Kansainvälisiä kokemuksia partiossa

Vuokko Kohonen

Kuva: Vuokko Kohonen. Tunnelmia Stavangerissa kesällä 2024. 

Rannikolla

Pohjanmeren merituuli heiluttaa pressukatosta. Käteni ovat tahmaiset ja täynnä riisiä. Ympärilläni vallitsee iloinen puheensorina, kun viereeni on kerääntynyt jono leiriläisiä ruokailuvälineineen. Ruuanjako kuuluu jokaisen leiriläisen ohjelmaan ainakin kerran kaksiviikkoisen leirin aikana. Olen Norjan Stavangerissa, Euroopan partiolaisille suunnatulla Roverway-leirillä. 

Lähipiiristä maailmalle 

Partiossa lähin toimija ja harrastustoiminnan järjestäjä on paikallisyhdistys eli lippukunta. Kansallisella tasolla partiotoiminta jakaantuu partiopiireihin ja Suomen partiolaisten järjestämään toimintaan. Maailmassa vaikuttavat maailmanjärjestöt. Ohjelmaa järjestetään kaikilla näillä tasoilla. On tavallista, että ohjelmiin osallistutaan pienemmältä tasolta kohti suurempaa. 

Kansainvälisyys ja kulttuuri ovat osana kaikenikäisten ohjelmaa. Kaikilla partiolaisilla on mahdollisuus osallistua kansainväliseen ohjelmaan. Kansainvälisyyteen liittyvä ohjelma on osana kaiken ikäisten partiolaisten ohjelmatavoitteita. Tätä voidaan toteuttaa valmistamalla ruokia, leikkimällä leikkejä tai lukemalla opetuksellisia tarinoita. Ohjelma tutustuttaa sekä oman kotimaan että muiden partiotoimintaa tekevien maiden partioperinteisiin.

Tanskalaiset partiolaiset opettivat minulle leikin, jossa piti piirissä heittää terävä puutikku maahan ja siirtyä tikun osoittamaan kohtaan. Tavoitteena oli saada muut pelaajat niin hankalaan asentoon, että he horjahtavat ja tippuvat pois. Kuulemma oikeasti pelissä pitäisi heittää puukkoa eikä keppiä. Tähän emme kuitenkaan lähteneet.

Nuorimmat eli ala-asteikäiset partiolaiset toteuttavat kansainvälisyyteen liittyviä aktiviteetteja viikkotoiminnassaan. Voi esimerkiksi tutkia, missä kaikissa maailman maissa järjestetään partiotoimintaa tai vaikkapa yhdistellä valtioiden nimet ja partioasut. Nuorimmat eivät vielä juurikaan pääse kansainvälisiin tapahtumiin. He tutustuvat aiheeseen tehtävien kautta.

Yläasteikäiset partiolaiset pääsevät osallistumaan kansainvälisiin tapahtumiin. Käytännössä kansainvälistä ohjelmaa järjestetään vasta teini-ikäisille partiolaisille siksi, että heille on mahdollisesti kertynyt enemmän kielitaitoa, uskallusta ja taitoja lähteä ulkomaille.

Tapahtumia joka lähtöön

Kansainvälisiä mahdollisuuksia on monia. Suuria kansainvälisiä leirejä, maailmanjamboreita, järjestetään neljän vuoden välein. Muita leirejä ovat esimerkiksi 18–25-vuotiaille suunnattu Moot ja 16–22-vuotiaille suunnattu Roverway. 

Kansainvälistä toimintaa varten ei ole pakko lähteä maantieteellisesti kauas. Myös kotimaasta käsin on mahdollista verkostoitua ja saada kansainvälisiä ystäviä. Joskus voi lähteä ulkomaille toisen valtion kansallisille leireille. Esimerkiksi kaikille Suomen partiolaisille suunnatuille Finnjamboree-leireille saapuu usein partiolaisia muistakin valtioista. Pääsin Suomessa aistimaan kansainvälistä leiritunnelmaa Finnjamboree Kajolla vuonna 2021. Mieleeni on jäänyt etenkin suuret koko leirin yhteiset iltaohjelmat, joissa sai ihastella lippujen väriloistoa.

Tapahtumia järjestetään myös internetin ja muiden viestintävälineiden välityksellä. Jota-Joti  (Jamboree on the Air) on kansainvälinen internetin ja radioyhteyksien välityksellä järjestettävä tapahtuma, jossa voi osallistua virtuaalisiin tapahtumiin ja tutustua muihin partiolaisiin. Tutustuminen, ystävyyssuhteiden ylläpitäminen ja yhteisen ohjelman järjestäminen on helppoa sosiaalisen median välityksellä.

Olemme partiokaveriporukkani kanssa päättäneet hyödyntää somen voimaa jo useampaan otteeseen. Muutama vuosi sitten innostuimme tekemään kotimaanmatkoja ja nyt niitä onkin kertynyt jo useampia. Olemme halunneet pitää reissujemme budjetit alhaisina, joten päätimme säästää majoituskuluissa. Surffailimme netissä ja Instagramissa ja otimme yhteyttä paikallisiin lippukuntiin. Näin olemme kätevästi päässeet nukkumaan muupaikkakuntalaisten partiolaisten tiloihin.

Hyötyä yksilölle, lippukunnalle ja yhteiskunnalle

Pienten paikallisyhdistysten eli lippukuntien budjetit ovat usein rajallisia. Kansainvälisessä toiminnassa ja suurtapahtumissa ohjelma on aivan eri tasoista. Suurissa tapahtumissa on mahdollista tarjota elämyksiä. Niissä voi toteuttaa ohjelmaa erilaisessa miljöössä kuin mihin on kenties yleensä totuttu. Tai joihin lippukunnilla ei ole mahdollisuuksia.

Suurissa tapahtumissa kansainvälisen päivän (international day) aikana on mahdollista esitellä omaa ohjelmaa ja osallistua muiden ohjelmapisteille, kuten ruokien maistelemiseen, käsitöihin ja laululeikkeihin. 

Roverwaylla Suomen joukkue oli jaettu pienempiin vartioihin. Vartioni halusi järjestää jotain ohjelmaa leirin kansainväliseen ohjelmaan. Halusimme selvitä mahdollisimman vähin kantamuksin, joten päädyimme järjestämään eukonkantokilpailut ja tarjoamaan salmiakkia halukkaille. 

Kansainvälisen ohjelman järjestäminen on partioliikettä hyödyttävää. Luodut ystävyyssuhteet ja verkostot mahdollistavat uusien ideoiden jakamisen ja toiminnan järjestämisen. Kansainväliset leirit luovat oivallisen mahdollisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä. Nuorilla ei välttämättä ole tähän muutoin mahdollisuutta ilman ennalta järjestettyä tapahtumaa ja yhteistä ohjelmaa. Esimerkiksi perheen yhteisellä lomamatkalla ei aina löydä uusia kavereita.

Partion kansainvälisyys lisää kulttuurista ymmärrystä ja nuorten suvaitsevaisuutta, taitoja, joita tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on toisen vuoden kulttuurien tutkimuksen opiskelija, joka syö mielellään raa’at ja palaneetkin nuotioletut.

Matka luonnonpsykedeelien maailman ympäri

Jaakko Toivonen

Kuva: Pixabay.

Ikiaikainen impulssi

Aloitin uskontotieteen opiskelun, koska minua kiinnostaa shamanismi. Shamanismilla tarkoitan ihmisten pyrkimyksiä muuttaa tajunnantilaansa ollakseen vuorovaikutuksessa henkimaailman kanssa. Shamanismia on harjoitettu halki aikain joka puolella maailmaa. Hienostuneita shamanistisia tekniikoita tajunnantilan muuttamiseksi on kehitetty kaikilla mantereilla, Siperiasta Amazonin yläjuoksulle, Australiasta Länsi-Afrikkaan. 

Jo shamanismin varhaiset tutkijat, kuten Mircea Eliade, jaottelivat shamanistiset tekniikat kahteen kategoriaan. Niistä ensimmäisessä tajunnantilan muuttamiseen käytetään psykedeelisiä luonnonantimia, kuten kasveja tai sieniä. Shamanistisessa käyttötarkoituksessa niistä käytetään myös termiä enteogeenit. Toisessa kategoriassa tajunnantilan muutos pyritään saavuttamaan ei-enteogeenisin keinoin, kuten rummuttamalla, laulamalla, tanssimalla, hyperventiloimalla, paastoamalla tai jopa fyysistä kipua tuottamalla. 

Perehdyn näistä kahdesta kategoriasta ensimmäiseen. Esittelen tiivistetyn maailmanympärimatkan muodossa maailmanhistorian keskeisimmät psykedeeliset luonnonantimet, sellaisina kuin ne shamanismista kiinnostuneelle kulttuurintutkijalle ilmenevät.

Siperian satusieni

Matkamme alkakoon Siperiasta, jonka shamanistiset kulttuurit ilmenivät varhaisille shamanismitutkijoille usein prototyyppisinä shamanismin muotoina. Lukuisat siperialaiset kansat ovat kauan suosineet Amanita muscariaa eli punakärpässientä shamanistisena apulaisenaan. Punakärpässienen sisältämä muskimoli aiheuttaa syöjässään muuntuneen tajunnantilan, joka shamanistisessa kontekstissa usein tulkitaan henkimaailmalle herkistymisenä. 

Punakärpässieni voi aiheuttaa myös epämiellyttäviä myrkytysoireita, kuten pahoinvointia ja hikoilua, vaikka sieni onkin vain harvoin tappava. Sientä shamanistisesti käyttävissä kulttuureissa onkin kehittynyt tapoja minimoida sienen myrkyllisyyttä ja maksimoida sen enteogeeninen potentiaali. Yleisiä tapoja ovat sienen kuivaaminen ja keittäminen tietyn kaavan mukaisesti. Etnomykologian uranuurtajan R. Gordon Wassonin todistuksen mukaan Itä-Siperiassa jotkin shamaanit toimivat jopa itse myrkkyfilttereinä. He söivät ensin sieniä ja tarjosivat sitten muskimolilla kyllästynyttä virtsaansa muun heimon juotavaksi.

Punakärpässienen shamanistinen käyttö ei ole rajoittunut yksinomaan siperialaisiin kansoihin. Sientä on todennäköisesti käytetty myös ainakin Pohjois-Amerikan Suurten Järvien alueen Ojibwa-kansan, Afganistanin Parachien ja nykyisen Suomen alueen saamelaisten keskuudessa.

Gangesin ganja

Edetkäämme Siperiasta etelään Keski-Aasian ylänköjen alueelle. Sieltä löydämme sittemmin maailmanlaajuiseksi laajenneen shamanistisen kannabiskompleksin siemenet. Kannabista on mitä ilmeisimmin käytetty shamanistis-uskonnollisissa menoissa tuhansien vuosien ajan alueella, joka ulottuu Xinjiangista Himalajalle ja vuorten ylitse Intiaan ja Pakistaniin. 

Kannabis mainitaan jo hindulaisuuden juurilla Veda-kirjoissa. Tietyt hindulaiset sektit käyttävät kasvia tänäkin päivänä pyhänä sakramenttina ja mietiskelyvälineenä. Siinä missä punakärpässieni on säilynyt suhteellisen marginaalisena enteogeeninä, kannabiksen shamanistis-uskonnollinen käyttö on levinnyt ympäri maailmaa. Kannabiksen enteogeenisiä käyttäjiä ovat muun muassa suufimuslimit sekä rastafarit, joista jälkimmäiset tulkitsevat kannabiksen Jumalan lahjaksi ihmiskunnalle.

Kadonnut sakramentti

Eräs hindulaisuuden suurimmista mysteereistä sakramentti nimeltä soma. Soma oli muinaisessa indoiranilaisessa maailmassa suosittu rituaalinen juoma, jonka juojien kuvataan nousevan jumalten luokse ja osallistuvan kuolemattoman maailman iloihin. Rigveda-kirjassa omistetaan pitkiä kappaleita yksinomaan soman ylistämiselle. Etenkin jumala Indra yhdistettiin somaan. Muinaisen Persian zarathustralaisuuden parissa tunnetaan rituaalijuoma nimeltä haoma, joka on todennäköisesti sama juoma.

Vaikka soma oli pitkään keskeinen osa protohindulaista uskonnollisuutta, sen käyttö loppui eikä siitä ole varmuutta, mitä soma edes oli. Kirjoitukset kuvaavat soman olleen kasviuute, mutta tarkempi identiteetti jää mysteeriksi.

Soman vaikutukset olivat kuitenkin kuvausten perusteella niin intensiiviset, että sen on spekuloitu olleen enteogeeninen. Valmistettiinko soma psilosybiinisienistä, harmiinia ja harmaliinia sisältävästä pilviharmikista tai punakärpässienistä? Vuosituhansien mittainen mysteeri kätkee soman sumuunsa.

Kreikan suuri salaisuus

Antiikin Kreikassa vietettiin yli tuhannen vuoden ajan Eleusiin mysteerejä. Ne olivat vuosittaiset Demeterin temppelissä kulminoituvat rituaalimenot, jotka liittyivät Persefonen myyttiin ja vuodenkiertoon. Mysteerit olivat nimensä mukaisesti salaisuuksien verhoamat. Niistä ei tihkunut juurikaan tietoa, ainakaan kirjoitettuun aineistoon asti, vaikka rituaaleihin osallistui ihmisiä kaikkialta itäisen Välimeren alueelta. Kuuluisiin osallistujiin kuuluivat esimerkiksi Platon, Sofokles, Aiskhylos ja jopa Rooman keisarit Augustus, Hadrianus ja Marcus Aurelius. Eleusiin mysteerejä voidaankin pitää hellenistisen antiikin merkittävimpänä hengellisen elämän instituutiona.

Rituaalien huipentumaan liittyi rituaalijuoma, kykeon. Sen juotuaan rituaalin osallistujat kokivat voimakkaan uskonnollisen ja visionäärisen kokemuksen. Eleusiin kykeonin sisällöstä ei ole varmuutta, mutta sen on arveltu sisältäneen jotakin psykedeelistä luonnontuotetta. Kiinnostavia kandidaatteja ovat psilosybiinisienten lisäksi DMT:tä (voimakasta psykedeelistä molekyyliä)  sisältävät kasvit, kuten akaasia, sekä viljoissa loistautina esiintyvä torajyvä, joka sisältää LSD:tä muistuttavia alkaloideja.

Ibogaiini-initiaatio

Afrikkalaisia enteogeenejä etsivä törmää pian Gabonin, Kamerunin ja Kongon Tasavallan alueella vaikuttavaan bwiti-uskontoon, johon kuuluu ibogapensaan sakramentaalinen käyttö. Kasvin juurikaarna sisältää ibogaiinia, psykoaktiivista alkaloidia, joka aiheuttaa nauttijoissaan voimakkaita visionäärisiä ja introspektiivisia kokemuksia. Bwitissä ibogapensaan keskeisin käyttötarkoitus on initiaatioriiteissä, joissa nuoret liitetään osaksi uskonnollista yhteisöä.

Uuden maailman rikkaudet

Amerikkojen luonnosta löytyy useita voimakkaita psykedeelisiä luonnonantimia, joita on kauan käytetty alueiden alkuperäiskansojen parissa shamanistisina työkaluina. Peyote-kaktus kasvaa luonnonvaraisena Yhdysvaltojen ja Meksikon rajavyöhykkeen tuntumassa. Se sisältää meskaliinia, joka aiheuttaa nauttijoissaan syviä visionäärisiä kokemuksia. Alueen alkuperäiskansat ovat käyttäneet peyotea tuhansia vuosia. Yhdysvalloissa vaikuttava Native American Church on säilyttänyt virallisen kirkollisen statuksensa ansiosta laillisen oikeuden uskonnollisiin peyote-seremonioihin. Muuten meskaliini on maassa laitonta. 

Niin ikään meskaliinia sisältävää San Pedro -kaktusta on vastaavasti pitkään käytetty shamanistisena enteogeeninä Kolumbian, Ecuadorin ja Perun länsirannikon alkuperäiskansojen parissa. Kasvin nimi heijastelee sen uskonnollista merkitystä. Siinä missä Pyhä Pietari (espanjaksi San Pedro) pitää hallussaan Taivaan avaimia, samanniminen kaktus avaa nauttijalleen pyhyyden kokemuksen portit.

Meksikon Oaxacan osavaltio on luonnonpsykedeelien historian kannalta merkittävä kulttuurihistoriallinen alue. Alueen mazatec-intiaanit tunnetaan peräti kolmen voimakkaan luonnonpsykedeelin shamanistisesta hyödyntämisestä. Listan kärjestä löytyvät psilosybiinisienet, joita myös ”taikasieniksi” kutsutaan. Mazatecit kutsuivat sieniä ”jumalten lihaksi” ja kokivat niiden avaavan henkisen todellisuuden shamanistista parantamista varten. Tietoisuus sienistä levisi Oaxacasta maailmalle Gordon ja Valentina Wassonin tutkimusmatkan myötä 1950-luvulla.

Mazatecit käyttivät perinteisesti myös tiettyjä aamusini-kasvin siemeniä. Alueen kolmas suuri luonnonpsykedeeli on kasvi nimeltä Salvia divinorum, joka sisältää salvinoriini A:ta. Kasvin nimi heijastelee sen uskonnollisia merkityksiä.

Sademetsäkemiaa

Etelä-Amerikan sademetsistä, Amazon-joen yläjuoksulta, löydämme lukuisten alkuperäiskansojen suosiman ayahuasca-keitoksen. Ayahuasca koostuu kahdesta pääasiallisesta ainesosasta, joista liemi keitetään. Toinen ainesosa on Banisteriopsis caapi -niminen liaani, toinen jokin DMT:täsisältävä kasvi. Ayahuasca on hienostuneen sademetsäkemian tuotos. Siinä psykedeelinen keitos valmistetaan yhdistämällä kahta kasvia, joista kumpikaan ei ole yksinään nautittuna psykedeelinen. 

Onkin mysteerin peitossa, miten ayahuasca on alkujaan löydetty. Sademetsästä löytyy tuhansia kasvilajeja. Jos alueen shamaaneilta kysytään, kasvit itse ovat johtaneet esivanhemmat luokseen. Ayahuasca on nykyään kasvavan alakulttuurisen kiinnostuksen kohde. Iquitosissa vieraileva seikkailija voi löytää kymmenittäin torikojuja, joissa myydään enemmän tai vähemmän ammattitaitoisesti valmistettua ayahuascaa. Seremoniat, jotka ennen olivat yksinomaan shamanististen heimojen kansanperinnettä, ovat nykyään rahaan vaihdettavia kokemuksia hengellisille etsijöille tai seikkailullisille matkailijoille. Ayahuasca on yhä enemmän myös vientituote. Eteläamerikkalaiset shamaanit matkaavat tänä päivänä esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan jakamaan kasviopettajansa lahjaa.

Kirjoittaja on kandidaatintutkielmaansa kannabiksen uskonnollisista merkityksistä työstävä kulttuurien tutkimuksen opiskelija, jota kiinnostavat epäortodoksiset tavat pelastaa maailma.

Taide ja mieli

Monika Kjäll

Kuva: Monika Kjäll: Omakuva, ahdistuksen syövereissä.

Vain esteettinen kokemus?

Monet pitävät taidetta vain esteettisenä kokemuksena, mutta koen, että siihen liittyy jotain paljon syvempää. Minua kiehtoo se, miksi ihmiset tekevät taidetta, kokevat taiteen merkitykselliseksi ja mitä se heille antaa. Piileekö taiteessa jokin mystinen salaisuus?

Samalla kun mielenterveyden ongelmista on puhuttu yhä enemmän, on korostunut myös taiteen merkitys mielen hyvinvoinnin tukena. Yhä useammin puhutaan siitä, kuinka luova toiminta ja taiteen kokeminen voivat lievittää stressiä, tukea jaksamista ja auttaa käsittelemään vaikeita tunteita.

Olen usein kuullut ihmisten sanovan: ”En ymmärrä taiteesta yhtään mitään”. Ehkä taidetta ei tarvitsekaan aina ymmärtää. Ehkä taiteen syvin arvo voisi löytyä siinä, että se auttaa meitä pysähtymään, tuntemaan, käsittelemään ja jäsentämään ajatuksiamme.

Taiteilun hyödyt

Taiteen tekeminen vaikuttaa mieleeni. Olen käyttänyt taidetta ahdistuksen purkamiseen. Kun maalaan tai piirrän, tunnen vapautuvani mielen syvyyksistä. Ajatukset, joita minun on ollut vaikea sanoittaa, löytävät väylän paperille. Olo on kuin olisi saanut mustan möykyn ulos päästä. Tunnemyrskyn jälkeinen olo on tyyni ja hauras. Mistä tämä voisi johtua?

Taiteella on merkittäviä vaikutuksia ihmisen aivoihin, hormonitoimintaan ja kehoon. Taiteen avulla voidaan lievittää stressiä ja edistää mielenrauhaa. Sen on todettu tukevan positiivista mielialaa, itsetuntoa ja itseilmaisua. Taide voi auttaa myös käsittelemään elämän haasteita ja traumaattisia kokemuksia. Näiden vaikutusten taustalla ovat muun muassa se, että luova toiminta vapauttaa aivoissa dopamiinia ja aktivoi kehon parasympaattista hermostoa. 

Aloittaminen saattaa tuntua vaikealta. Kyse ei kuitenkaan ole suorittamisesta, vaan pysähtymisestä. Itselleen aikaa antamisesta. Taide ei vaadi täydellisyyttä – tärkeintä on tekeminen. Hetken tekemisen jälkeen saatat huomata, että olet keskittynyt vain taiteiluun, ja mielesi on saanut levätä. Siitä juuri on kysymys. 

Taiteen kokemisen voima

Hyvinvointia ei tuo vain taiteen tekeminen – myös sen kokeminen on merkityksellistä. Taide herättää meissä tunteita, ajatuksia ja inspiraatiota. Taiteen kokeminen vaikuttaa samalla tavalla mieleemme kuin sen tekeminenkin.  

Musiikin kuuntelu on ihmeellistä. Sen avulla voi rauhoittua tai saada itsensä liikkeelle. Teoksien äärellä pysähtyminen voi auttaa sanoittamaan jotakin, mitä emme ole osanneet ilmaista. Myös kirjallisuuden lukeminen vahvistaa empatiakykyä, opettaa sanoittamaan ja jäsentämään kokemuksia.

Taide herättää meissä ajatuksia ja antaa kokemuksia, joiden kautta voi syntyä uusia näkökulmia suhtautua omaan elämään. Jonkun kappaleen kuuleminen tai teoksen näkeminen saattaa muuttaa koko olemisen käsitteen.

Taiteella on myös sosiaalinen ulottuvuutensa. Erilaisiin taidetapahtumiin tai toimintaan osallistuminen voi lisätä sosiaalisia taitoja. Tutkimukset osoittavat, että kulttuuritoimintaan osallistuminen on yhteydessä vähäisempään masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden määrään. Teatterissa, taidenäyttelyssä tai konserteissa käyminen ovat yhteydessä koettuun terveyteen ja tyytyväisyyteen elämästä.

Miksi taide on tärkeää?

Minua hämmentää se, että taiteen hyötyjä ei oteta tosissaan. Valtavirrassa puhe keskittyy taiteen visuaalisuuteen. Tai siihen, kuka on ”oikea” taiteilija. Tämä luo turhaa painetta, alemmuuden tunnetta ja työntää pois taiteen hyödyistä. Taide on tärkeää, ja sen vaikutukset ulottuvat syvälle. Taide auttaa selviytymiseen ja sopeutumiseen vastoinkäymisen kokemuksissa.

Olen halunnut kirjoituksellani tuoda esiin, että tutkimukset osoittavat positiiviset vaikutukset suhteessa mielialaan, masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuden määrään sekä stressin kokemiseen ja hallintaan.

Olen itse tuntenut taiteen tekemisen ja kokemisen hyödyt. Kehotan sinua kokeilemaan, ehkä löydät sen kautta yhteyden itseesi ja ympäröivään maailmaan. 

Kirjoittaja on kolmannen vuoden kulttuurien tutkimuksen opiskelija, joka näkee taidetta kaikessa.

Pelottava pimeys

Sonja Kirsi

Kuva: Sonja Kirsi.

Autiotalo houkuttaa

Lapsuudessani yksi kiehtovimmista paikoista oli autiotalo. Sen luona kävimme usein ystäväni kanssa testaamassa rohkeuttamme. Muistan rikotuista ikkunoista roikkuvat risaiset verhot, liedellä olevat kattilat ja keinutuolin sanomalehti käsinojallaan. Sisällä kasvoi jo heinää ja metsän eläimet olivat tehneet nurkkiin tarpeitaan. Talon tavarat olivat kuitenkin omituisen hyvässä järjestyksessä. Aivan kuin joku olisi poistunut sieltä vain hetki siten. 

Lietsoimme toisiimme pelkoa keksimällä mitä kammottavampia syitä talon autioitumiselle. Suunnittelimme käyvämme talolla pimeään aikaan. Emme koskaan uskaltaneet. Tavallaan se harmitti. Ajatuksissani talo käyttäytyi eri tavoin pimeällä paljastaen jotain uutta kohtalostaan. Pimeän pelko esti talolle menemisen, mutta tarjoili hyviä aiheita tarinointiin.

Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä

Hei tonttu-ukot -joululaulun klassikoksi muotoutunut säe havainnollistaa pimeyteen liittyviä alakuloisia ja negatiivisia merkityksiä. Pimeys yhdistetäänkin usein ihmiselämän negatiivisiin puoliin, kuten myös muut pimeyttä kuvaavat sanat. Huonot ajat ovat synkkiä. Ikävä tapahtuma peittää varjoonsa. Surullinen mieli on mustana, huono tunnelma synkeä ja niin edelleen. Jos jollain asialla on pimeä puoli, sillä viitataan neutraalin tai positiivisena pidetyn asian taustalla lymyävään negatiiviseen, pelottavaan tai hirmuiseen ytimeen. 

Kirjaston tietokannassa tehty haku sanalla pimeä tarjoilee pitkän listan kauhu- ja jännityskirjallisuutta. Myös lastenkirjallisuudessa pimeän pelko, sen käsitteleminen ja voittaminen ovat yleinen aihe. Pimeän pelosta puhutaankin usein vain lasten kokemusmaailmaan kuuluvana. 

Moni aikuinenkin pelkää pimeää. Ehkä pimeyteen liittyvistä peloista keskusteleminen on aikuisiällä kiusallista, tai sitten se tuntuu aiheettomalta. Muiden ihmisten seura haihduttaa pelon yhtä tehokkaasti kuin päivänvalo. Ehkä emme joudu kokemaan pimeää arjessamme lainkaan. Sähkövalojen täyttämässä elinympäristössämme valoa riittää läpi yön ja valosaaste jatkuu kauas katuvalojen kantamattomiin. Kaupungista käsin entisaikojen pimeän kokemusta voi olla vaikea hahmottaa. Mutta entäpä jos sulkiessamme pois pimeässä lymyävän tuntemattoman ja pelottavan, menetämme mahdollisuuden kokea siinä jotain salaperäistä ja kiehtovaa?

Pimeän pelko, kulttuuria vai biologiaa?

Ihmisen evoluution kannalta pimeän pelko on ollut tärkeä selviytymistekijä, kuten korkeiden paikkojen tai vaarallisten eläinten pelko. Hölmöhän se on ollut, joka on tunkenut itsensä pimeään luolaan, killunut korkeilla kallionreunamilla tai liikkunut luonnossa varomatta myrkyllisiä käärmeitä. Nämä pelot eivät ole hävinneet, vaikka nykyaikana meillä on tehokkaat valaisimet, aidatut näköalapaikat ja kumisaappaat. 

Biologiamme pitää meidät hengissä, mutta pimeän inspiroimat kulttuurituotteet heittävät lisää vettä pelkojen myllyyn. Pimeässä mielikuvitus alkaa yhdistellä pieniä rasahduksia, himmeitä ääriviivoja ja hiipivää pakokauhun tunnetta pelottaviin kuviin, kertomuksiin ja uskomuksiin. 

Pimeän pelon selittäminen vain evoluution kannalta oleellisena itsesuojeluvaistona on ihmisen kekseliäisyyden ja fiktiivisen viihteen aliarviointia. Pimeän pelko ahdistaa, jopa lamaannuttaa.  Toisaalta sen voima synnyttää kekseliäitä selityksiä ja tarinoita. Pimeän pelko onkin mitä kiehtovin luovuuden lähde.

Pelon karnevalisointi

Suomessa valoa ja pimeää on epätasaisesti eri vuodenaikoina. Talvipäivänseisauksen aikoihin päivänvaloa riittää vähäisimmillään vain joitain tunteja. Ennen sähkövalojen yleistymistä monet työt oli lopetettava pimeän tultua. Kynttilätkin olivat ylellisyystuote. Pimeys tarjosi aikaa vähäisessä valossa onnistuville puhdetöille ja yhdessä viihtymiselle. Ja mikä olisikaan parempaa viihdettä kuin pelottavat kertomukset. Ne kohottavat sydämen sykettä ja sykähdyttävät voimakkaasti.

Hallitun pelon tunne on edelleen monille mieluinen. Olemme valmiita maksamaan huvipuistolaitteiden hurjista kyydeistä ja hyytävien kauhuelokuvien katselusta. Syksyn tullen halloween-teema valtaa kaupat ja tarjoaa monelle syyn hankkia pelottavan naamiaisasun tai kauhuun viittaavia koristeita kotiin. Karnevalisoimalla pimeyttä ja pelottavia aiheita voidaan lähestyä niitä kevyellä, yhteisöllisellä ja hauskalla tavalla. 

Askel kulttuurien tutkimukseen -kirjassa mainitaan karnevaalin keskeisimmäksi tunnusmerkiksi nurin käännetyn todellisuuden, jota halloweenille tyypillinen kuolleeksi naamioituminen ja kuoleman symbolien näytteille asettaminen edustaa parhaimmillaan. Lopulta monissa peloissa, kuten myös pimeän pelossa, on kyse kuoleman pelosta, tuntemattomasta tai nimetystä vaarasta, joka voi viedä hengen. Ripustamalla pelottavat asiat esille juhlan muodossa voimme tarkastella niitä täysin toisesta perspektiivistä.

Olet pelokas tai rohkea, kannustan sinua altistumaan oikealle pimeälle ja kuuntelemaan sen ääniä. Peläten, ihaillen ja inspiroituen. 

Kirjoittaja on pimeää pelkäävä opiskelija, joka ihailee vapaa-aikanaan oman autiotalonsa hämähäkinseittejä.

Ristit alternative-pukeutumisessa

Enni Ratu

Kuva: Enni Ratu.

Symboleja vai koruja? 

Etsiessäni Pinterestista asuinspiraatiota algoritmini ajavat minut usein alternative-muodin pariin. Alternative-muoti eli vaihtoehtoismuoti on laaja kattokäsite pukeutumiselle, joka pitää sisällään monta alakulttuuria. Ne jakautuvat vielä tarkempiin omaperäisiin tyyleihin. Näitä ovat esimerkiksi gootti ja punk. Niitä kuitenkin yhdistää tummat värit, ketjut, niitit, eri materiaalit, kuten pitsi, sametti ja nahka, ja rohkea kokeilevuus. On vaikea kehitellä tietty muotti, johon vaihtoehtoistyylit istuisivat. Usein on kyse jokaisen omasta näkemyksestä ja siitä, kuinka alatyylejä yhdistellään omaan vaatetukseen. Lisäksi vaihtoehtoismuodissa nojaudutaan musiikkimakuun, joka antaa inspiraatiota. 

Alternative-muodissa käytetään toistuvasti ristejä ja krusifikseja. Niitä on koruina, printteinä ja ommeltuina yksityiskohtina. Ristit tuovat asukokonaisuuksiin koristusta, mutta eri tavalla kuin muut symbolit. 

Ristin symboliikka on vaikea heittää romukoppaan. Se otetaan asukokonaisuuteen mukaan ajatuksella. Pyhyyttä ei sivuuteta, vaan leikitellään pyhyyden ja maallisen rajamailla. Rajaa rakennetaan pyhyyden ja maallisen väliin. Vai onko sitä oikeastaan olemassa? Tai mitä väliä sillä on? Tällainen kaksijakoinen joko tai -asetelma kiristää alternative-muotia ja sen kokeilevaa luonnetta. Se antaa uusia merkityksiä asioille, joita lainataan uskonnoista. 

Lainaaminen on sosiaalisen median villitsemä ilmiö. Alternative-muoti mallintaa sitä toisinaan lainaamisena ja toisinaan itseilmaisuna. Ristin symboliikan merkitys huojuu. Se saa toissijaisen roolin törmätessään tyylivalintoihin. Vakaumuksellisuus sysätään sivuun ja tilalle otetaan esteettisyys. 

Ristit koristavat asua, niin kaulakorun, korvakorujen, lanneketjujen taikka hakaneuloilla muodostettujen kuvioiden merkeissä. Niitä ei kuitenkaan kaikissa alternative-alakulttuureissa käytetä, jolloin kyse onkin henkilökohtaisesta valinnasta. Ne tuovat yksityiskohtia ja kiintopisteen asuun. Ristin tuttuus iskee silmään. Vaikka pukeutumisessa ne valitaan osaksi asun estetiikkaa ja ulkonäköä, on valinnan takana jotain muutakin. 

Ristin merkitykset 

Risti on ainut uskonnollinen symboli, mitä vaihtoehtoismuodissa hyödynnetään. Kyseiset tyylit ovat kehkeytyneet alueilla ja inspiroituneet kulttuureista, missä kristinusko on valtavirtaa. Toisaalta, jos Aasiasta kotoisin olevien uskontojen symboleja käytetään, vaihtuukin tyylilaji boho- tai hippityyleihin.  

Risti symboloi Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Tyhjä risti merkitsee ylösnoussutta Jeesusta esimerkiksi evankelisluterilaisten rippiristeissä. Krusifiksi, jossa Jeesus on ristiinnaulittuna, symboloi kärsivää Jeesusta. Näitä näkee esimerkiksi katolilaisten koruissa. 

Pyhyyden ja roson välillä 

Risteys luo mielenkiintoisen sikermän, jossa raja uskonnollisen ja maallisen välillä ylitetään tai sen molemmin puolin pompitaan. Jonkinlainen valinta liittyy aina ristin päälle pukemiseen, sillä ristin pyhä symboliikka luo kitkaa sen merkitykseen. Syntyy rosoista ristiriitaa, mikäli pukijalle ei risti merkitsekään uskoa tai ylösnoussutta Jeesusta.  

Olen lukenut, että valinnan takana voi olla vahvaa symboliikkaa. Ristien sisällyttäminen asuun voi viestiä kapinasta kristinuskoa kohtaan. Se  kertoo henkilön maailmankuvan vastakkaisuudesta. Se voi kantaa myös kuoleman symbolismia ja siihen liittyviä teemoja. Ne kumpuavat alternative-muotia tukevasta musiikkimausta sekä viehätyksestä tummiin ja synkkiin teemoihin. Toisaalta kapinahenki voi olla välinpitämättömyyttä ja ”ihan sama” -asennetta, jonka siivittämänä pukeudutaan niin kuin halutaan hyödyntäen pyhyyttä rosoisuuden luojana. 

Valinnan takana voi olla myös puhtaasti estetiikka ja sillä leikittely. Ristin muodon ja krusifiksin kärsimyksen teeman herättämä mielenkiinto ja niiden leikkisä yhdisteleminen asuun on varsin viatonta ja luovaa kokeilevuutta, jonka takana ei ole usko. 

Omassa pukeutumisessani koen, että risti tuo jotain, mitä muut korut eivät. En koe valintani takana olevan mitään sen syvällisempää. En myöskään pohdiskele sitä. Se on puhtaasti tyylikeino. Ristin pyhyys riisuutuu ja jäljelle jää tyylikkyys. 

Kirjoittaja on uskontotieteen kolmannen vuoden opiskelija, joka rakastaa muotia ja jota kiehtoo uskonnon kietoutuminen maalliseen. 

Kirpputorien myyntikelvottomat esineet?

Tyyni Luukkonen

Kuva: Tyyni Luukkonen: Kuvakaappaus @paskatkirppisloydot-Instagramtililtä.

Yleinen ihmetyksen aihe

Olen aktiivinen kirpputorillakävijä ja tykkään koluta läpi eri kirpputoreja. Mahdollisesti ympäristöahdistuksen ansiosta kirpputorien suosio on kasvanut. Nykyään kirpputorien perustamista voisi kutsua jopa trendiksi. Ne ovat käteviä tapoja ostaa käytettyä tavaraa ja myydä tavaroita, joita ei tule enää käytettyä. Kuitenkin näin vakioasiakkaana olen huomannut, että kirpputoreille päätyy myös paljon esineitä, joilla ei ole minkäänlaista jälleenmyyntiarvoa. Miten kirpputoreille päätyy tuotteita, jotka ovat myyntikelvottomia?

Ilmiö ei ole uusi ja en ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota tähän. Instagramista löytyy tili nimeltä @paskatkirppisloydot. Se julkaisee kuvia kirpputorituotteista, jotka ovat ihmetyttäneet kirpputoreilla kävijöitä. Näistä esineistä ei uskoisi kenenkään olevan kiinnostunut. Tilillä on yli 300 julkaisua. Kuvat ovat peräisin seuraajien lähettämistä löydöistä.

Osa esineistä saattaa olla käyttökelpoisia ja osa vain ihmetystä herättäviä tai huonokuntoisia. Kuten takki, johon lapsi on piirtänyt tai karvakukkaro-nimellä myyty karvainen kukkaro. Toiset tuotteet taas saattavat olla likaisia, arvottomia, vanhentuneita tai laittomia. Toisissa hinta-laatu-suhde on päin prinkkalaa tai sitten niiden myyntilaput vain huvittavat ostajia. Tili on todella hauskaa seurattavaa ja joka kuvassa ihmettelen, miten joku voi pyytää tästä RAHAA!?

Tavaran karsimiseen jää koukkuun

Aktiiviset nettikirpparimyyjät kertovat, että esineiden myyminen muuttuu pikkuhiljaa addiktoivaksi. Kun esineestä pääsee eroon ja samalla tienaa, tuottaa se selkeästi dopamiinia, johon jää koukkuun. Ystäväni mainitsi, että hän yrittää koko ajan keksiä lisää tavaroita, joita voisi laittaa myyntiin nettikirppikselle. Ehkä samankaltainen ilmiö syntyy myös fyysisillä kirpputoreilla. Tuotosta tulee iloiseksi. Kun on ostanut pöytäpaikan, tulee siitä saada kaikki irti. Ihmiset laittavat näin kaikkea myytiin. Kyllä ne joku sieltä ostaa.

Kuva: Tyyni Luukkonen: Kuvakaappaus @paskatkirppisloydot-Instagramtililtä.

Rahan arvoinen

Toki joskus tuotteilla onkin ostajakuntaa. Ei sitä koskaan tiedä mistä muut ihmiset tykkäävät. Hinta pitäisi kuitenkin laittaa vastaamaan laatua. En ostaisi 20 euron käsidesipulloa kirpputorilta tai melkein viiden euron käytettyä raspia. En ottaisi sitä ilmaiseksikaan.

Hygieniatuotteet ovatkin toinen asia. Ne voivat olla kalliita ja kaikilla ei ole varaa ostaa joka kuukausi uusia meikkituotteita tai pesuaineita. Hygieniatuotteiden osto kirpputorilta voi kuitenkin olla oman terveyden riskeeraamista. Tuotteita ei voi puhdistaa samoin kuin vaatteita tai huonekaluja.

Askartelu taitaa olla suosittua

Kirpputorien kultaista antia ovat askartelut. Tähän osioon kuuluvat maitopurkit, tölkit, rasiat, kivet, kävyt, kepit ja muut “roskat”. Kirpputorilla voi myydä ne askartelutarvikkeina. Näitä voi hyvin käyttää ala-asteen kuvistunnilla. Tosin en usko, että askartelijoita on niin paljoa Suomessa, että tuotteita tarvitsisi myydä jokaisella kirpputorilla. Lisäksi niistä pyydetään rahaa, vaikka jokainen voi kävellä lähimpään metsään ja kerätä siellä omat keppinsä ja kivensä.

Kuva: Tyyni Luukkonen: Kuvakaappaus @paskatkirppisloydot-Instagramtililtä.

Lama-ajan kipot ja kupot

Ei ole kauaa siitä, kun Suomi oli köyhä maa, jossa elintaso oli alhainen. Sotien jälkeen Suomessa nähtiin paikoittain elintarvikepulaa ja ihmisiä kehotettiin auttamaan itse itseään. Ihmiset säästivät kaiken pahan päivän varalle. He näkivät uudelleenkäyttömahdollisuuden myös niissä esineissä, mitä ei enää tänä päivänä arvosteta. Oma mummoni säästää vielä jokaisen margariinirasian ja viilipurkin. Ehkä se on vain nuoruuden sinisilmäisyyttä naureskella kirpputorilla myytäviä tyhjiä ruokapakkauksia, kun en näe kuinka tärkeitä ne olisivat pula-aikana. Toisaalta ehkä tulee olla kiitollinen, että minun ei ole tarvinnut oppia säästämään kaikkea, koska taloudellinen tasapainoni on turvattu.

Rakkaita roskia

Sanonta “toisen roska, on toisen aarre” voi olla monen ajatus viedessään tavaroitaan kirpputorille. Mutta välillä myös toisen aarre voi olla toisen roska. Ihmisillä on usein tunnesiteitä esineisiin.

Omalla yöpöydälläni istuu vanha Barbababa-pehmolelu vuosien takaa lapsuudestani. Kulunut ja varmasti likainen. Se muistuttaa minua niistä ajoista, kun nukuin joka yö pehmolelujeni ympäröimänä ja ainoa huolenaiheeni oli mitä leikkisimme seuraavana päivänä ystävieni kanssa. Joskus esineet päätyvät kirpputorille, koska niiden omistajat näkevät niissä ihan erilaista arvoa kuin muut. Muut eivät osaa arvostaa ja nähdä arvoa niissä esineissä, vaikka ne palvelivat sinua hyvin.

Vaikka ja mitä

Kirpputoreilta voi löytää perintökalleuksia tai kirjaimellista roskaa. Tavallaan se onkin parasta kirpputoreissa. Et koskaan tiedä mitä tulet löytämään, kun kävelet ovesta sisään. Voit olla sisustaja, keräilijä, shoppailija tai vaan ohikulkija ja löytää kirpputorilta jotain, joka jää ikuisesti elämääsi.

Kirjoittaja on kulttuurien tutkimuksen kandiopiskeija, joka innostuu arkielämän ilmiöistä ja haaveilee jostain lämpimästä.

Incelien maailma

Liinu Kanerva

Selibaatissa vasten omaa tahtoa

Katsoin eräänä lauantaina MTV:n dokumenttielokuvan incel-ilmiöstä. Dokumentissa esiintyi inceleiksi itseään kutsuvia miehiä (ja yksi ”femcel”, naispuolinen incel), jotka kertoivat kokemuksistaan ja ajatuksistaan naisia, yhteiskuntaa ja seksiä kohtaan. Incel tarkoittaa ”involuntary celibate”, vasten tahtoaan selibaattia. Incelit kokevat, etteivät ulkoisista syistä saa muodostettua romanttisia tai seksuaalisia suhteita, ja syyttävät siitä naisia. Huomioni kiinnittyi erityisesti siihen, kuinka incelit perustelivat omia ajatusmallejaan, vahvistivat toistensa oletuksia ja kannustivat toisiaan joukkoväkivaltaan ja itsemurhaan nettialustoillaan: naiset antavat seksiä vain ”10/10”-miehille ja jos mies ei ole yli 180-senttimetriä pitkä, hän on biologisesti rappeutunut. 

Dokumentissa oli haastateltu myös incelien väkivaltaisia suunnitelmia tutkivia viranomaisia. He toivat esille sen, kuinka vaarallisia incelit ideologiansa kanssa ovat: syrjäytyneet ja radikalisoituneet miehet tekevät raakoja terroritekoja purkaakseen turhautumistaan naisia kohtaan.

Digimaailman oravanpyörässä

Inceleissä kiteytyy erityisesti seksin puute. Siitä on syntynyt tarve ilmaista turhautumistaan ja katkeruutta naisia kohtaan. Incelit uskovat, että naiset pimittävät tahallaan seksiä ”rumilta” ja ”biologisesti arvottomilta” miehiltä. Ilmiö on maailmanlaajuinen. Syrjäytyneet ja radikalisoituneet miehet muodostavat netin keskustelualustoille yhteisöjään. Niissä he ruokkivat syrjäyttäviä ja väkivaltaisia ajatusmallejaan, joissa keskeistä on väkivaltaisten fantasioiden levittäminen ja oman itseinhon kasvattaminen sekä ”looginen” perustelu.

Ideologiat noruvat hiljalleen valtavirran someen. Ne normalisoivat radikalisoituvia ja polarisoivia ajatusmalleja. Incelit vahvistavat naisvihaa ja siten rakenteellista väkivaltaa. Väkivalta naisia kohtaan on suuri sisäinen uhka rauhalle ja kestävälle rauhanrakentamiselle. Sen normalisoituminen ja muuttuminen yhä radikaalimmaksi on yksi vaikeimmin ratkaistavia yhteiskunnallisia ongelmia. 

Inceleihin liittyy suhteellisen harvinaisten mutta silti todellisten väkivallantekojen lisäksi toinen, hillitympi puoli: syrjäytyneet miehet, jotka kokevat sosiaaliset jännitteet vaikeina esteinä. Miesten yksinäisyys on lisääntynyt. Yhä suurempi osa heistä liittyy incel-alustoille hakeutuakseen jonkinlaiseen yhteisöön, josta saisivat yhteyttä toisiin ihmisiin.

Miesten yksinäisyysepidemia vai incel-käyttäytymisen oire?

Elokuussa julkaistu EU:n tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta vahvistaa väkivallan kasvaneen naisia kohtaan Suomi on EU:n tilastoissa ensimmäisenä. Suomi on EU:n jäsenvaltioiden väkivaltaisin ja turvattomin maa naisille. Suomalaisista naisista 57 % on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Väkivalta naisia kohtaan on selvästi vakavasti otettava ongelma yhteiskunnassamme. Vuonna 2015 emme olisi ehkä hyväksyneet alaikäisen joukkoraiskausta niin kuin vuonna 2025. Mutta eipä näistä hirveästi ole uutisoitu. 

Koronapandemian aikana voimistunut polarisaatio naisten ja miesten välillä ei ole auttanut asiaa. Miesten kokemasta ja yleistyvästä yksinäisyydestä on uutisoitu paljon. Vuonna 2022 melkein 13 % miehistä tunsi itsensä yksinäiseksi. Monet miehet kokevat tarvetta selviytyä yksin kaikesta, mikä aiheuttaa sulkeutumista ja sosiaalisten kontaktien puutetta. Suomessa on uutisoitu myös miesten itsemurhien lisääntymisestä ja siitä, kuinka miesten mielenterveyden taso on selvästi laskenut. Vuonna 2023 75 % itsemurhan tehneistä oli miehiä. MTV:n dokumentissa esiintynyt brittiläinen incel sanoikin, ettei ole vuosiin poistunut kotoaan eikä hänellä ole yhtään oikean maailman ystävää tai tuttua vanhempiaan lukuun ottamatta. Hän kertoi myös avoimesti itsemurhayrityksistään. Kyseinen incel kuitenkin uskalsi lähteä illaksi ulos dokumentin tekijän kanssa ja puhui pubissa ensi kertaa naisen kanssa. Tapaamisen jälkeen hän sanoi, että alkoi kyseenalaistaa asioita, joita hänelle yhteisössään on kerrottu.

Ennaltaehkäisyä, korjaamista ja parantamista

Miten syrjäytymistä ja radikalisoitumista voisi estää ja ennaltaehkäistä? Miten voisimme jokapäiväisillä teoillamme varmistaa sen, että huomioimme ihmiset ympärillämme? Keinot voivat olla yllättävän yksinkertaisia; moikkaa naapuria, jopa sitä äkäistä vanhaa miestä, joka ulkoiluttaa ylipainoista puudelia, keskustele hississä milloin mistäkin, kommentoi säätä bussipysäkillä. Arkinen kohtaaminen voi lykätä väkivallantekoa eteenpäin. Avun tarjoaminen kaupassa voi tukea jotakuta, joka pystyy jatkamaan päiväänsä itkemättä.

Tärkeää olisi ylläpitää saavutettavia mielenterveyspalveluita. Tällä hetkellä niihin ei ole minkäänlaista pääsyä matalalla kynnyksellä. Jotta henkilö hakeutuisi palveluiden piiriin, tulisi hänen tulla tietoiseksi avun tarpeesta. Siihen vaaditaan näkyviä kampanjoita mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä ja näistä toipumisesta. Jokainen voi vaikuttaa myös näiden saatavuuteen esimerkiksi äänestämällä palveluiden puolesta, allekirjoittamalla vetoomuksia tai tulemalla vapaaehtoiseksi eri järjestöjen toimintaan. 

Tulevaisuuden utopia

Miltä näyttäisi maailma, jossa yhteiskuntamme on ratkaissut incel-ongelman? Tarjolla olisi ilmaisia ja saavutettavia mielenterveyspalveluja, yhteisöllisiä tapahtumia ja tiloja, jotka kannustavat sosiaalisuuteen. Saavutettavalla ja kauniilla arkkitehtuurilla vaikutamme siihen, että ihmiset tulevat ulos ja ihmettelevät maailman menoa. Naapureita on helppo moikata ja keskustelun aloittaminen hississä ei ole pelottavaa. Toinen kohtaa ja näkee sinut ihmisenä, eikä olisi kiusallista puhua jokapäivän menoista arjen tuttujen kanssa. Tosin, aurinko ei paista joka päivä ja perhoset eivät ole kesyjä. Mutta naisten ei tarvitsisi pelätä murhanhimoisia stalkkereita tai sitä, että poliisi raiskaisi poliisilaitoksen tiloissa. Tai ehkä pitäisi pelätä, mutta ei niin paljoa kuin nykyään.

Kirjoittaja on opiskelija, joka yrittää olla toiveikas tulevaisuudesta ja tykkää katsoa dokumenttielokuvia pohtien samalla ratkaisuvaihtoehtoja yhteiskunnallisiin kipukohtiin.

Onko kaupunkisi sinua varten?

Anna Chukhina

Kuva: Anna Chukhina

Vihamielinen arkkitehtuuri

Vihamielinen arkkitehtuuri on tietoista kaupunkisuunnittelua, jonka tarkoituksena on rajoittaa ja estää. Ilmiötä käsittelevä tutkimuskirjallisuus pyrkii tuomaan arkkitehtuurin ulkomuotoja ilmi samalla käsitellen ilmiön yhteiskunnallisia merkityksiä. Vihamielisen arkkitehtuurin käsite on yleistynyt 2000-luvun puolella, mutta tiettyjä ryhmiä rajoittavista arkkitehtuurin ratkaisuista on keskusteltu jo ennen tätä. Vihamielisen arkkitehtuurin tavoitteena on poissulkea niitä ihmisiä, joita ei haluta tiettyihin tiloihin. Ihmisten käyttäytymistä ohjaavista ratkaisuista on kirjoitettu myös käyttäen termejä rajoittava arkkitehtuuri ja puolustava arkkitehtuuri. Jälkimmäistä käytetään esimerkiksi eläinten kontekstissa, sillä se painottaa, että eläin nähdään ihmisen uhkana. Ihminen puolustautuu suunnittelemalla arkkitehtuurin ratkaisuja, jotka rajoittavat eläimiä pääsemästä tiettyihin tiloihin.

Kuka on ilmiön kohteena?

Rajoitusten kohderyhminä ovat esimerkiksi teini-ikäiset, skeittaajat ja asunnottomat. Ei-toivottua toimintaa, kuten skeittaamista, nukkumista, tupakoimista ja virtsaamista, pyritään rajoittamaan erilaisin arkkitehtuurin ratkaisujen keinoin. Ilmiöön kohdistuva kritiikki keskittyy useimmiten epäinhimillisen kontrolloinnin ongelmallisuuteen. Pyrkimys tiettyjen ihmisryhmien poissulkemiseen on syrjintää.

Myös eläimiin kohdistuva vihamielinen arkkitehtuuri on tunnistettu, mutta siihen keskittyvä tutkimus on puutteellista. Kirjallisuudessa on myös pohdittu, ettei eläimiä voida pitää yhtenä niistä ryhmistä, joihin vihamielisen arkkitehtuurin ilmiö kohdistuu. 

Vihamielisen arkkitehtuurin ulkomuodot

Tutkijat ovat jakaneet vihamielisen arkkitehtuurin muodot ympäristöstä poistettuihin, lisättyihin ja muokattuihin elementteihin. Esimerkiksi penkkejä voidaan poistaa niiltä alueilta, jonne ihmisten ei haluta kerääntyvän. Tarkoituksena voi olla nuorten ohjaaminen siirtyä kauppakeskuksen ulkopuolelle poistamalla sisätiloista istumapaikkoja. Ratkaisujen vaikutukset voivat kuitenkin olla vahingollisia vaikeuttaen ikäihmisten ja/tai liikuntarajoitteisten vierailukokemusta. 

Katukuvaan voidaan myös lisätä elementtejä, kuten aitoja ja esteitä. Ne voivat kohdistua niin ihmisiin kuin eläimiin, ja rajoittavat pääsyn esimerkiksi piha-alueille. Tiloja voidaan rajata myös äänimaailmalla. Länsi-Uudenmaan poliisi on kertonut havaitsevansa, että klassisen musiikin soittaminen hiekkarannoilla ajaa nuoret pois juhlimasta (IS 2023). 

Muokattuja elementtejä ovat esimerkiksi penkit, joihin on lisätty keskelle käsinoja. Ratkaisu rajoittaa oleskelua, estää nukkumisen, ja kohdistuu täten erityisesti asunnottomiin estäen mahdollisuuden lepoon julkisissa tiloissa.

Eettinen näkökulma

Vihamielisen arkkitehtuurin keskeinen dilemma kaupunkisuunnittelun kontekstissa on eettisyys. Sen lisäksi, että rajoittava arkkitehtuuri voi johtaa tiettyjen ihmisryhmien syrjintään, voivat arkkitehtuuriset ratkaisut myös epäonnistua. On tärkeää huomioida, miten ratkaisut todellisuudessa toimivat, ja minkälaisia vaikutuksia niillä on eri ihmisten toimintaan ja mahdollisuuksiin. Mikäli vihamielinen arkkitehtuuri sijoittuu yksityisiin tiloihin, on arkkitehtuurin kritisoiminen ristiriitaista. Yksityisomistajien oikeuksien rajoittaminen ei ole mahdollista, vaikka heidän ratkaisut rajoittaisivat tiettyjä ihmisryhmiä. 

Kaupungista kaupunkilaisille sopiva

Kaupunkisuunnittelun tulisi ottaa huomioon kaupunkilaisten toiveet, ja luoda ympäristöstä toimiva paikka mahdollisimman monelle. Arkkitehtuurin avulla ihmisten toimintaa voidaan ohjata tiettyjen toivomusten valossa, mutta se miltä taholta nämä toivomukset tulevat, voi olla kaupunkilaisilta piilossa. Jos vihamielinen arkkitehtuuri ei pyri rajoittamaan sinua, et ehkä ole huomannut sen olemassaoloa. Tai sitten olet huomannut esimerkiksi ”yksinistuttavat” penkit, mutta et ole pohtinut niiden merkitystä viihtyisän kaupunkisuunnittelun raameissa.

Jokaisen kaupunkilaisen tulisi tuntea olonsa huomioiduksi, ja heikossa asemassa olevia ihmisryhmiä tulisi tukea eikä rajoittaa. Kaupunkilaisille tulee antaa jatkossakin mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miltä heidän oman kaupunginsa katukuva näyttää.

Kirjoittaja on etnologian opiskelija, joka haluaa nostaa esiin tärkeän ja ajankohtaisen aiheen.