Elsa Nieminen
Kuva: Elsa Nieminen.
”Ajattele itseäsi.”
Tähän tapaan nykykulttuurissa ohjeistetaan toisia kohti onnellisempaa elämää. Oli kyse sitten ystävien näkemisestä, opiskeluista tai harrastuksista. Sitä kutsutaan nykyään oman hyvinvoinnin puolesta taistelemiseksi. Ennen sitä olisi kutsuttu itsekkyydeksi. Itsekkyys kulttuurissamme juontaa juurensa individualismiin. Individualismi taas on yhteiskuntamme normi, jota emme tule kyseenalaistaneeksi tarpeeksi.
Individualismi on sisäänrakennettuna yhteiskuntaamme historian kulussa. Esimerkiksi yksilönvapaus on seurausta siitä, mitä kaikkea hyvää hyvinvointivaltio edustaa. Emme ole orjuuden, sorron tai diktatuurin alaisia. Sen sijaan meillä on vapautta ja aikaa toteuttaa unelmiamme ja tavoitella haluamiamme asioita. Vapaus ja loputtomien mahdollisuuksien määrä saa meidät kuitenkin ahdistumaan valinnoistamme.
Valintojen valtakunta
Valintojen mahdollisuus on suhteellisen uutta ihmiskunnassa. Voimme valita tietyn urapolun tai parisuhteen. Voimme rakentaa elämää loputtomasta määrästä erilaisia rakennuspalikoita. Samalla syntyy illuusio siitä, että minkä tahansa saavuttaminen on mahdollista. Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan ihminen pettyy itseensä ja elämäänsä, kun hän ajattelee kaiken olevan mahdollista ja seurausta vain hänen omista valinnoistaan. Todellisuudessa kaikki asiat tai vaihtoehdot eivät ole mahdollisia kaikille.
Jo valintojen määrä sinänsä aiheuttaa ahdistusta. Mitä enemmän vaihtoehtoja ihmiselle annetaan, sitä tyytymättömämpi hän on tekemäänsä valintaan. Kuten sanotaan, ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
Yhteiskunta ennen ja nyt
1800-luvun kyläyhteisöissä ihmisten perhesuhteet ja kirkollinen elämä olivat yleisesti tunnettuja asioita[JK1] . Kylä huolehti heikoista ihmisistä, mutta myös yksilöiden moraalista. Kyläyhteisöissä oli tietyt yleisesti hyväksytyt käytännöt, joiden noudattamatta jättämisestä seurasi paheksuntaa. Tällainen sosiaalinen kontrolli aiheutti yksilöille myös huonoja seuraamuksia, kuten häpeärangaistuksia.
Myös nykyisessä yhteiskunnassa arvostetaan tiettyjä asioita, vaikka niiden noudattamisesta seuraavat sanktiot ovat epäselvempiä. Nykyään arvostetaan esimerkiksi yksityisyyttä. Enää ei vierailla toisten luona ilmoittamatta. Sanktio kylään tupsahtamisesta saattaisi olla vaikkapa hämmennys, jonka kutsumaton vieras kohtaa ovella.
Sitoutumisen vaikeus
Individualismi johtaa siihen, ettemme osaa sitoutua. Sitoutuessamme olemme läsnä myös silloin, kun ei ole kivaa tai helppoa. Keräämme kauppakoriimme kustakin yhteisöstä vain ne hetket, jotka hyödyttävät meitä.
Aina yhteisöt eivät palvele vain omaa etuamme. Aika on tärkein resurssimme. Harkitsemme kustannuksia markkinatalouden periaattein: kuinka paljon aikaa jokin vie. Meillä ei ole aikaa kohdata toisiamme, sillä koetamme koko ajan pyrkiä saavuttamaan onnellisuutta muulla tavoin.
Ihmiset vaihtavat nykyään työpaikkaa huomattavasti useammin kuin ennen. Puhutaan työkulttuurin muutoksesta. Osittain työkulttuurin muutos liittyy hankerahoituksen yleistymiseen ja asiantuntijuuden luonteen muutokseen. Työpaikan vaihtamisessa on kyse kuitenkin usein myös ihmisistä itsestään ja sitoutumisen vaikeudesta.
Yhteisöllisyys niin työyhteisöissä kuin muuallakin on muuttunut. Nykyiseen ”kyläyhteisöön” ei ole pakko kuulua pitkään. Yhteisöstä toiseen pompitaan kuin TikTok-videosta seuraavaan. Yhteisöistä lähdetään, kun se ei enää palvele itseä.
Ajatellaan toisiamme
Individualismissa on toki hyviäkin puolia, esimerkiksi vapaus elää omanlaistaan elämää. Tahdon kuitenkin herätellä meitä huomaamaan sen kääntöpuolia, kuten sitoutumattomuutta ja valintoihin hukkumista.
On paradoksaalista, kuten Keltikangas-Järvinen toteaa Ilmiö-podcastissa (2025), että individualismi ohjaa meitä etsimään ennen kaikkea omaa etuamme ja onnellisuuttamme, mutta samalla ajaa meidät onnettomammiksi kuin koskaan. Todellinen onnellisuus syntyy toisten ihmisten huomioimisesta.
Ihminen on taipuvainen ajattelemaan itseään, eikä nykykulttuurin vaikutus helpota tilannetta. Ehkä meidän kannattaisi ottaa oppia 1800-luvun kyläyhteisöjen hyvistä puolista. Voisimme oppia toimimaan yhteisöllisemmin ja ajatella enemmän toistemme tarpeita. Näin meistä voisi tulla myös onnellisempia.
Kirjoittaja on toisen vuoden kulttuurien tutkimuksen opiskelija, joka tahtoisi oppia ajattelemaan muitakin kuin itseään.
KUTU: Kulttuurien tutkijat tuumailevat 