Kirjoittaja on uskontotieteen väitöskirjatutkija Hanne Metsähinen. Teksti on osa folkloristiikan ja uskontotieteen 60. juhlavuoden kunniaksi julkaistavaa blogitekstien sarjaa, jossa esitellään oppiaineissa tehtävää tutkimusta.
Olen toisen vuoden jatko-opiskelija uskontotieteessä ja teen autoetnografiaa ja perinteisempää etnografiaa yhdistelevää tutkielmaa shamanistisia parannusmenetelmiä käyttäneiden henkilöiden kokemuksista nykypäivän Suomessa. Shamanismi ja shamanistinen parantaminen voivat kuulostaa aihetta tuntemattomalle äkkiseltään kaukaisille, mutta itseasiassa niillä on selkeä paikkansa niin sanotulla suomalaisen uushenkisyyden kentällä. Suomessa on useampi shamanismiin jollain tapaa linkittyvä järjestö, Facebookista löytyy lukuisia suomenkielisiä aiheeseen liittyviä ryhmiä ja sen harjoittajien määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä runsain mitoin.
Ehkä klassisin esimerkki shamanistisesta parantamisesta on niin kutsutun shamaanin matkan sisältämä hoito. Tässä shamanistisen hoidon tarjoava henkilö tekee esimerkiksi rummutuksen saattelemana matkan henkimaailmaan hakeakseen apua tai tukea asiakkaan hänelle esittämään aiheeseen. Shamanismia ja shamanistista parantamista on kuitenkin harjoitettu eri ajoissa ja paikoissa niin monin eri tavoin, ettei sen määrittely tai edes se onko koko sanan käyttäminen asianmukaista, ole lainkaan itsestään selvää sen harjoittajille tai tutkijoillekaan. Ehkä olisikin viisaampaa puhua esimerkiksi shamanismeista kuin shamanismista. Yleensä shamanismiin liitetään kuitenkin ainakin animistinen maailmankuva ja jonkinlainen pyrkimys yhteyteen henkisten todellisuuden tasojen kanssa.
Shamanismi on ollut omassa elämässäni jollain tasolla noin kymmenen vuoden ajan. Tutustuin siihen ensin osana laajempaa henkistä etsintääni ja syvällisemmin perustutkinnon aikana tehdessäni tutkielmaa shamanistisesta sielunpalautuksesta. Tutkielmaani varten haastattelin useita shamanistisia hoitoja tarjoavavia henkilöitä Suomessa. Aihe vei minut mukanaan ja olenkin viettänyt sen parissa viime vuosina runsaasti aikaa hyvinkin konkreettisella tasolla – niin shamanistisissa hoidoissa käyden kuin henkilökohtaisen shamanismin harjoituksen muodossa.
Perustutkinnon aikana sain jonkinlaisen kosketuspinnan shamanistisia hoitoja tarjoavien henkilöiden ajatuksiin. Minua jäi kuitenkin mietityttämään shamanistisen parantamisen asiakkaat ja heidän kokemuksensa. Miksi he ovat hakeutuneet nimenomaan shamanistisen parantamisen pariin? Millaisia ovat heidän kokemuksensa shamanistisista hoidoista tai seremonioista? Miten shamanistinen hoito tai pidempiaikainen shamanismin harjoittaminen vaikuttaa yksilön hyvinvointiin? Tutkimuksessani keskityn tällä kertaa siis enemmänkin asiakkaan ja/tai itse oman hyvinvointinsa eteen työskentelevän henkilön kuin shamanistisia hoitoja tarjoavan henkilön näkökulmaan aiheesta.
Tutkimuksessani yhdistelen autoetnografiaa ja perinteisempää etnografiaa. Keräsin viime vuoden aikana siihen aineistoa niin kirjoituskutsun kuin haastattelujen avulla. Sain aineistokseni yhteensä noin neljänkymmenen henkilön kokemuksia aiheesta. Autoetnografiassa tutkimuksen kohteena on myös oma kokemukseni shamanististen hoitojen käyttäjänä ja shamanismin harjoittajana. Koen, että tämä rikastuttaa tutkimusta ja auttaa minua myös muiden kokemusten herkässä ja eettisessä tulkitsemisessa. Tämän lisäksi minulla on ollut ilo tutustua lukuisiin muihin aihepiiristä eri tavoin kiinnostuneisiin henkilöihin, mikä on osaltaan myös kasvattanut ymmärrystäni aihepiiristä.
Shamanistinen parantaminen itsessään on osa laajaa ja monenkirjavaa täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen kenttää. Tähän kuuluu erilaisia hyvinvointiin tähtääviä menetelmiä, kuten hieronta, luontaistuotteiden käyttö ja meditaatio, joita ei ole hyväksytty osaksi lääketiedettä. Niitä käytetään tyypillisesti lääketieteellisen hoidon tukena tai niin sanottuna hyvinvointihoitona kokonaisvaltaista hyvinvointia tukemaan.
Elämme kriisien täyteisessä ajassa, jossa monen jaksaminen on kovilla. Apua tähän on usein hankala löytää. Moni kokee saaneensa täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista apua, tukea ja merkityksellisyyttä elämäänsä. Osallistun tutkimuksellani myös ajankohtaiseen keskusteluun täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista, tuoden kokemuksellista tietoa nimenomaan shamanistisia parannusmenetelmiä käyttäneiltä henkilöiltä. Moni kokee shamanismin merkittävänä hyvinvoinnin lähteenä ja on saanut siitä pääosin positiivisia kokemuksia. Monet toivoivat avoimempaa keskustelua erilaisten hoitomuotojen välille ja että shamanistinen parantaminen voisi kulkea rinta rinnan tai yhteistyössä valtavirran lääketieteen kanssa. Kuinka siis voisimme saada tämän erilaisten näkökulmien tuoman rikkauden käyttöön sitä tarvitseville niin, että maksimoimme hyödyt ja mimimoimme mahdolliset riskitekijät?
Hanne Metsähinen, uskontotieteen väitöskirjatutkija
KUTU: Kulttuurien tutkijat tuumailevat 