Ristit alternative-pukeutumisessa

Enni Ratu

Kuva: Enni Ratu.

Symboleja vai koruja? 

Etsiessäni Pinterestista asuinspiraatiota algoritmini ajavat minut usein alternative-muodin pariin. Alternative-muoti eli vaihtoehtoismuoti on laaja kattokäsite pukeutumiselle, joka pitää sisällään monta alakulttuuria. Ne jakautuvat vielä tarkempiin omaperäisiin tyyleihin. Näitä ovat esimerkiksi gootti ja punk. Niitä kuitenkin yhdistää tummat värit, ketjut, niitit, eri materiaalit, kuten pitsi, sametti ja nahka, ja rohkea kokeilevuus. On vaikea kehitellä tietty muotti, johon vaihtoehtoistyylit istuisivat. Usein on kyse jokaisen omasta näkemyksestä ja siitä, kuinka alatyylejä yhdistellään omaan vaatetukseen. Lisäksi vaihtoehtoismuodissa nojaudutaan musiikkimakuun, joka antaa inspiraatiota. 

Alternative-muodissa käytetään toistuvasti ristejä ja krusifikseja. Niitä on koruina, printteinä ja ommeltuina yksityiskohtina. Ristit tuovat asukokonaisuuksiin koristusta, mutta eri tavalla kuin muut symbolit. 

Ristin symboliikka on vaikea heittää romukoppaan. Se otetaan asukokonaisuuteen mukaan ajatuksella. Pyhyyttä ei sivuuteta, vaan leikitellään pyhyyden ja maallisen rajamailla. Rajaa rakennetaan pyhyyden ja maallisen väliin. Vai onko sitä oikeastaan olemassa? Tai mitä väliä sillä on? Tällainen kaksijakoinen joko tai -asetelma kiristää alternative-muotia ja sen kokeilevaa luonnetta. Se antaa uusia merkityksiä asioille, joita lainataan uskonnoista. 

Lainaaminen on sosiaalisen median villitsemä ilmiö. Alternative-muoti mallintaa sitä toisinaan lainaamisena ja toisinaan itseilmaisuna. Ristin symboliikan merkitys huojuu. Se saa toissijaisen roolin törmätessään tyylivalintoihin. Vakaumuksellisuus sysätään sivuun ja tilalle otetaan esteettisyys. 

Ristit koristavat asua, niin kaulakorun, korvakorujen, lanneketjujen taikka hakaneuloilla muodostettujen kuvioiden merkeissä. Niitä ei kuitenkaan kaikissa alternative-alakulttuureissa käytetä, jolloin kyse onkin henkilökohtaisesta valinnasta. Ne tuovat yksityiskohtia ja kiintopisteen asuun. Ristin tuttuus iskee silmään. Vaikka pukeutumisessa ne valitaan osaksi asun estetiikkaa ja ulkonäköä, on valinnan takana jotain muutakin. 

Ristin merkitykset 

Risti on ainut uskonnollinen symboli, mitä vaihtoehtoismuodissa hyödynnetään. Kyseiset tyylit ovat kehkeytyneet alueilla ja inspiroituneet kulttuureista, missä kristinusko on valtavirtaa. Toisaalta, jos Aasiasta kotoisin olevien uskontojen symboleja käytetään, vaihtuukin tyylilaji boho- tai hippityyleihin.  

Risti symboloi Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Tyhjä risti merkitsee ylösnoussutta Jeesusta esimerkiksi evankelisluterilaisten rippiristeissä. Krusifiksi, jossa Jeesus on ristiinnaulittuna, symboloi kärsivää Jeesusta. Näitä näkee esimerkiksi katolilaisten koruissa. 

Pyhyyden ja roson välillä 

Risteys luo mielenkiintoisen sikermän, jossa raja uskonnollisen ja maallisen välillä ylitetään tai sen molemmin puolin pompitaan. Jonkinlainen valinta liittyy aina ristin päälle pukemiseen, sillä ristin pyhä symboliikka luo kitkaa sen merkitykseen. Syntyy rosoista ristiriitaa, mikäli pukijalle ei risti merkitsekään uskoa tai ylösnoussutta Jeesusta.  

Olen lukenut, että valinnan takana voi olla vahvaa symboliikkaa. Ristien sisällyttäminen asuun voi viestiä kapinasta kristinuskoa kohtaan. Se  kertoo henkilön maailmankuvan vastakkaisuudesta. Se voi kantaa myös kuoleman symbolismia ja siihen liittyviä teemoja. Ne kumpuavat alternative-muotia tukevasta musiikkimausta sekä viehätyksestä tummiin ja synkkiin teemoihin. Toisaalta kapinahenki voi olla välinpitämättömyyttä ja ”ihan sama” -asennetta, jonka siivittämänä pukeudutaan niin kuin halutaan hyödyntäen pyhyyttä rosoisuuden luojana. 

Valinnan takana voi olla myös puhtaasti estetiikka ja sillä leikittely. Ristin muodon ja krusifiksin kärsimyksen teeman herättämä mielenkiinto ja niiden leikkisä yhdisteleminen asuun on varsin viatonta ja luovaa kokeilevuutta, jonka takana ei ole usko. 

Omassa pukeutumisessani koen, että risti tuo jotain, mitä muut korut eivät. En koe valintani takana olevan mitään sen syvällisempää. En myöskään pohdiskele sitä. Se on puhtaasti tyylikeino. Ristin pyhyys riisuutuu ja jäljelle jää tyylikkyys. 

Kirjoittaja on uskontotieteen kolmannen vuoden opiskelija, joka rakastaa muotia ja jota kiehtoo uskonnon kietoutuminen maalliseen. 

Kirpputorien myyntikelvottomat esineet?

Tyyni Luukkonen

Kuva: Tyyni Luukkonen: Kuvakaappaus @paskatkirppisloydot-Instagramtililtä.

Yleinen ihmetyksen aihe

Olen aktiivinen kirpputorillakävijä ja tykkään koluta läpi eri kirpputoreja. Mahdollisesti ympäristöahdistuksen ansiosta kirpputorien suosio on kasvanut. Nykyään kirpputorien perustamista voisi kutsua jopa trendiksi. Ne ovat käteviä tapoja ostaa käytettyä tavaraa ja myydä tavaroita, joita ei tule enää käytettyä. Kuitenkin näin vakioasiakkaana olen huomannut, että kirpputoreille päätyy myös paljon esineitä, joilla ei ole minkäänlaista jälleenmyyntiarvoa. Miten kirpputoreille päätyy tuotteita, jotka ovat myyntikelvottomia?

Ilmiö ei ole uusi ja en ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota tähän. Instagramista löytyy tili nimeltä @paskatkirppisloydot. Se julkaisee kuvia kirpputorituotteista, jotka ovat ihmetyttäneet kirpputoreilla kävijöitä. Näistä esineistä ei uskoisi kenenkään olevan kiinnostunut. Tilillä on yli 300 julkaisua. Kuvat ovat peräisin seuraajien lähettämistä löydöistä.

Osa esineistä saattaa olla käyttökelpoisia ja osa vain ihmetystä herättäviä tai huonokuntoisia. Kuten takki, johon lapsi on piirtänyt tai karvakukkaro-nimellä myyty karvainen kukkaro. Toiset tuotteet taas saattavat olla likaisia, arvottomia, vanhentuneita tai laittomia. Toisissa hinta-laatu-suhde on päin prinkkalaa tai sitten niiden myyntilaput vain huvittavat ostajia. Tili on todella hauskaa seurattavaa ja joka kuvassa ihmettelen, miten joku voi pyytää tästä RAHAA!?

Tavaran karsimiseen jää koukkuun

Aktiiviset nettikirpparimyyjät kertovat, että esineiden myyminen muuttuu pikkuhiljaa addiktoivaksi. Kun esineestä pääsee eroon ja samalla tienaa, tuottaa se selkeästi dopamiinia, johon jää koukkuun. Ystäväni mainitsi, että hän yrittää koko ajan keksiä lisää tavaroita, joita voisi laittaa myyntiin nettikirppikselle. Ehkä samankaltainen ilmiö syntyy myös fyysisillä kirpputoreilla. Tuotosta tulee iloiseksi. Kun on ostanut pöytäpaikan, tulee siitä saada kaikki irti. Ihmiset laittavat näin kaikkea myytiin. Kyllä ne joku sieltä ostaa.

Kuva: Tyyni Luukkonen: Kuvakaappaus @paskatkirppisloydot-Instagramtililtä.

Rahan arvoinen

Toki joskus tuotteilla onkin ostajakuntaa. Ei sitä koskaan tiedä mistä muut ihmiset tykkäävät. Hinta pitäisi kuitenkin laittaa vastaamaan laatua. En ostaisi 20 euron käsidesipulloa kirpputorilta tai melkein viiden euron käytettyä raspia. En ottaisi sitä ilmaiseksikaan.

Hygieniatuotteet ovatkin toinen asia. Ne voivat olla kalliita ja kaikilla ei ole varaa ostaa joka kuukausi uusia meikkituotteita tai pesuaineita. Hygieniatuotteiden osto kirpputorilta voi kuitenkin olla oman terveyden riskeeraamista. Tuotteita ei voi puhdistaa samoin kuin vaatteita tai huonekaluja.

Askartelu taitaa olla suosittua

Kirpputorien kultaista antia ovat askartelut. Tähän osioon kuuluvat maitopurkit, tölkit, rasiat, kivet, kävyt, kepit ja muut “roskat”. Kirpputorilla voi myydä ne askartelutarvikkeina. Näitä voi hyvin käyttää ala-asteen kuvistunnilla. Tosin en usko, että askartelijoita on niin paljoa Suomessa, että tuotteita tarvitsisi myydä jokaisella kirpputorilla. Lisäksi niistä pyydetään rahaa, vaikka jokainen voi kävellä lähimpään metsään ja kerätä siellä omat keppinsä ja kivensä.

Kuva: Tyyni Luukkonen: Kuvakaappaus @paskatkirppisloydot-Instagramtililtä.

Lama-ajan kipot ja kupot

Ei ole kauaa siitä, kun Suomi oli köyhä maa, jossa elintaso oli alhainen. Sotien jälkeen Suomessa nähtiin paikoittain elintarvikepulaa ja ihmisiä kehotettiin auttamaan itse itseään. Ihmiset säästivät kaiken pahan päivän varalle. He näkivät uudelleenkäyttömahdollisuuden myös niissä esineissä, mitä ei enää tänä päivänä arvosteta. Oma mummoni säästää vielä jokaisen margariinirasian ja viilipurkin. Ehkä se on vain nuoruuden sinisilmäisyyttä naureskella kirpputorilla myytäviä tyhjiä ruokapakkauksia, kun en näe kuinka tärkeitä ne olisivat pula-aikana. Toisaalta ehkä tulee olla kiitollinen, että minun ei ole tarvinnut oppia säästämään kaikkea, koska taloudellinen tasapainoni on turvattu.

Rakkaita roskia

Sanonta “toisen roska, on toisen aarre” voi olla monen ajatus viedessään tavaroitaan kirpputorille. Mutta välillä myös toisen aarre voi olla toisen roska. Ihmisillä on usein tunnesiteitä esineisiin.

Omalla yöpöydälläni istuu vanha Barbababa-pehmolelu vuosien takaa lapsuudestani. Kulunut ja varmasti likainen. Se muistuttaa minua niistä ajoista, kun nukuin joka yö pehmolelujeni ympäröimänä ja ainoa huolenaiheeni oli mitä leikkisimme seuraavana päivänä ystävieni kanssa. Joskus esineet päätyvät kirpputorille, koska niiden omistajat näkevät niissä ihan erilaista arvoa kuin muut. Muut eivät osaa arvostaa ja nähdä arvoa niissä esineissä, vaikka ne palvelivat sinua hyvin.

Vaikka ja mitä

Kirpputoreilta voi löytää perintökalleuksia tai kirjaimellista roskaa. Tavallaan se onkin parasta kirpputoreissa. Et koskaan tiedä mitä tulet löytämään, kun kävelet ovesta sisään. Voit olla sisustaja, keräilijä, shoppailija tai vaan ohikulkija ja löytää kirpputorilta jotain, joka jää ikuisesti elämääsi.

Kirjoittaja on kulttuurien tutkimuksen kandiopiskeija, joka innostuu arkielämän ilmiöistä ja haaveilee jostain lämpimästä.

Keräilyn affektiivisuus ja keräilijän identiteetti

Sini Jokimies

Kuva: Sini Jokimies. Kirjoittajan vinyylikokoelmaa ja muuta esineistöä.

Pullonkorkeista shottilaseihin

Keräily on ihmiselle jossain syvällä selkäytimessä asustava vaisto ja taipumus. Täytämme kotimme paitsi hyödyllisillä ja välttämättömällä käyttötavaralla, myös kaikella kiehtovalla tai muutoin vaan kivalla. Näin olemme toimineet jo kauan ennen kuin joku keksi alkaa laskea aikaa. 

Olen elämäni aikana keräillyt kaikenlaista tavaraa melkein paheeksi asti. Kirjahyllyni notkuu vinyylilevyjä, kirjoja, keski-ikäisiä pehmoleluja, kaikenlaisia pikkufiguureja ja vanhentunutta teknologiaa levysoittimesta kannettaviin CD-soittimiin. Jääkaappini oven puhtaanvalkoinen pinta on melkein kokonaan matkamuistomagneettien, tarrojen ja postikorttien peitossa. Sivupöydän eri kulhot ovat kukkuroillaan pinssejä ja avaimenperiä. Pöydälläni lepää kirjekuori täynnä kahdentoista eri valuutan kolikoita, odottamassa postitusta kolikkoja ja puukkoja keräilevälle ystävälleni. 

Kokoelmia on yhtä valtava kirjo kuin ihmisiäkin. Keräilyn kohde voi olla melkeinpä mikä tahansa aineellinen ja aineetonkin: esimerkiksi napit, kävyt, Berliinin muurin palaset, kivet, kirjat, kasvit, pullonkorkit, kukkopillit, lelut, käyntikortit, saappaan malliset shottilasit, digitaaliset kuvat ja mielenkiintoiset nettisivut. 

Keräilenkö pölypalloja? 

Kokoelma on eri asia kuin vahingossa kertynyt kokonaisuus. Tosin joskus kokoelmat saatavat saada alkunsa tällaisesta. Kokoelma on tarkoituksella kasaan haalittu valikoima esineitä ja asioita, joita yhdistää jokin tekijä, kuten teema, esteettinen tunnelma, historiallinen tausta, ”viba” tai muu ominaisuus. Joskus keräilyn tavoitteena voi olla saavuttaa täydellinen sarja jotain asiaa, esimerkiksi kerätä uusimman Pokémon-korttisetin jokaista korttia vähintään yksi kappale.

Keräilyn määrittelyssä itse keräilijä on keskiössä. Pelkkä kokoelman omistaminen ei tee ihmisestä keräilijää. Kokoelmaan lisääminen ja sen muokkaaminen ovat tärkeitä toimintoja keräilijäksi tulemisessa ja keräilijänä olemisessa. Vahingossa kodin pimeisiin nurkkiin syntyneet pölypallot eivät siis ole vielä kokoelma eikä imuroinnin laiminlyönyt asukki vielä niiden keräilijä. 

Keräily voi olla harrastemaista ja taloudellisesta hyödystä kiinnostumatonta vapaa-ajan toimintaa tai ammattimaista ja esineiden jälleenmyyntiin keskittyvää tai molempia samanaikaisesti. 

Affektiiviset esineet

Keräilyinnostus saa usein alkunsa jonkinlaisesta affektiivisesta eli vahvoja tunteita herättävästä kokemuksesta kohteen kanssa. Tunnekokemus voi pohjautua omaan historiaan keräiltävän kanssa. Barbeja voi haluta keräillä esimerkiksi siksi, että se oli lapsuuden lempilelu. Tai jos halusi barbin lapsena mutta sellaista ei ikinä saanut. Molemmissa tapauksissa nuket ovat keräilijälle affektiivisesti latautuneita. 

Affektiivinen kokemus voi myös tapahtua itselle täysin uuden asian kanssa. Taidetta keräillään, koska sen kauneus tai muu miellyttäväksi koettu aspekti tekee vaikutuksen ja liikauttaa jotain keräilijän sisällä. Taiteen kokemus on tunteiden peliä. 

Kokoelma voi saada alkunsa myös puhtaasta kiinnostuksesta aihetta ja/tai sen historiallista arvoa kohtaan, kuten esimerkiksi sotaesineiden eli militarian, postimerkkien ja vanhojen filmikameroiden tapauksissa. Esineet kiehtovat aina jostain syystä. 

Myös näennäisen ”sieluttomat”, massatuotetut ja useimmiten halvat kitchit koriste-esineet voivat muistuttaa rakkaista lemmikeistä ja paikoista ja kiinnostaa siksi. Myös hyvää tuulta ja mielihyvää tuottava väri voi kiehtoa esineessä.

Vuorovaikutuksellinen keräily

Keräileminen ja erilainen kokoelmien järjestely, hypistely, esitteleminen sekä luettelointi ovat usein miellyttävää puuhaa, jota haluaa tehdä. Kokoelmaa kartutetaan tarkasti valikoimalla mikä halutaan ja ei haluta liittää sen osaksi. 

Kun keräilijä valikoi jonkin asian muiden joukosta ja liittää sen osaksi kokoelmaansa, syntyy siihen jonkinlainen suhde. Esineen identiteetti muuttuu. Kirjan alkulehdelle tarrataan exlibris-tarra ja se sijoitetaan paikalleen kirjahyllyyn. Leipäpussinsulkijasta tulee osa pussinsulkijoiden yhteisöä.

Keräily muuttaa myös ihmistä itseään. Jonkin asian keräilijäksi identifioituminen, siitä kertominen muille ja muiden keräilijöiden yhteisöön liittyminen vaikuttavat olennaisesti keräilijän käsitykseen itsestään. Keräilijällä on usein spesifiä tietotaitoa ja tuntemusta keräilynsä kohteesta. Hän näkee ja ymmärtää sen eri lailla kuin ihan kuka tahansa muu. Menneinä vuosina keräilijöihin on myös liitetty vähemmän imartelevia stereotyyppisiä oletuksia ja mielikuvia. Esimerkkinä vaikkapa Simpsoneiden Sarjakuvahemmo. Tämänlainen suhtautuminen on onneksi heikentynyt. 

Identiteetin ilmaiseminen ja vahvistaminen keräilyn kautta

Kokoelmat kertovat aina jotain omistajistaan: ne ovat jollain tavalla heidän näköisiään. Keräily ja kokoelmat voivatkin olla yksi tapa sanoittaa omaa identiteettiä ja rakentaa kertomusta itsestä. 

Keräily on usein osa jokaviikkoista tai -kuukautista arkea. Löytöretkiä tehdään kirppikselle, myyjäisiin, tapahtumiin ja lenkkipolun varrella. Kokoelma on usein osa jokapäiväistä, arjen ympäristöä omissa kodeissamme. Tutut esineet kuvittavat elämää kirjahyllyissä, seinillä tai jopa vain kokoelmalle omistetuissa huoneissa ja kaapeissa. Lopulta jotkut saattavat lahjoittaa tai lainata kokoelmiaan arkistoille ja museoille muiden ihmisten nähtäväksi ja nautittavaksi. 

Kirjoittaja on kolmannen vuoden kulttuurien tutkimuksen opiskelija ja intohimoinen kirppistelijä sekä kaikenlaisen kivan keräilijä.