Kirjoittajat: Aurora Aatsinki ja Julia Viitanen
Tämä blogiteksti perustuu Turun yliopiston ja Utsjoen saamelaislukion yhteisellä kenttäkurssilla perehtymiimme teemoihin. Viikon aikana pohdimme arktisessa luonnossa tapahtuvia muutoksia sekä opimme Saamenmaan kulttuurihistoriasta ja sen moninaisuudesta.
Alati muuttuvien olosuhteiden vuoksi jatkuva sopeutuminen on välttämätöntä hengissä säilymisen kannalta. Näin ainakin totesi evoluutiobiologi Leigh Van Valen vuonna 1973. Tämä Punaisen kuningattaren hypoteesi on monelle biologille tuttu. Idea lienee tuttu utsjokelaiselle eletystä elämästä. Jatkuva sopeutuminen on ollut välttämätöntä arktisten alueiden kansoille. Saamelaiset ovat perinteisesti eläneet luonnossa tapahtuvia muutoksia mukaillen. Esimerkiksi vuodenaikoihin liittyvä asuinpaikan vaihto on hyvä esimerkki tästä. Vaikka vuotuiskiertoon perustuva elämäntyyli on väistynyt muuttuvan maailman myötä, ei saamelaisten sinnikkyys ja kyky mukautua muutokseen ole kadonnut. Niihin on edelleen sopeuduttava – ehkä jopa ripeämmin kuin koskaan.
Ilmastonmuutos uhkaa etenkin arktisia alueita – napa-alueet lämpenevät nopeammin muuhun maailman nähden. Pohjoisen luonnon dramaattiset muutokset vaikuttavat vääjäämättömiltä. Esimerkiksi palsasoita ei tutkimusten mukaan tule olemaan vuoden 2100 jälkeen. Tämä tarkoittaa yhden harvinaisen biotoopin lopullista katoamista Utsjoelta. Utsjokelaiset ovat joutuneet sopeutumaan muihinkin luonnonmullistuksiin. Esimerkiksi tunturimittari- ja hallamittariperhosten massaesiintymät ovat muovanneet pysyvästi pohjoisen ekosysteemejä. Jopa 10 000 hehtaaria koivikkoa on tuhoutunut tuhojen myötä ja se on vaikuttanut merkittävästi porojen kesälaitumiin. Muutokset koskevat myös puurajaa, joka lämpenmisen myötä on levittäytymässä pohjoisemmaksi. Mänty tulee olemaan valtapuulaji Utsjoella asti.
Leudoiksi muuttuneet talvet ovat uhka poroille. Lumen sulaminen ja jäätyminen muodostaa kasvillisuuden kenttäkerroksen päälle jään, jota porot eivät kykene hajottamaan. Luontainen ravinto, eli jäkälä, jää tällaisina talvina saamatta, jolloin porotaloutta harjoittavien on turvauduttava rehuruokintaan. Se puolestaan tuottaa poronhoitajille lisäkustannuksia ja voi heikentää porotalouden tuottavuutta.
Loheton Tenojoki on muokannut paikallisten kalastuskäytäntöjä merkittävällä tavalla. Kulttuurihistoriallisesti merkittävällä Tenolla ei saa toistaiseksi kalastaa perinteistä Atlantin lohta. Alueen jokisaamelaisille tilanne vaikuttaa erityisen hankalalta. Esimerkiksi saamenkielinen kalastussanasto uhkaa jäädä unholaan kokonaiselta sukupolvelta. Paikalliset ovat ilmaisseet myös talouteen liittyvät huolensa. Kalastusmatkailu toimi alueen merkittävänä vetonaulana. Toisaalta paikallisväestö on pyrkinyt sopeutumaan tilanteeseen kalastamalla Atlantin lohen sijaan kyttyrälohta. Norjan patotoimet ovat kuitenkin vaikeuttaneet kyttyrälohen kalastusta ja siten myös muutokseen sopeutumista.
Saamen kielten ja kulttuurin asema on ollut jatkuvassa myllerryksessä valtiollisten toimijoiden vuoksi. Iso muutos tapahtui viime vuosituhannella. Sotien jälkeen, jälleenrakennuksen aikana, saamelaiset joutuivat muuttamaan suomalaisille alueile, puhumaan suomea sekä omaksumaan suomalaisia tapoja. Saamelaiset ovat siis joutuneet suomalaistumaan. Lisäksi kaksikielisyyden ajateltiin haittaavan lapsen kehitystä, minkä vuoksi lapset eivät usein oppineet saamea kotona. Kouluissa opetusta saameksi ei myöskään saanut. Koulujärjestelmä ei ylipäätään hyväksynyt näkyvää saamelaisuutta. Tämä murensi monien sukupolvien ajan yhteisön kielellistä sekä kulttuurillista identiteettiä. Saamelaiset ovat joutuneet taistelemaan oikeuksistaan parantaakseen kielensä ja kulttuurinsa asemaan yhteiskunnassa. Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, on tilanne silti edelleen hankala. Esimerkiksi saamenkielisten palveluiden saatavuus on huonoa varsinkin saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella.
Pohjoiset alueet ovat olleet myllerryksessä myös muun muassa metsäteollisuuden ja kaivosalan sektorien toimesta. Esimerkiksi alati lisääntyvä teknologia vaatii toimiakseen erilaisia maamineraaleja. Niiden louhimiseen olisi merkittäviä intressejä, mutta sillä on tietysti negatiivisia vaikutuksia ympäristöön sekä saamelaisten kulttuurihistoriallisesti keskeisiin alueisiin. Reilu kymmenen vuotta sitten Utsjoellekin kaavailtiin timanttikaivosta, jolla olisi ollut peruuttamattomia vaikutuksia alueen ekosysteemeille. Yhtiön suunnitelmat jäivät kuitenkin vain toiveajattelun varaan.
Sekä luonnossa että ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin sopeutuminen on siis edelleen ajankohtaista saamelaisille. Muutoksella on ollut keskeinen osa Utsjoen alueen kulttuurihistoriassa sekä luonnonympäristössä.
KUTU: Kulttuurien tutkijat tuumailevat 