea. Löytöretkiä tehdään kirppikselle, myyjäisiin, tapahtumiin ja lenkkipolun varrella. Kokoelma on usein osa jokapäiväistä, arjen ympäristöä omissa kodeissamme. Tutut esineet kuvittavat elämää kirjahyllyissä, seinillä tai jopa vain kokoelmalle omistetuissa huoneissa ja kaapeissa. Lopulta jotkut saattavat lahjoittaa tai lainata kokoelmiaan arkistoille ja museoille muiden ihmisten nähtäväksi ja nautittavaksi. 

Kirjoittaja on kolmannen vuoden kulttuurien tutkimuksen opiskelija ja intohimoinen kirppistelijä sekä kaikenlaisen kivan keräilijä.

Suitsuke – silkkaa savua?

Akusti Pitkänen

Suitsuketeline. Kuva: Akusti Pitkänen

Arjen seremoniaa

Otan esiin korealaiset suitsukkeet. En ole aiemmin lukenut pakkaustekstiä. Suitsukkeet ovat nimeltään ”Chui Woon (Emerald Cloud)”. Pakkauksen mukaan suitsukkeet ovat rauhoittavia ja puhdistavia, ”tämä mausteiden sekoitus rentouttaa ja saa aikaan hyvän olon tunteen”. Jo ennen suitsukkeen sytyttämistä haistan makean ja mausteisen aromin, joka tuoksuu sellaisenaan jopa paremmalta kuin palaessaan. Asetan suitsukkeen keraamisen suitsuketelineeni lumpeenlehdellä istuvan sammakon käsiin. Sytytän sen tulitikulla varovasti palamaan.

Tuoksut herättävät muistoja 

Innostuin suitsukkeista vuonna 2021. Tätä ennen olin kohdannut niitä vain katolisissa ja ortodoksisissa kirkoissa. Koska en itse kuulu kumpaankaan, suhtauduin suitsukkeisiin mielenkiinnolla. Hajuaistin jättämät muistot ovat yllättävän vahvoja. Joskus kaupungilla kävellessäni haistan tupakan, jonka haju kuljettaa minut lapsuuteeni hetkiin, joissa kävelen perheeni kanssa Oulun kesäisellä torilla. Samoin käy suitsukkeiden kanssa. Yhdistämme hajuihin muistoja ja tunteita. Ehkä juuri siksi Chui Woon suitsukkeet saavat minut rauhoittumaan; ne olivat ensimmäiset, jotka omistin.

Suitsukkeita on käytetty erilaisiin tarkoituksiin. Lähes kaikki suuret maailman uskonnot ja useat pienet henkiset yhteisöt käyttävät suitsukkeita osana seremonioitaan. Suitsukkeita käytetään parantamisen yhteydessä ja myös arkisemmissa tilanteissa. Suitsukkeiden tuottama savun tuoksu muuttaa koko tilan kokemusta, tekee siitä keskittyneen ja rauhallisen.

Läsnäoloa ajassa ja paikassa

Olen käyttänyt suitsukkeita alusta asti rentoutumisen yhteydessä. Ensimmäisten suitsukkeitteni aikaan olin kiinnostunut meditoimisesta. Istuin suitsukkeen tuoksun täyttäessä huonetta. Keskityin sen aromiin ja hengittämiseen. Yritin sulkea muun pois. Nykyään en meditoi, en ainakaan samalla tavalla. Siitä huolimatta suitsukkeet saavat minut lähes heti samanlaiseen olotilaan kuin meditoidessa. Olen mukana hetkessä, en mieti mennyttä tai tulevaa. Ehkäpä hengellisissä seremonioissa suitsukkeilla on samanlainen tehtävä. Ne auttavat ihmistä keskittymään hetkeen. Kun assosiaatio syntyy tuoksun ja seremonian välillä, saa jo pelkkä tuoksu ihmisen hartauden pariin.

Kaikkiin tilanteisiin suitsukkeiden savut eivät kuitenkaan sovi. Muistan, kuinka entinen kämppäkaverini kommentoi tuoksua epämiellyttävänä ensimmäisessä asunnossamme. Rakennus oli uusi ja puhtaan oloinen eikä suitsukkeiden tunkkainen aromi täysin istunut miljööseen. Kun muutimme uuteen, huomattavasti vanhempaan ja rustiikkisempaan asuntoon, tilanne muuttui. Yhtäkkiä suitsukkeideni tuoksut eivät häirinneetkään kämppistäni, vaan hän jopa kertoi nauttivansa niistä. Kysyessäni mielipiteen muutoksesta, hän sanoi niiden sopivan uuteen asuntoon paremmin. 

Tuoksuilla on aikansa ja paikkansa. Välimeren kalatoreilla raa’an kalan tuoksu luo tunnelmaa, mutta sairaalassa tällainen aistikokemus herättää huolta, kysyviä ilmeitä ja nenän rutistuksia.

Haluan rohkaista lukijoita kokemaan kaikilla aisteillaan. Ainakin itse yllätyn aina, kun saan jonkinlaisen odottamattoman aistikokemuksen. Tämä ei tarkoita, että niiden tulisi aina vaikuttaa rauhoittavalla tavalla, mutta aisteja stimuloimalla ja hyödyntämällä voimme kokea elämää kokonaisvaltaisesti. 

Kirjoittaja on kolmannen vuoden kulttuurien tutkimuksen opiskelija, joka tykkää haistella ympäristöään.

Uskonnonopetusta, vai ei?

Saima Huovinen

Kuva: Saima Huovinen. Lukion uskonnon kirjoja.

Kaikille samanlaista

Opetushallitus toteaa nettisivuillaan, että uskonnonopetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys, jonka opetuksessa perehdytään omaan uskontoon, tutustutaan monipuolisesti uskontojen maailmaan ja pohditaan hyvää elämää. Toteutuuko tämä kuitenkaan käytännössä?

Uskonnonopetuksen tulisi olla kaikille yhtenäistä uskonnosta riippumatta. Kouluihin tulisi luoda kokonaisuus, jossa kaikki pääsisivät oppimaan monipuolisesti maailman eri uskonnoista ja katsomuksista. Jokaisen tulisi ymmärtää kulttuureja ja sen antimia, jotta voimme tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi uuteen maahan matkustaminen voi olla haastavaa, jos ei ymmärrä kulttuurista mitään. Sen sijaan matka voi olla antoisa ja rikastuttava, jos tietääkin jo jotain esimerkiksi maan uskonnollisuudesta.

Ymmärrä uskontoja – ymmärrät maailmaa

Lukioaikaisella uskonnonopettajallani oli luokassaan juliste, jossa luki ”ymmärrä uskontoja, ymmärrät maailmaa”. Julisteen sanoma tiivistää hienosti uskonnonopetuksen tärkeyden. Jos meiltä löytyy ymmärrystä erilaisia kulttuureja kohtaan, ymmärrämme myös paremmin, miksi joku toimii niin kuin toimii. Meidän ei tarvitse hyväksyä erilaista käytöstä tai alkaa toimimaan sen mukaan. Niinkin saa tehdä, mutta koska näemme syyt, näemme myös seuraamukset. Näin voimme keskustella asioista. Saamme ratkaistua konfliktit ilman väkivaltaa.

Niin uskonnon- kuin elämänkatsomustiedonopetuksessa on jonkin verran eroja koulujen ja opettajien välillä. Monien uskonnonopetuksessa olleiden mielestä opinnoissa keskitytään liikaa vain kristinuskoon, jolloin kiinnostus oppiaineeseen katoaa. Liiallinen kertaaminen ja vain yhden aiheen läpikäyminen käy lopulta raskaaksi ja tylsäksi. Olen kuullut myös kokemuksia uskonnonopetuksesta, joka on ollut monipuolista ja motivoivaa. Elämänkatsomustiedon tunneilla taas on käyty läpi hyvinkin monipuolisesti erilaisia uskontoja ja katsomuksia. Toisten tunnit menivät elokuvia katsellessa. Sekään ei vie oppilasta eteenpäin kriittisessä ajattelussa.

Koulupolkuni

Muistan ala-asteella ajatelleeni, että joka vuosi uskonnon tunneilla käytiin samat asiat läpi. Ehkä tunneilla kerrattiin jonkun verran. Opetus oli kuitenkin kristinuskoon painottuvaa ja siihen toivoin muutosta. Yläasteella tilanne oli toinen. Opin mitä olivat juutalaisuus ja islam. Silloin ajattelin, että uskonnonopetus voi olla siistiä ja kiinnostavaa. Ympärilläni olevat eivät ajatelleet uskonnonopetuksen olevan siistein kouluaine. Yhteenkuuluvuudentunteen toivossa en jakanut innostustani muille ja tyrehdytin intoni.

Koittaa lukio. Kohtasin uuden opettajan. Uudet kujeet. Heti ensimmäisellä oppitunnilla kaikki ennakkoluuloni lensivät roskiin. Lukion ensimmäisellä uskonnon kurssilla käsiteltiin islamia ja juutalaisuutta. Pääsimme katsomaan aiheisiin liittyviä sarjoja ja kirjoittamaan kiinnostavia tekstejä. Saimme jopa tehdä leivonnaisia, jotka koristelimme uskonnollisilla symboleilla. Opettaja toi oppimiseen aivan uudenlaisia näkökulmia, joiden avulla muistan kurssilla opittuja asioita paremmin. Tämä jatkui läpi lukion. Koska ymmärsin uskontoja, ymmärsin hitusen enemmän maailmaa. Opettajieni innostuksen ansiosta opiskelen nyt uskontotieteitä. Se, jos joku tuntuu merkitykselliseltä.

Yksi ja sama aine

Esitänkin ratkaisuksi kahden erillisen aineen yhdistämistä yhdeksi. Tunneilla kävisivät kaikki katsomuksestaan riippumatta. Ajatuksena olisi avartaa oppilaiden mieliä ja ymmärrystä uskontoihin ja katsomuksiin. Tämä myös yhdistäisi oppilaita. Se loisi yhteenkuuluvuutta. Parhaimpana lopputuloksena on innostunut joukko nuoria ihmisiä, jotka lähtevät kohtaamaan maailmaa ymmärryksellä, tietämättömyyden sijaan.

Kirjoittaja on kolmannen vuoden kulttuurien tutkija ja uskontotieteilijä, joka sekoilee sopivissa määrin läpi elämän, toiveena samalla ymmärtää muita! 

Karismaattinen kristillisyys megatrendinä

Reeta Holopainen

Kuva: VuDOHAiLAm. https://pixabay.com/fi/photos/palvonta-jeesus-kirkko-9839598/  Löydetty: 22.10.2025.

Elävä ja muuttuva kristinusko

Kristinusko ei ole pysähtynyt uskontoperinne, vaan vahvasti elävä ja muuttuva kokonaisuus. Yksi sen merkittävä kehityssuunta viimeisten vuosikymmenten aikana on ollut karismaattisen kristillisyyden nousu. Karismaattisuus on muuttanut niin perinteisten jumalanpalvelusten muotoja kuin miljoonien ihmisten hengellistä elämää.

Mitä on karismaattinen kristillisyys?

Kristillisessä kontekstissa karisma tarkoittaa Jumalan armosta saatua lahjaa. Armo- tai henkilahjoja voivat olla kielillä puhuminen tai parantamisen lahja. Karismaattisella kristillisyydellä tarkoitetaankin kristinuskon suuntausta, jossa korostetaan erityisesti armolahjoja ja pneumasentrisyyttä eli Pyhän Hengen toiminnan merkitystä.

Karismaattinen liike syntyi 1900-luvun alkupuolella helluntailiikkeen myötä. Tästä syystä nämä kaksi liikettä yhdistetäänkin yleensä toisiinsa. Karismaattinen liike ei kuitenkaan jäänyt vain helluntailaisuuden ilmiöksi, vaan levisi jo muutamassa vuosikymmenessä ympäri maailman ortodoksisiin, luterilaisiin, anglikaanisiin ja katolisiin seurakuntiin. 

Uskontotieteilijän näkökulmasta karismaattinen kristillisyys on erityisen mielenkiintoinen ja rikas tutkimuskohde, sillä sen piiriin mahtuu paljon erilaisia uskonnon osa-alueita. Näitä ovat muun muassa kokemuksellisuus, yhteisöllisyys ja moderni uskonnollisuus. Kiinnostuinkin alun perin karismaattisesta kristillisyydestä sen monipuolisuuden sekä nopean leviämisen ansiosta. Miksi se puhuttelee niin monia ihmisiä riippumatta heidän kulttuuristaan tai taustastaan? Miksi juuri karismaattiset kokemukset ja yhteisöt vetoavat ihmisiin? Miksi perinteisemmät kristinuskon suuntaukset eivät ota enemmän karismaattisuudesta vaikutteita?

Karismaattisuus leviää

Karismaattisen kristillisyyden leviäminen ei ole vain paikallinen tai yksittäinen ilmiö. Se on maailmanlaajuinen megatrendi, jonka pariin kuuluu arvioiden mukaan yli 700 miljoonaa kristittyä. Erilaiset karismaattiset yhteisöt leviävätkin nyt nopeasti. Niiden määrä kasvaa jatkuvasti, erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Kasvu ei ole vain määrällistä, vaan myös kulttuurista ja hengellistä. Erilaiset karismaattiset yhteisöt ovat tuoneet kristinuskon pariin uudenlaista hengellistä kokemuksellisuutta, yhteisöllisyyttä ja musiikin käyttöä. Ne puhuttelevat ihmisiä tässä ajassa. 

Megatrendi tulevaisuudessa

Pohtiessa kristinuskon tulevaisuutta, voidaan todeta karismaattisen kristillisyyden olevan keskeinen osa sitä. Kyseinen liike ei ole ollut vain ohimenevä muoti-ilmiö vaan pitkäkestoinen kehityssuunta. Se on vaikuttanut omalta osaltaan selkeästi niin kristinuskon perinteisiin kuin ihmisten seurakuntaelämään. Todennäköisesti tulevaisuudessa karismaattinen kristillisyys tuleekin vahvistamaan asemaansa entisestään kristinuskon megatrendinä.

Kirjoittaja on kolmannen vuoden uskontotieteilijä, joka rakastaa elämäniloa, optimismia sekä nauravaisia ihmisiä.

K-pop ei ole vain musiikkia – se on kulttuuria, yhteisö ja elämäntapa

Tiina Peltonen

Kuva: Tiina Peltonen. Blackpinkin keikka Barcelonassa elokuussa 2025. 

Miksi K-pop? 

Miksei Lady Gaga, Taylor Swift tai Harry Styles? Tällaisia kysymyksiä tulee usein vastaan, kun kerron olevani K-pop fani. Vaikka K-pop on saanut paljon lisää näkyvyyttä ympäri maailmaa viimeisen viiden vuoden aikana, aihe tuntuu olevan edelleen melko uusi. Ainakin Suomessa. 

K-popilla tarkoitetaan eteläkorealaista populaarimusiikkia, jolle on tyypillistä se, että lauluissa käytetään sekä korean kieltä että englantia. Suuren faniuden ja kysynnän takia monet ryhmät ovat myös tehneet kokonaisia kappaleita englannin kielellä. Onhan K-popista tullut globaali kulttuuri-ilmiö ympäri maailmaa. 

Ensi kosketukseni K-popiin tuli jo vuonna 2012, kun PSY-niminen artisti julkaisi kappaleen nimeltä Gangnam Style. Siitä tuli yksi maailman kuunnelluimmista kappaleista. Minun tarinani K-pop fanina alkoi täysin sattumalta yhtenä kohtalokkaana iltana vuonna 2017.  Olin selailemassa YouTubea ja täysin sattumalta huomasin noin neljän minuutin pituisen videon. Videon alussa oli seitsemän nuorta miestä, joilla oli tyylikkäät vaatteet. Kiinnitin huomiota tekstiin, jossa luki isoin kirjaimin BTS. Sulkeissa luki jotain todella kummallista. Nimittäin ”방탄소녠단”. 

Tässä sitä ollaan nyt kahdeksan vuoden jälkeen ”hulluna” fanina, niin kuin monet ei-fanit toteavat K-pop faneista. Fanit osallistuvat itse sisällön tuottamiseen ja sen jakamiseen. Digitalisoituminen on mahdollistanut fanien keskinäisen kommunikoinnin maailmanlaajuisesti. Sosiaalisen median alustat ovat tärkeitä K-pop faneille. Minulle tärkeimmät sosiaalisen media sovellukset K-popin seuraamiseen ovat X, TikTok, Weverse ja Instagram. 

Kuva: Tiina Peltonen. Blackpinkin keikka Barcelonassa elokuussa 2025.

K-popin varjopuolet

Kaikella on omat varjopuolensa, kuten myös faniudella. K-pop tunnetaan cancel-kulttuurista. Idolien käytös on tarkoin määritelty. Lakia ei saa rikkoa ja huono maine on pahasta. Jopa parisuhde voi kaataa heidän tulevaisuutensa. Yksi lempiryhmäni jäsen ”potkittiin” ulos ryhmästä, koska hänellä oli ollut tyttöystävä ennen artistiksi tulemista. 

Monet luulevat fanien olevan kirkuvia naisia, jotka ovat sekaisin korealaisista K-pop idoleista. Jotkut fanit voivat olla toksisia, jolloin fanius näyttäytyy epäterveenä. Sasaeng-fanit eli pakkomielteiset fanit ovat K-pop faniuden häpeäpilkku. Pakkomielteiset fanit pyrkivät idolien elämään ja koskettelevat heitä ilman lupaa, esimerkiksi lentokentillä.  Heidän toimintansa loukkaa idolien yksityisyyttä.  

Idoleilla on todella suuret paineet ja haasteet. K-pop idolien treenijärjestelmä on erittäin raadollinen. Burnout on johtanut useiden idolien jäämisen tauolle ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Kauneusihanteet, kuten laihuus on osa K-popia. Rankat harjoitukset ja erilaiset dieetit lisäävät idolien paineita. Onneksi laihuus ei tunnu vaikuttavan faniuteen, ainakaan minun näkökulmastani. Monet fanit ovat huolissaan idoleista, jotka näyttävät alipainoisilta. Idolit ovat sanoneet faneille, että pysykää terveinä ja syökää hyvin. Fanien keskuudessa ei ole ollut mitään määritelmää, että fanien pitäisi olla laihoja niin kuin idolit ovat. 

Etelä-Korea tunnetaan suurista itsemurhalukemista. K-pop ei ole myöskään välttynyt näiltä. Idolin kuolema järkyttää faneja suuresti, vaikka kyseinen idoli ei olisi oma lemppari. Koin itse järkytyksen, kun Astro yhtyeen jäsen Moonbinlöydettiin kuolleena kotoaan vuonna 2023. Kuolemaa epäiltiin itsemurhana, mutta kuolinsyytä ei ole virallisesti julkaistu. Sain tiedon yövuoroni aikana, itkin lähes läpi yön, ja tapahtuma vaikutti elämääni useita viikkoja.

Rohkeus olla oma itsensä

Harrastan K-pop tanssia useammassa eri ryhmässä. Tanssimme cover-tansseja eli kopioimme alkuperäistä tanssia ja sen tyyliä. Yhdessä ryhmässä meillä on omanlainen koreografia. Olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden yhdistää itselleni kaksi rakasta asiaa eli K-popin ja tanssin. Faniuden yksi osa voi olla fanart. Tällä tarkoitan esimerkiksi TikTokiin tehtäviä cover-tansseja eri kappaleista. Olen itse julkaissut tanssiryhmien videoita silloin tällöin. Fanit voivat itse opetella ja suunnitella tanssin sekä toteuttaa sen omalla tyylillä. Tästä huokuu se, miten K-pop yhteisöissä erilaisuutta arvostetaan. 

Fanius on vaikuttanut omaan pukeutumistyyliini ja käytän sellaisia vaatteita, joissa minun on hyvä olla, esimerkiksi baggy-vaatteita. Vaatteiden lisäksi K-pop fanius näkyy ihonhoitotuotteiden käytössä. Käytän paljon korealaista kosmetiikkaa ja olen huomannut sen olevan itselleni hyvä tapa hoitaa ihoani.  

Olen tiedostanut, mihin ja miten paljon rahaa faniuteen voi käyttää. Olen tehnyt kaikki ostopäätökset sen mukaan, mikä on tuntunut minusta hyvältä. Olen ostanut paljon eri ryhmien albumeita sekä lightstickejä. Lightstick on nimensä mukaisesti valotikku, jota fanit käyttävät K-pop artistien keikoilla. Näiden fanituotteiden lisäksi olen matkustanut ja käynyt eri artistien keikoilla sekä Suomessa että ulkomailla. Viimeisin keikka oli Blackpinkin keikka Espanjassa elokuussa. Ennen keikkoja pidetään yleensä pop-up-myyntipisteitä, joissa on mahdollista ostaa K-pop-merchyä eli vaatteita, laukkuja, lippiksiä ja muita asusteita, joiden avulla pystytään ilmaisemaan faniutta lisää julkisesti. 

Elämästä kaikki ilo irti

Fanius auttaa voimaannuttamaan arkea ja siitä selviämistä. Fanius tarjoaa parhaimmillaan faneille paikan, jossa he voivat rakentaa omaa aitoa identiteettiään. K-pop-yhteisön tuoma tuki auttaa itseäni ymmärtämään, miten tärkeää on olla oma itsensä. Olen saanut paljon uusia ystäviä K-pop-yhteisöistä. K-pop-faniudesta tulee todella helposti iso osa omaa elämää. 

K-pop-fanius on kuin takiainen, josta irrottautuminen on todella hankalaa. En osaisi kuvitella elämääni enää ilman sitä. Faniyhteisö on opettanut minulle, miten saan olla oma itseni ja jakaa omaa identiteettiäni ilman, että minun pitäisi hävetä itseäni. Faniyhteisö on mahdollistanut sen, että olen saanut uusia unohtumattomia ystäviä sekä ikuisia korvaamattomia muistoja, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Jos jotain olen oppinut niin avoimuuden tärkeyden. Kokeilkaa rohkeasti ja avoimin mielin uusia asioita. Et välttämättä osaa edes kuvitella, mitä kaikkea voi tapahtua, kun avartaa omaa katsetta enemmän.   

Kirjoittaja on kulttuurien tutkimuksen toisen vuoden opiskelija, joka on itse osa K-pop faniyhteisöä. 

”Kuumaliima on cossaajan paras ystävä”– Perinnetietoa cosplayn saloista

Marco Juvonen

Kuva: Marco Juvonen. Pakkaan matkalaukkua viikonlopun coni-reissua varten. Viimeisenä tarkistan, että laukkuun on pakattu tärkeimmät: Niiskuneiti, keltainen lakkapullo, Gatorade.

Mikä ihmeen cosplay?

Moni on saattanut törmätä Ylen kirjoittamiin juttuihin, joissa vilahtaa sana cosplay. Cosplaylla tarkoitetaan harrastusta, jossa pukeudutaan fiktiiviseksi animaatio- tai sarjakuvahahmoksi. Jotkut kuitenkin saattavat pukeutua myös oikean elämän henkilöiksi, kuten suosikkiyhtyeensä jäseneksi. Cosplay viittaa myös itse cosplay-asuun, josta puhutaan lyhyemmin cossina. Jotkut tekevät asunsa aivan alusta asti itse, toiset tuunaavat olemassa olevia vaatteita ja jotkut saattavat ostaa asunsa valmiina asuja myyvistä verkkokaupoista. Cosplayhin tai cossaamiseen liittyy monella harrastajalla myös con-tapahtumissa käyminen. Joillekin lukijoille voikin olla nimeltä tuttu Tampereella järjestettävä Tracon-tapahtuma tai kansainvälinen Comic Con -tapahtuma. Nämä conit ovat yleensä kaksi- tai kolmipäiväisiä tapahtumia, jonne osa kävijöistä tulee cossi päällä.

Cossaajien perinnetieto

Millaista perinnetietoa harrastajat eli cossaajat välittävät toisilleen? Esittelemäni asiat voivat muistuttaa enemmän vinkkejä. Itse miellän ne cossaajien perinnetiedoksi. Ne ovat asioita, joita ei välttämättä tiedetä harrastuspiirin ulkopuolella. Kerron vain niistä perinnetiedoista, joita tiedän puhuttavan omissa cosplay-piireissäni. Jokainen cosplay-piiri on kuitenkin erilainen, joten niissä syntyy myös omia perinnetietoja.

Tekokutrit kuriin Niiskuneidillä

Olen aloittanut cossaamisen jo vuonna 2013. Perinnetiedon kerryttäminen alkoi jo ensimmäistä cossiani tehdessä. Ensimmäinen asuni oli My Chemical Romance -yhtyeen Gerard Way, eli pukeuduin samanlaisiin vaatteisiin kuin hän eräällä yhtyeen keikalla. Halusin hankkia mustan peruukin, mutta en tiennyt, mistä peruukkeja saa. Käännyinkin ystäväni puoleen, joka itse oli myös aloitteleva cosplayharrastaja. Hän osasi neuvoa, miten peruukkeja tilataan Ebaysta. Samalla hän kertoi, että ”Niiskuneiti-suihke” auttaa estämään peruukin kuituja menemästä takkuun. Niiskuneiti-suihke tarkoittaa XZ-merkin ”Muumi selvityssuihketta”. Suihke tunnetaan kuitenkin cossi-piireissä nimenomaan Niiskuneiti-suihkeena tai pelkästään Niiskuneitinä. Nimitys tulee purkin kyljessä olevasta Niiskuneidin kuvasta.

Toiseksi ”keltainen lakkapurkki” on parasta lakkaa peruukkien muotoiluun. Se myös mahdollistaa tarvittaessa jopa painovoimaa uhmaavat muodot peruukkiin (vaikkakin tätä varten joutuu suihkuttamaan yhden purkillisen peruukkiin). Kyseessä oleva keltainen lakkapurkki on siis got2be-merkin Glued-hiuslakka. Tällä samalla hiuslakalla voi myös muotoilla hiustenkuivaimen avulla peruukkiin sarjakuvamaisia piikkejä.

Kuumaliima pelastaa

Asujen teossa kuumaliima on cossaajan paras ystävä. Kuumaliimalla pystyy tarvittaessa liimaamaan esimerkiksi koristeita kankaaseen kiinni, jos aika ei riitä niiden ompeluun. Kuumaliima pelastaa myös silloin, kun cossi alkaa hajoilla kesken coni-päivän. Kuumaliima on kansanvälisesti tunnettu juttu, kuten voi nähdä esimerkiksi maul X maja -tilin Youtube-videosta.

Jos asuun kuuluu häntä, kannattaa käyttää ”tissiteippiä”. Minulla on yksi hännällinen cossi. Oma ratkaisuni oli ommella häntään kiinnityslenkki, jolla sen sai kiinnitettyä vyöhön. Ystäväni näytti kuitenkin, miten hännän saa teipattua tissiteipillä suoraan alaselkään kiinni.

Cossaamista harrastavan avopuolisoni ystävältä olemme molemmat oppineet, miten EVA Foam eli softislevystä saa Eri Keeper -liimalla metallisen näköistä. Tästä tiedosta on hyötyä silloin, jos tarvitsee tehdä metallisen näköinen asuste, jonka täytyisi olla myös kevyt.

Kun conidarra iskee

Cossaaminen ja coneissa käyminen kulkevat monilla harrastajilla käsikkäin. Tästä syystä jotkin näistä cosplayn perinnetiedoista liittyvät myös näihin tapahtumiin.

Yksi on coni-darrasta selviytyminen. Coni-darralla tarkoitetaan olotilaa, joka monelle iskee conin jälkeisenä päivänä. Kuten voi tuon sanan darra-liitteestä päätellä, vastaa olotila hienoista krapulatilaa.

Coni-darran syntyyn vaikuttaa moni tekijä. Yksi tekijä on vähäinen nesteytyminen yhdistettynä cossi-asussa ja peruukissa hikoiluun. Toinen tekijä on univaje, joka syntyy pitkistä tapahtumapäivistä yhdistettynä aikaisiin herätyksiin, jotta cossin saa ajoissa päälle. Näiden yhdistelmä aiheuttaa hyvin väsynyttä ja jyrän alle jäänyttä oloa, ja tätä helpottaakseen kehotetaan hankkimaan kotiin coni-darrasta selviytymispaketti ennen tapahtumiin lähtöä. Tähän kuuluu helpot valmisruuat, kuten pakastepitsat tai mikroruuat, sekä pikkuherkut ja jokin hyvänmielen ohjelma. Sitä katsoessa voikin saada uusia ideoita seuraavaan cossiin.

Vähäiseen nesteytymiseen on myös omat neuvonsa. Avopuolisoni oli saanut vinkin, että nestehukkaan auttaa Gatorade-urheilujuoma. Se nesteyttää, kun muu syöminen ja juominen jää vähemmälle coni-päivinä. Gatorade-pulloissa on myös kätevä sporttikorkki, josta on helppo juoda, vaikka olisi huulimeikkiä tai tekoparta liimattuna naamaan.

Cossaajalta cossaajalle

Cossaamiseen kuuluu monenlaista perinnetietoa, jotka liittyvät siihen, miten cosseja kannattaa tehdä ja miten selviytyä coneista hengissä. Mielestäni on mahtavaa, että itselleni on osunut cossi-piiri, jossa autetaan mielellään toista ja kerrotaan vinkkejä, joita on joko itse keksinyt tai kuullut jostain muualta. Tämä kaikki tekee tästä harrastuksesta todella antoisaa. Sitä tehdään yhdessä, cossaajalta cossaajalle.

Kirjoittaja on kolmannen vuoden kulttuurien tutkimuksen opiskelija, joka tällä hetkellä haaveilee jo uusista cossi-projekteista edellisten ollessa vielä pahasti kesken.

Luotolan salamuseo

Mia Nilsson

Kuva: Ensio Tanskanen. Luotolan päärakennuksessa on kaksi piippua: se on rakennettu kahden perheen kodiksi.

Täällä Höytiäisen luoteisniemen rannalla 

Pienellä pohjoiskarjalaisella Oriniemen kylällä on salamuseo. Rengasmaisen kylätien viereen kasvaneet pensaat ja puut kätkevät niemenkärkeen sympaattisesti harmaantuneen, autiolta vaikuttavan hirsitalon. Ulkopuoliset eivät tiedä kurvaavansa ohi rakennuksen, joka on koskettanut koko kyläyhteisöä. Paikalliset taas eivät tarvitse viittaa merkiksi: he tuntevat pihapiirin verissään ja ovat perineet sen tarinan.  

Paritalosta kyläkeskukseksi 

Oli rantaniitty, kuokat ja Heikki ja Juho. 

Polvijärven kunnassa elettiin 1800–1900-lukujen taitteessa villejä aikoja. Uuden viljelysmaan tarpeessa kuntalaiset olivat laskeneet pääjärvensä Höytiäisen pintaa yhdeksän ja puoli metriä. Paljastunutta vesijättömaata saattoivat uudisraivaajat varata, ennen kuin viranomaiset ehtivät ottaa maan karttoihinsa. Niinpä oli Henrik Tanskanenkin ominut niittymaata järven vastakuivuneelta luoteisniemeltä. Myöhemmin se sai nimekseen Oriniemi.  

Henrikin pojat Heikki ja Juho soutelivat keväällä 1918 Höytiäisen itärannalta isältä lunastetulle maapalstalle ja ryhtyivät tositoimiin. Veljekset pystyttivät niemennokkaansa hirsitalon. Se oli kahden perheen paritalo. Ja savusauna piti olla. 

Peltoja raivattiin. Pihapiiri täydentyi riihellä, navetalla, aitalla ja pajalla. Kun päärakennuksen pienet kamarit alkoivat ahdistamaan lapsilukujen kasvaessa, myi Juho osuutensa Heikille ja muutti viereiseen saareen. Heikki jatkoi Luotolassa.  

1940–1960-luvulla Oriniemeen hakeutui ja asettui myös muita vesijättömaanvaltaajia, mutta niemenkärkisen sijaintinsa vuoksi Luotolasta muodostui uuden kyläyhteisön keskus. Pääpirtissä pidettiin kansakoulua. Sinne tuotiin kylän posti ja sen pihalla kääntyivät ensin hevosrattaat ja lopulta paikallislinja-auto. Tanskaset majoittivat myös bussinkuljettajaa ja kansakoulunopettajaa. Luotolan pajaa ja viljakuivuria käytti koko kylä. Vilinää siis riitti. Sopu sijaa antoi. 

Uusi kansakoulu rakennettiin Luotolan naapuritontille vuonna 1948. Se taisi vain laajentaa tilan piha-alaa.  

Perheen kesken 

Heikki sai yhdeksän lasta, seitsemän poikaa ja kaksi tyttöä, joista toinen kuoli vuoden ikäisenä. Esikoispoika kaatui sodassa. Toiseksi vanhimmalle lohkottiin tilan maista oma sarka, Kotimäki. Sisaruksista yksi jäi asumaan Luotolaan muiden lähdettyä ennemmin tai myöhemmin etelän ja lännen kasvukeskusten houkutuksiin.  

Heikin kuoltua vähän sotien jälkeen leski Tiina elätti suurperhettä ahkerasti töitä tehden. Hän asui tilalla poikansa Niilon kanssa 85-vuotiaaksi, 1980-luvun taitteeseen asti, vailla nykymukavuuksia.  

Sukutilasta omaehtoiseksi kotimuseoksi 

Niilo hukkui vuonna 1981. Tiina muutti Polvijärven kirkonkylälle. Luotola autioitui. Tiinan jälkeläiset pitivät Luotolasta huolta. Heikin ja Tiinan pojanpoika Ensio lunasti Luotolan ja on pitänyt sitä suvun kesäasuntona ja omaehtoisena kotimuseona. Hän niittää Luotolan pihan ja pitää kesäaikoina ovea auki. Oman kylän vieraat tietävät kyllä, mistä avain löytyy.  

Edelleen käyttökunnossa olevaa savusaunaa lämmitetään satunnaisesti suvun käyttöön. Savusauna on yksi harvoista yli satavuotiaista kylpypaikoista lajissaan. Se on tallennettu Saunaseuran   dokumentaatioprojektiin. Ensio on kylvettänyt Saunaseuran lähettilästäkin. 

Luotola on jätetty esineistöineen alkuperäiskuntoon, sellaiseen kuin viimeinen asukas on sen jättänyt. Hirret ovat patinoituneet harmaiksi. Ruutuikkunat ovat sameat. Kello on pysähtynyt. Lautalattia narahtelee. Vaaleansinisellä seinällä on Suomen kartta ja tuvan pöydällä Suomen lippu. Vierailija voi kuvitella tuvan täyteen pikkukoululaisia, jotka ovat opetelleet valtakunnan tuoreita rajoja. Ja samalla vertailla mielikuvaa omaan tilantarpeeseensa. Kokonainen elämä mahtuu tupaan. Suuren leivinuunin pankolla on voinut lämmitellä kengättömiä varpaitaan, työstä jäykkiä lihaksiaan tai vanhenevia niveliään.  

Kangasverho jakaa tilan julkiseen ja yksityiseen. Vaikka Luotola on kahden ruokakunnan talo, kiinteää väliovea ei ole. Siististi pedatut sängyt pikku huoneissa odottavat turhaan nukkujiaan. Mikä oli opettajan, mikä linja-autonkuljettajan? Jokaiselle tarvitsijalle on löytynyt sija. Takki ja kengät kuin unohtuneet porstuaan. Yhteen kamariin on jätetty Niilo Tanskasen sotia edeltäviä muisti- ja kouluvihkoja vapaasti selattavaksi: mitä kauneinta käsialaa, mitä herkimpiä piirroksia! Kaunosielu. Suku ja kylä tietävät, miksi hänen tarinansa päättyi Höytiäisen pohjaan.  

Tuvan pöydällä on vieraskirja. Ension kirjoittama suku- ja kylähistoriikki kertoo ajasta, jolloin ainoa tie toi Luotolaan.  

Kuva: Ensio Tanskanen. Luotolan leivinuuni on alkuperäiskunnossa. Tupaan on rakennettu ylimääräinen huone vieraita varten.

Miten Luotolan tarina jatkuu? 

Luotolan vaaliminen on omien juurien ja Oriniemen kylän arvostamista. Kun kaikki auttoivat toisiaan ja tuntemattomiakin niukkuudesta huolimatta. Kun vähemmän oli enemmän.

Luotolaa ei ole museoitu. Sen epävirallista näyttelyä ei ole ilmoitettu pääkylänsä Ruvaslahden tuorehkoon historiikkiin eikä sen esineistöä ole luetteloitu. Oriniemeläisille se on tärkeä osa paikallishistoriaa ja omaehtoinen kotimuseo, jonne on viety sukulaisia ja kesävieraita tutustumaan kylän alkuhämäriin. Alkuperäistilana se on myös muisto valtakunnallisesti kuuluisasta järvenlaskusta. 

Luotola on pala maailmaa, joka todennäköisesti katoaa hiljalleen autioituvan kylän mukana. Piha umpeutuu takaisin niityksi. Höytiäinen hyväilee Oriniemen rantoja ja lupaa muistaa. 

Lisälukemistoa: 

http://www.prohöytiäinen.fi 

Ruvaslahden kyläkirjapiiri 2002. Ruvaslahti – kylä vesijättömaalla. Jyväskylä: Gummerus 

Kirjoittaja on kylpenyt Luotolan savusaunassa. Hänen mielestään Höytiäinen on Suomen sielukkain järvi. 

Minä, vapaamurari

Kimmo Lang

Salamyhkäistä meininkiä?

Vapaamuurariuteen liitetään usein melko mielikuvituksellisiakin harhakuvia, joita varsinkin viime vuosina on vihdoin ryhdytty oikomaan julkisuudessa. Aikaisemmin vapaamuurariudesta esitetyt väitteet jätettiin vain yksinkertaisesti omaan arvoonsa. Suomen suurloosin viime vuoden satavuotisjuhlallisuudet olivat jonkinmoinen käännekohta tämän yhteiskunnallisen avoimuuden lisäämisessä. Vapaamuurarit ovat astuneet nykyaikaan. Nykyään saa järjestön itsestään tuottamaa tietoa myös netistä: www.vapaamuurarit.fi . 

Olen ollut aina kovin kiinnostunut historiasta, ihmiskunnan menneisyydestä siihen liittyvine käännekohtineen. Yksi merkittävä käännekohta on valistuksen aika, jolloin ihmisen ajattelu vapautui kirkon kahleista. Vapaamuurariuden voidaan katsoa olevan eräs valistuksen ajan aikaansaannos. Tosin eräiden näkemysten mukaan sen juuret ulottuvat aina muinaiseen Egyptiin saakka. Tämä kytkös historiaan sai minut aikanaan kiinnostumaan vapaamuurariudesta ja pyrkimään järjestön jäseneksi. Vaimoni onkin todennut, että taisin haluta osaksi historiallista jatkumoa. Hän on siinäkin asiassa varsin oikeassa.

Vapaamuurariutta harjoitetaan ympäri maailman. Sillä ei ole mitään kansainvälistä keskusorganisaatiota tai johtoa. Jokaisella maalla on oma itsenäinen suurloosinsa ja eri maiden suurloosit tunnustavat toisiaan samaan tapaan kuin itsenäiset valtiot toisiaan. Suomen Vapaiden ja Oikeutettujen Muurareiden (V. ja O.M.) Suurloosi ry:n, johon oman loosini kautta kuulun, on pelkästään miehille tarkoitettu järjestö. Suomessa toimii myös niin sanottuja yhteisvapaamuurareita, joiden jäseninä on niin miehiä kuin naisiakin. Tämän lisäksi on olemassa myös vain naisille tarkoitettuja vapaamuurarijärjestöjä, kuten Helsingissä toimiva Suomen Naismuurarijärjestö. V ja O.M vapaamuurarilooseja Suomessa on tällä hetkellä 180 ja niissä on noin 7400 jäsentä. Jatkossa kun puhun vapaamuurareista, tarkoitan järjestöä, johon itse kuulun.

Osaksi historiallista jatkumoa

Vapaamuurariksi hakevan miehen tulee olla täysi-ikäinen. Lisäksi hänen on hallittava itseään ja omaisuuttaan sekä uskottava yhteen Jumalaan. Suomalaisessa yleisuskonnollisessa perusmuurariudessa, niin kutsutussa sinisessä muurariudessa, jossa henkilö saa vapaamuurariuden kolme ensimmäistä astetta, Jumalan ei tarvitse olla kristittyjen Jumala. Vapaamuurareihin kuuluu myös muun muassa juutalaisia ja islaminuskoisia. Alttarilla voi olla yhtä aikaa Raamatun lisäksi myös muiden uskontokuntien pyhiä kirjoja. Tämä uskontojen monimuotoisuus antaa vapaamuurariudelle runsaasti kulttuurista rikkautta.

Jäseneksi haluavan odotetaan ottavan yhteyttä vapaamuurariksi tietämäänsä henkilöön. Hän tarvitsee itselleen järjestöstä esittäjän, joka usein on tuo sama henkilö sekä lisäksi kaksi hänet tuntevaa suosittelijaa. Hakija on loosi-istunnon äänestyksessä hyväksyttävä loosin jäseneksi yksimielisesti. Myönteisen äänestystuloksen jälkeen hän tekee vapaamuurarilupauksen, jota ei voi pitää sitovana, jos hän ei usko Korkeampaan voimaan. Usein vapaamuurariksi tullaan esimerkiksi lions-, rotary- tai vaikkapa partiokontaktien kautta.

Esitin aikoinaan kiinnostukseni henkilölle, jonka tiesin vapaamuurariksi. Olin löytänyt hänen nimensä Hymy-lehden julkaisemalta vapaamuurarien listalta. Nykyään tuollainen reitti on tukittu yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) avulla. Kahlasin lävitse kaiken mahdollisen käsiini saamani vapaamuurarikirjallisuuden. Luin myös ainoan Suomessa vapaamuurariudesta kirjoitetun väitöskirjan, Reijo Ahtokarin ”Salat ja valat. Vapaamuurarit suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa 1756–1996”. Vapaamuurariuden ydin muodostuu loosin jäseneksi ottamisen kolmivaiheisesta rituaalista, joista jokainen aste annetaan eri istunnossa. Myönteisen äänestystuloksen jälkeen sain vapaamuurariuden 1. asteen syyskuussa 2009 ja minusta tuli täysivaltainen vapaamuurari huhtikuussa 2010, jolloin sain vapaamuurariuden 3. asteen.

Alkuaikoina vapaamuurarit tulivat yhteiskunnan huipulta ja onhan siellä vieläkin suurella osalla jäsenistä jokin akateeminen koulutus taustalla. Tänä päivänä riittää, kun kyseessä on `kunnon mies`, jolla ei ole rikosrekisteriä. Vapaamuurarius on monille elämäntapa. Toki sen jäsenyydestä on mahdollista myös erota ilman sen kummempia perusteluja. Jäsenyydestä voidaan myös erottaa, näin tapahtuu esimerkiksi silloin, jos henkilö tuomitaan vapausrangaistukseen.

Vapaamuurarit eivät tavoittele – eivätkä voikaan tavoitella – toiminnassaan minkäänlaista henkilökohtaista taloudellista tai yhteiskunnallista etua. Uskontoon ja politiikkaan liittyvät keskustelut eivät kuulu vapaamuurarien tilaisuuksiin, eikä niissä myöskään saa keskustella liikeasioista. Suurloosin tärkein tehtävä on ylläpitää ja edistää loosien toimintaa ja muinaisaikaisen vapaamuurariuden periaatteita ja traditioita.

Mistä vapaamuurariudessa sitten oikeastaan on kyse?

Vapaamuurarius on moraalijärjestelmä ja elämäntaidon oppi. Vapaamuurareiden perussääntö määrittelee asian näin: ”Suomen vapaiden ja oikeutettujen muurarien järjestön tarkoituksena on muinaisaikaisen vapaamuurariperinteen säilyttäminen sekä sen mukaan vapaamuurarien ohjaaminen omaksumaan ja käytännössä noudattamaan arvokkaita eettisiä periaatteita ja moitteetonta elämäntapaa sekä suhtautumaan veljeyden ja avuliaisuuden vaatimusten mukaan lähimmäisiinsä.”

Vapaamuurarius toimii niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Vaikka se ei olekaan hyväntekeväisyysjärjestö, se harjoittaa ulkoisesti hyväntekeväisyystoimintaa, joka joissain maissa on varsin laajamittaista. Muun muassa sairaaloiden, koulujen ja vanhainkotien perustaminen ja ylläpitäminen kuuluvat vapaamuurarillisen toiminnan piiriin. Hyväntekeväisyys on seurausta avuliaisuuden ja lähimmäisenrakkauden periaatteista. Tärkeintä vapaamuurariudessa on sisäinen toiminta.

Vapaamuurarius ei ole uskonto eikä myöskään uskonnon korvike. Vapaamuurariuden perustana on kuitenkin usko Jumalaan ja siveelliseen maailmanjärjestykseen. Vapaamuurarius ei ole oppijärjestelmä siinä mielessä, että se sisältäisi joitakin opinkappaleita, dogmeja. Suomalaista vapaamuurariutta ohjaaviksi arvoiksi on määritelty aatteellisuus, veljeys, avoimuus, avuliaisuus ja suvaitsevaisuus. 

Niistä salaisuuksista

Vapaamuurarit eivät ole salaseura, vaan seura, jolla on salaisuuksia ja näitäkin on itseasiassa vain tasan kaksi: henkilön jäsenyys vapaamuurareissa sekä rituaalin sisältö. Itse voin laittaa vaikka Turun Sanomien etusivulle ilmoituksen olevani vapaamuurari, mutta toisen jäsenyydestä en ole oikeutettu kertomaan. Jos joku kysyy minulta jonkun henkilön jäsenyydestä, niin neuvon tätä kysymään asiaa häneltä itseltään. Syy miksi joku ei halua tuoda julki vapaamuurariuttaan liittynee usein siihen salamyhkäisyyden verhoon, joka meihin liitetään. Tämä voi jossain tapauksissa haitata esimerkiksi työntekoa. Toinen syy jäsenyyden salaamiseen on ainakin aikanaan liittynyt turvallisuuteen. Natsi-Saksassa 90 prosenttia maan vapaamuurareista kuoli keskitysleireillä. Suomenkin vapaamuuraritoiminta laitettiin jatkosodan aikana Saksan suhteiden vuoksi ”tauolle” presidentti Risto Rytin toiveesta, joka oli muuten itsekin vapaamuurari. Toinen tunnettu suomalainen vapaamuurari on säveltäjä Jean Sibelius, joka on säveltänyt ainutlaatuisen vapaamuurareiden suomalaisen rituaalin musiikin.

Vapaamuurarirituaali on salainen. Se sisältää kaiken ytimenä olevan vapaamuurariopetuksen eräänlaisen näytelmän muodossa, jossa kokelaalla on oma roolinsa. Jos asteen saava kokelas tietäisi etukäteen rituaalin sisällön menettäisi se suuren osan vaikuttavuuttaan. Suomen Suurloosi ry julkaisi syksyllä 2024 Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti, FT Samu Nyströmin kirjoittaman erinomaisen ja laajan historiatutkimuksen suomalaisesta vapaamuurariudesta. Vapaamuurariarkistot avattiin ensimmäisen kerran ulkopuoliselle historiantutkijalle. Tutkimustyö alkoi elokuussa 2020.

Hyviä värinöitä elämään

Itse olen saanut tästä harrastuksesta paitsi uusia hyviä ystävyyssuhteita, ainakin omasta mielestäni sisäistä mielenrauhaa ja ihmisenäkin olen kasvanut. Tosin vaimon mukaan mitään progressiota ei hänen mielestään ole havaittavissa, mutta hänhän onkin tekemisissä kanssani päivittäin.                      

Kirjoittaja on rakennusalalta eläköitynyt uskontotieteen opiskelija. 

Kirjoitus on tehty osana Kulttuurialan työelämävalmiudet (2025) -kurssin suoritusta.

Tradwife – Hempeä konservatismi essujen takana

Jenny Lehto

Mikä ihmeen tradwife?

Sosiaalista mediaa voisi kutsua folkloristiikan opiskelijan aarreaitaksi. Olin jo pidempään tarkkaillut tradwife-ilmiötä, jossa perinteisiä arvoja ja sukupuolirooleja noudattavat naiset luovat sosiaaliseen mediaan esteettistä, pullantuoksuista sisältöä. Termi tradwife on lyhennelmä sanoista traditional wife. Kyseinen sisältö on ollut pinnalla etenkin TikTokissa, jossa kyseisellä aihetunnisteella voi selata loputonta tarjontaa täydellisesti soljuvasta arjesta. Suosituimmilla tradwife-sisällöntuottajilla on jopa miljoonia seuraajia!

Vannoutuneena feministinä ilmiö sekä kiehtoi että kauhistutti. Intouduin kirjoittamaan kandidaatintutkielmani aiheesta, jossa tutkin kahden tradwife-vaikuttajan, Hannah Neelemanin ja Estee Williamsin TikTok-videoita. Hannah on tunnetun Ballerina Farmin perustaja. Hänellä on 10,5 miljoonaa TikTok-seuraajaa. Mistään pienen kaliiberin somevaikuttamisesta ei siis voida hänen kohdallaan puhua. Estee taas edustaa hieman maltillisempia seuraajamääriä vajaalla 200 000 seuraajallaan. Kahden somenäkyvyydeltään huomattavasti toisistaan eroavan sisällöntuottajan toisiinsa vertaileminen osoittautuikin erityisen hedelmälliseksi.

TikTok – performanssia tarjolla

TikTok tarjoaa näyttämön, jolla tradwifen arjen askareet muuttuvat performanssiksi: leipätaikinaa vaivatessa esitellään paitsi omia ruoanlaittotaitoja, myös kyseisen elämäntyylin mukaista naisihannetta. Kodinhoidosta luodaan TikTokissa visuaalinen tarina, jota katsoja voi ihailla – ja mahdollisesti tuntea itsensä hieman huonommaksi ihmiseksi maatessaan sängyssä TikTokia selaten. Perehdyin kandidaatintutkielmassani siihen, miten tradwife-sisällöntuottajat rakentavat naiseutta performanssin kautta. Tradwife-videot voi nähdä performanssina, joka toistaa tietynlaisia käsityksiä naiseudesta. Filosofi Judith Butler onkin kirjoittanut sukupuolen performatiivisuudesta: sukupuolta tehdään ja ylläpidetään jatkuvilla toistoilla. Tradwife-videot viestivät sisällöntuottajan arvoista, normeista ja ihanteista.

Mitä kulttuurien tutkija sitten saa tradwife-sisällöstä irti? Paljonkin. Sosiaalinen media on erinomainen paikka vernakulaarin kulttuurin tutkimiselle. Vuonna 2023 julkaistussa kirjassa ”Kansanperinne 2.0: sukelluksia 2000-luvun vernakulaariin kulttuuriin” Kaarina Koski on määritellyt vernakulaarin käsitteen seuraavasti: ”Vernakulaarilla tarkoitetaan kansanomaista, epävirallista, paikallista, omaehtoista tai arkipäiväistä erotuksena institutionaalisesta, virallisesta, ylikansallisesta, kaupallisesta tai standardoidusta.” Tradwife-ilmiö on kiehtova esimerkki sosiaalisessa mediassa kehittyvästä vernakulaarista kulttuurista, jonka ympärille muodostuu yhteisö.

Kuratoitu tradwife-sisältö

Tradwife-videoita katsoessa voi kiinnittää huomionsa sekä siihen, mitä videolla näkyy, että siihen, mitä videoilta puuttuu. Hannahin TikTok-sisältö koostuu suurilta osin ruoanlaittovideoista, joissa hän valmistaa mitä herkullisimpia ruokalajeja. Mukana pyörii usein Hannahin kahdeksan lasta sekä aviomies Daniel, joita usein kuvataan maistamassa kokkauksen lopputulosta. Hannahin maailma on äärimmilleen romantisoitu maatilaelämä: itse tehtyä pastaa, kauniita essuja ja maitoa suoraan maatilan lehmistä. Erityisen kiinnostavaa on kuitenkin se, mitä Hannahin videoilta puuttuu. Arjen stressi, sotkut tai lasten itkupotkuraivarit jäävät videoiden ulkopuolelle. Näin tradwife-elämä näyttäytyy suorastaan satumaisena, ja juuri se näyttääkin vetoavan miljooniin seuraajiin.

Esteen tyyli on aivan toisenlainen, vaikka häneltäkin löytyy tilinsä alkuajoilta joitakin arkea ja ruoanlaittoa kuvaavia videoita. Suurin osa Esteen sisällöstä koostuu siitä, että hän ohjeistaa katsojiaan suoraan siinä, miten tradwife-elämäntyyliä eletään. 1950-luvun amerikkalaisen kotivaimon näköiseksi laittautunut Estee istuu kameran eteen ja kertoo kiharat ponnahdellen, että hyvän vaimon tulisi alistua miehelleen Raamatun mukaisesti, kokata, huolehtia kodista ja tietysti myös pitää huolta ulkonäöstään. Harmittoman oloisen estetiikkaleikittelyn pinnan alta löytyy siis raaputtamalla vaikka mitä.

Miksi tämän pitäisi kiinnostaa kulttuurien tutkijoita?

Tradwife-ilmiö on nostattanut voimakkaita mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Tradwife-elämäntyyliä puolustavat vetoavat naisen vapauteen valita itse. Pullantuoksuinen arki ja selkeät sukupuoliroolit voivat tuntua etenkin TikTokin esteettisen videomuodon kautta tarjoiltuna houkuttelevalta vaihtoehdolta, etenkin kun moni kipuilee nyky-yhteiskunnassa stressin, päämäärättömyyden ja epävarmuuden tunteiden kanssa. TikTokin tradwife-vaikuttajat lupaavat elämäntyylin tuovan rauhaa, järjestystä ja selkeyttä.

Voi kuitenkin pohtia, onko kyse aidosta vapaudesta valita vai tiukkojen, vanhentuneiden sukupuoliroolien uusintamisesta. Tradwife-sisältö voi vaikuttaa harmittomalta nostalgialta, mutta aiheeseen liittyvä tutkimus on kaivanut esille tradwife-sisällön omaavan yhteyksiä esimerkiksi äärioikeistolaiseen liikehdintään, feminismin vastustukseen ja valkoisen ylivallan kannattamiseen. Etenkin Yhdysvaltojen nykytilanne huomioiden tradwife-elämäntyyli on erityisen kiinnostava ilmiö, joka heijastelee arvojen rajua kahtiajakautumista.

Kirjoittaja on sosiaalisen median hämmentävistä ilmiöistä kiinnostunut neljännen vuoden opiskelija, joka purkaa kirjoittamiseen liittyvää turhautumistaan kuntosalilla.